19.06.2023

OSKARI ONNENKANTAMOINEN

Oskarikoira opetti rantaelämää esimerkillisesti. Se ei suostunut menemään veteen ilman pelastusliivejä. Voi sitä vastaanharausta ja ärinää, jos yritti vaikka vain vähän houkutella sitä uimakaveriksi saunareissulla. Ei, liivit päälle tai tyytyminen kuivaan maahan. Pelastusliiveissä se muuttui oikeaksi vesipedoksi! Rantakaislikko rutisi, kun se polskutteli menemään omia menojaan. Välillä kuului haukku ja murina – vastaan tuli lumpeenlehti, joka oli vierasta koiraakin haastavampi vastustaja. Lähdetkös siitä! Suun täydeltä lummetta ja vesipedon melske! Jo edesmennyt koiraystävämme toi mieleen uimaturvallisuuden. Olen tullut siihen tulokseen, että uimarengasdonitsit pitää kieltää lailla. Viime kesänä lapsi oli hukkua rentaveteen: jalat ilmassa, pää veden alla ja donitsi tiukasti ympärillä. Äsken uimareiden päitä laskeskellessani jähmetyin kauhusta: täysin uimakyvytön lapsonen oli mesossa hyvää vauhtia syviin vesiin kenenkään huomaamatta. Pitkällä rannasta lapsi keikkui ja kiemurteli donitsinsa kanssa. Vanhemmilla ei ole varaa olla rannalla rentoutumassa. Vahinko tulee hetkessä laineiden liplatuksessakin!

Olen ottanut oppia seuraamalla Ukrainan ystäviämme. Sekä nuoret että vanhemmat kokoontuvat uimarannan yhteisen grillituvan ympärille. Makkara tirisee, pillimehut kurajavat ja laulu ja tanssi raikaa. Suomalaiset jurottavat rantapyyhkeillään ja kääntävät korkeintaan selkänsä. On siinä ero, miten kukin pelaa niillä korteilla, jotka on jaossa sattunut saamaan. Toinen riipii iloa pintaan pienestäkin. Toinen murjottaa alta kulmain, vaikka ei juuri olisikaan valittamisen aihetta.

Sanomattakin on selvää tämä seikka. Miten kovin monesti murehdimme, että en tullut sanoneeksi, jäi ikipäiviksi sanomatta. Toinen puoli asiasta on, että pitikin mennä sanomaan, olisi saanut jäädä sanomatta. Ei ihme, että vuosituhannet meitä on yritetty opettaa, että oikeaan aikaan lausutut oikeat sanat ovat elämän eliksiiri rohkaisussa ja nuhtelussakin. Suloisia sanoja siis suveemme – sopusointua saavuttamaan! Samaa toivotan tiedotusvälineillekin. Uutisointiamme kehutaan gallupeissa luotettaviksi. Unohtuu kuitenkin se, että kaikki, mikä jätetään tarkoituksella sanomatta on myös väkivaltaa tiedonjonoisia kohtaan. Sanovat sitä myös sensuuriksi. Hallitusneuvottelut ovat antaneet mahdollisuuden monen tärkeän asian sivuuttamiseen. Eu on tehnyt päätöksiä terveyspassista kesäkuun alussa: siinä meille taas haastetta kerrakseen tehdä omia valintoja oman terveytemme hoitamiseksi. Turvallisuuden nimissä viedään pässiäkin narusta: millaisia pakkorokotuksia ja hoitoja meiltä vaaditaankaan tulevaisuudessa, että saamme ylipäätään käydä kaupassa tai peräti ulkomailla. WHO jahtaa pandemiasopimusta, jotta voisi määrätä ylikansallisesti kaikkien ihmisten terveydestä. Laitetaan vain pandemia alulle ja ryhdytään käyttämään valtaa ilman kansallista kansalaisten turvaamista. Montako uutista olette lukeneet näistä aiheista. Kyllä on pitänyt täikammalla etsiä tietoa – joka vaikuttaa kaikkien meidän jokapäiväiseen elämään. Ja kaiken tämän keskellä olemme enemmän huolissamme grillimakkaran hinnoista kuin elämäämme vaikeuttavista, jopa vaarallisista asioista. Sopiiko syyttää? Ei kai voi, koska yksittäinen ihminen ei saa sanaansa kuuluville. Kansanedustajat saisivat – jos haluaisivat!