ISO ASIA! Rämmitkö korpitaivalta, masennuksen juoksuhiekkaa, suota tai syviä vesiä. Haluatko kuulla mietteitä noita polkuja käyneiltä? Asia voidaan vähätellä keittiöfilosofin tai tahranpoistoteologin tasolle, mutta sitä meikäläinenkin tahtoisi jotakin isänmaan eteen niin kuin Tuntemattomassa sotilaassa ikään.

Joitakin aamuja sitten heräsin katsellen silmieni eteen laitettua huoneentaulua: Herra oli kirjoittanut siihen suurin kirjaimin ILO MUUTTAA SIELUN! Sinullekin lienee opetettu, että ihminen muodostuu ruumiista, sielusta ja hengestä. Ruumiista pidämme niin suurta numeroa ja huolta, että ei siitä sen enempää. Meille on syntynyt oikein ruumiinkulttuuri ja palvonnan kohde. Sielu sitä vastoin herättää monenlaisia ajatuksia. Monesti ajattelemme, että sielun kanssa samaa tarkoittava sana on mieli: ajatusten, tunteiden ja tahtoelämän kehto. Sielu on kuitenkin jotakin enemmän ja syvempää: sielu on iankaikkinen, aina olemassa oleva juttu. Sielun kanssa synnytään ja kuollaan. Sielun hyvinvoinnista kannamme vastuuta oman elämänkatsomuksemme varassa ajasta ikuisuuteen. Mieli kulkee hypähdellen omia polkujaan: ollaan hyvällä mielellä ja pahalla mielellä, halutaan ja tahdotaan ja ajatellaan sitä mukaa kun tunteet meitä kuljettavat omia polkujaan. Henki onkin sitten se iso asia: luomiskertomuksessa Jumala puhalsi meihin elämän hengen, teki elävän sielun, mutta vasta Jumalan perheväkeen sitoutuneena saamme Hänen Henkensä, Pyhän Hengen auttajaksi ja neuvonantajaksi, puolustajaksi.

Jos olet tuttu masennuksen kanssa, tiedät mitä tarkoittaa, kun mieleen koskee! Kyllä on avuton olo. Ja jos olet ollut ajasta ikuisuuteen siirtyvän ihmisen vierellä, saatat tietää, miltä näyttää sielun hätä, kun se janoaa pyhyyttä ja puhtautta ja pyrkii eroon suuresta syyttäjästä. Herrapa taisikin antaa meille oikein mielenterveyden hoidon pyhän ohjeen! Ilo vaikuttaa sekä mieleen että sieluun ja lopulta sen vaikutukset näkyvät myös kehossamme. Mutta mistä se ilo oikein tähän otetaan? Herra ei anna toimintaohjetta jollei ole keinoa sen toteuttamiseen. Sanassa sanotaa, että jos on jotakin kaunista, hyvää, kiitettävää – sitä ajatelkaa. Etsitään siis jokaiselle vaikealle ja huolestuttavalla asialle vastapari: puuttuu rahaa, mutta kaikki ovat terveitä. KIITOS! Askel askeleelta ilo murtautuu läpi, varmasti, koska kysymyksessä on Kaikkivaltiaan oma neuvo! Ilo ja kiitollisuus voimistuvat kuuliaisuuden kanssa. Meillähän on aina kiire saavuttaa tavoite; miksi emme sitten tottelisi Jumalan antamia ohjeita. Lopulta tämä kolmikko kuljettaa meitä kohti suurempia asioita: rauhaa ja turvallisuutta. Herra kasvattaa Hengen jättiläisiä tämän maailman myrskyihin. Hän muistuttaa, että ilo Herrassa on meidän VÄKEVYYTEMME! Lopulta ilo tuo tullessaan myös toivon. Jumalan kanssa kulkevalle toivo ei ole toivomus vaan tosiasia. Mitä hyvänsä voi saavuttaa Jumalan kanssa!

Jaa tämä sivu