492

22.06.2024

NOUSI MIELEEN KIITTÄÄ

Varhainen aamukahvi pation kiikkutuolissa. Suomen siniristilippu salossa kirkasta sineä vasten. Täysi auringonkilo ja lämpö päästä varpaisiin. Nousi mieleen kiittää! Kiittää hartaasti! Tämä rauha ja kauneus ei ole itsestäänselvyys. Se on Jumalan lahja!

Niin kauan, kun ristilippumme liehuu, olemme kotona ja turvassa. Olemme siellä, minne kuulumme – juurillamme. Vahvoista juurista on helpompi tehdä elämän ristiretkeä, onhan koti paikka, minne aina palata.

Yltäkylläisyydestä on kuitenkin tarkoitus jakaa! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Toiset tulevat vain vieraiksi ikään kuin kurkistamaan, millaista meillä täällä on. Toiset pyrkivät kotoutumaan, Savossa sanotaan, että jääkaapille. Eikä se huono sanonta olekaan. Joskus perhe määriteltiin niiden ihmisten yhteisöksi, jotka käyttävät samaa jääkaappia. On aika oppia katsomaan erilaisia ihmisiä perhekuntana. Perhe on olemassaolon oikeutuksen paikka. Vieraat kulkevat kulkujaan ja perhe elää tavallaan ja toimillaan. Tänne pysäköineet ovat velvollisia osallistumaan ja kantamaan kunnioittaen kortensa kekoon. Erilaisuus on rikkautta ja kaikki kukat saavat kukkia. Perheessä on tarkoitus elää toinen toisemme hyväksi ja hyödyksi niin, että ketään ei kohdella epäoikeudenmukaisesti. Ja perhe on perhe silloinkin, vaikka vähän välillä riideltäisiinkin!

Sydän kiittää siitä, että ristilippumme saa yhä nousta salkoon. Kiitosmieli kumpuaa rikkaasta perinnöstä, jonka merkki lippumme on. Suomalaiset sukupovet, keitä ja millaisia he sitten ovatkaan olleet! Täydellinen kiitos nousee siitä, että on. Pelkokiitos kertoo epävarmuudesta, että otetaan pois.

Jumalalle kiitos, että Suomi on!