Ihan liian pian on aika hyvästellä kesälaitumet ja aloittaa syksyn yhteisöllisyyden aika. Muurahaiskeko jos mikä opettaa yhteisöllisyyttä! Kaikki on jeptisti ja niin: kaikella aikansa ja ihan kaikella paikkansa. Lähin esimerkki ihmisten maailmasta on kekoa vastaava haketettavan risukasan kamaluus. Kaikki on sieltä tännepäin ja sikin sokin, puolimaatunutta ja repalaisten sadepeitteiden peittelemää. Ei osaa ihminen, ei, muurahaisten lailla antaa omasta tilastaan yhteiseksi hyväksi – ainakaan ilman palkkaa. Tästäpä ehkä on saanut sanontakin alkunsa: paistaa se päivä risukasaankin. Juu! Paisteella hyvä, mutta sateella kalsea ja märkä. Miten rakennettaisiin muurahaispesän lailla sopivan lämmin pesä jokaiselle joukkoon kuuluvalle!
Tienvarsimainos opetti yhteisöllisyyttä ja hyvin opettikin. Siinä sanottiin osuvasti näin: välitä ja vaikuta ja viihdy. Juuri niin! Ikikirja kehoittaa aloittamaan välittämisen omasta lähipiiristä. Välitä ensin juuri sen verran itsestäsi, että jaksat aloittaa varsinaisen haasteen. Ensin välitetään omasta perheestä, sitten lähimmäisistä ja seuraavaksi lähipiiristä, omasta asuinalueesta. Poliitikot aloittavat koko kansasta tai vaikkapa Euroopasta – ja siksi moni heistä uupuukin ja tavoitteet jäävät saavuttamatta. Varsinainen kömmähdys käy niille, jotka lukevat listaa väärin päin. Kukapa ei haluaisi aloittaa sanasta: viihdy. Tätä yhteisöllisyyden lajia sanotaan rusinoiden syömiseksi pullasta. Pian joku panee merkille rusinoiden saalistajan. Etupiiritaistelussa rusinisti väsyy ja se alkaa näkyä puheessakin: ei ole enää me-te-he vaan kylmästi nämä-nuo-ne! Uupunein joukosta on se, joka sanoo lähimmäisestään se! Sitä ei kuulkaa juuri huomaa toimittajatkaan, että ihminen on aina hän ja he. Eläimistä ja asioista sanotaan nuo ja ne.
Vaikuttaminen on varsinainen taitolaji! Osta oman kulman kaupasta ja pidä palvelut lähelläsi. Älä sorru kadehtimaan menestyvää kauppiasta ajamalla useammin suurmarkettiin. Paikallinen apteekki on aarteiden aitta. Ei haittaa yhtään, vaikka apteekkari ajaakin paikkakunnan suurimmalla autolla. Ehkä tähän kateutta vailla olevaan ajattelutapaan vaikuttaakin se, että apteekin väkeä tulee tavattua useammin kuin sukulaisia. Yhteisöllisyyden nimissä mietityttääkin, miksi en kutsu apteekin henkilöstöä iltakahville, vaan jahtaan sisään sukulaisia ja ystäviä, joilla ei ole aikaa tai halua kohtaamiseen. Samaan perheväkeen kuuluvat kaupan kassat ja monet muut palvelevat sielut, jotka ilahduttavat päivää heipä hei -tervehdyksillään.
Hyvistä ihmissuhteista lähes ventovieraiden kanssa kertoo se, että uskaltaa hassutella mustankin huumorin varjolla. Heikki meni siis apteekkiin ja aloitti uuden farmaseutin kanssa näin: rotanmyrkkyä, anopille! Jaaha, pikkuisen punakampana kuin tavallisesti, tarkoitatteko marevanhoitoon määrättävää lääkettä. Tutut tytöt tyrskivät omien asiakkaittensa kanssa. Tarkoitan! Laitetaankos vielä jotakin muuta vai riittääkö tämä? Ei laiteta, purkillinen riittää - varmasti …
Jouduin jo tätä kirjoittaessani yhteisöllisyystestiin! Tunnustan! Minä en millään opi sietämään ihmisiä, jotka ottavat oikeuden lompsia toisten pihojen poikki tupakantumppeja tiputellen. Matkassa ei säästä, vaikka kulkisikin yhteistä ja yleistä väylää. Yhteisöllisyyden syvimpään olemukseen kuuluukin aito ymmärrys siitä, mikä on sinun ja minun. Hienotunteisuus on yksi niistä arvoista, jotka kyllä yhteisöllisyyskin haluaa nostaa käyttötasolle. Voi omaa pikkusieluisuutta, voi toisten röyhkeyttä! Täällä saan mulkoilla ja heiluttaa kaulinta kuin Pekka Puupään Justiina. En opi nauramaan omalle heikkoudelleni enkä antamaan periksi lomsijoille. Hoitakoon Heikin poliisimenneisyys tehtävänsä. Älähän nyt vaimo. Annetaan nastojen ja valvontakameroiden olla ...
Jaa tämä sivu