522

31.08.2024

SITÄ KRIIKUNASTA SILMÄÄN

Kylläpä oli riemuntäyteinen rypälepommitus. Mustat sadepilvet nousivat ja sankollinen kriikunoita tarvittiin. Ei siinä ehtinyt välimerimäisesti levitellä ravistuspeitteitä kriikunapuun juurelle. Astiaan oli ravistettava suoraan ja sillä siisti. Niinpä jouduin sankonkantajaksi, kun vartevammat hamusivat kypsiä hedelmiä. Ensi vuonna varustaudun kypärällä, joka asetetaan päähän kuppipuoli ylöspäin. Kypsimmät karkaavat kerääjien päälle tai maahan. Päälaki voidaan ainakin hyödyntää! Nyt tämäkin on koettu. Kimalainen oli juuri ja juuri lentämässä silmälasien ja silmien välisessä ilmatilassa, kun ehdin tehdä puolustustorjunnan. Kriikunalle en mahtanut mitään. Joka kriikunoita poimii, sitä hedelmällä silmään!

Kriikunat ovat pitäneet minua muutenkin pilkkanaan. Tyttäreni halusi koettaa kriikunahilloa! Kuin insinööri-isänsä, ei hänkään vaivaudu lukemaan valmistusohjeita, ei edes hillosokeripussin kyljestä. Molskis vain kattilaan sinisilmät ja rutkasti vettä päälle – ei ole tyttäreni nuuka emäntä, kun raaskii käyttä vettä vähän enemmänkin. Sitten soitto äidille, että miten minä tätä hillosokeria, hups – sinne meni pussillinen. Kriikunat polskivat kattilassa kuin nuijapäät kevätlammikossa. Luita pois ja keittoaikaa pidemmälle. Lopulta liemimäinen hilloaines pakattiin rasioihin. Ja mikä moukan tuuri: ne hyytyivät kuin hyytyivätkin perunavellimäiseksi hilloaihioksi. Mutta sehän pysyy jo pannarin päällä … hörppimällä ainakin.

Niin monella tavalla tulee hyvä! Puutun vielä valtion rasismikampanjaan – siis sen torjumiseen. Väitän vastaansanomattomasti, että eivät kampanjat juuri mitään aikaiseksi saa. Tarvitaan kokonaisvaltainen sydämen asenteen muutos. Tämä puolestaan onnistuu kahdella tavalla. Joko rasismista vapautuva itse osallistuu vähemmistön erilaiseen elämään tai sitten Jumala antaa sydämen oikean asenteen käsittää ja hyväksyä ja asettua toisen asemaan empaattisesti rinnalla eläen. Ehkä on kolmaskin tapa uudistua. Kun itse joutuu rasismin kohteeksi, saattaa tunnetilat muuttua myös toisia armahtavammaksi.

Perustelen mielipidettäni tällä. Istuin kokoontumisessa, jossa Suomen sivistyneistö oli koolla. Vieraaksi kutsuttu puhuja antoi palaa ja luetteli puheensa kielteisten asioiden pontimeksi stereotypioita vähemmistöryhmästä - siis kuluvana kesänä. Siinä tuli siis haukutuksi sellaiset ihmiset, jotka eivät olleet paikalla ja jäivät puolustuskyvyttömiksi. Kadun tomussa ja tuhkassa, että en keskeyttänyt puhujaa ja todennut, että ei edes Darwin ole löytänyt yhteyttä kyseisen ihmisryhmän ja heille merkityn käyttäytymismallin olemassa olemiseen. Miksi en keskeyttänyt. En halunnut nolata puhujaa. Ja annoin hänen nolata ihmisryhmää, jonka puolustamiseksi valtiovalta nyt näkee kovasti vaivaa. Pahansuopuus, yleistäminen ja moukkamaisuus eivät ole koulusivistyksestä kiinni. MOT !

Hengellisen elämän puolella on sama juttu. Kadun, että en puuttunut. Kokouksessa melskattiin täysin Jumalan Sanan vastaisesti. Ihmiset puhuivat kielillä kaikki yhteen ääneen huutaen ja mekastaen. Raamattu sanoo, että puhukoon, mutta yksi kerrallaan. Ellei ole selittäjää, pitäköön suunsa kiinni ja puhukoon itsekseen kaikessa hiljaisuudessa Jumalan kanssa. Tämä tehdään rakkaudesta niitä ihmisiä kohtaan näin, että ne, jotka eivät tiedä mistä on kysymys, eivät pelästyisi tai pitäisi lähimmäisiään täysin seonneina. Jumala huolehtii järjestyksestä ja erilaisten kohtaamisesta. Ihminen etsii esiintymismahdollisuuksia oman minän erinomaisuuden pönkittämiseksi. Mitä olisi tapahtunut, jos olisin avannut tai paremminkin huutanut suuni? Olisi tullut hiljaisuus ja minut olisi kohteliaasti luotsattu ulos. Olisi voinut syntyä väittely. Olisi saattanut tulla myös menettelytapojen oikaisun hetki – kaikille rakennukseksi. Olisin voinut ihan hyvin puuttua, koska itselleni ei olisi käynyt mitenkään, ei edes mainehaittaa mukana kannettavaksi. Pois meistä, mukavuudenhalu ja hyssyttely.

Rasismista vierottuminen tarvitsee toisenlaisuuden toistuvia kohtaamisia ja harjoituksia.

Jos osaa nauraa itselleen, osaa armahtaa myös toisenlaisia tapoja. Olemme synnynnäisesti saitoja mahdollisuuksien antamisessa. Kun puhumme kotoutumisen onnistumisesta, emme voi olettaa, että kaikki tapahtuu oman kulttuuritaustamme lähtökohdista käsin. Sopeutuminen vie aikaa, sanoisin sukupolvia. Paljon on epäonnistumisien vettä virrattava ennen kuin voimme soutaa täyttä yhteisymmärrystä tuntien samassa lammikossa. Ja mitä suurempaan rapakkoon päädymme sitä vaativammat ovat haasteet. Kertominen ja selittäminen auttaa paljon. Haluatko tietää, miksi toimimme ja käyttäydymme tällä tavalla? Haluan. Meillä kuule ajatellaan perinteisesti, että … Ja siinähän se yhteys jo syntyykin: ihmettelemisen ja naurun mukavassa seurassa.