457

17.04.2024

KIITOS KAIKESTA

Täällä Savossakin alkavat tiet olla lenkkeilykunnossa, siis sulia ilman liukastumisen vaaraa. Naurettiin makeasti, että nythän on taas Tuijankin aika alkaa ulkoilla oikein sydämensä halusta. Kun laitan lenkkarit ulko-oven kylmemmälle puolelle, olen lenkillä. Vaatesuojaan sujautetut kengät kertovat, että tänään ei huvittanut ulkoiluttaa kulkukavereita. Sitä vastoin otettiin sekä kengät että kulkija oikein pidennetyt päivänokoset! Ja olihan tuota sen verran kuraa, että ei sentään valkeilla nahkaisilla … vaikka opinkin tyttäreltäni, että valkeat lenkkarit puhdistuvat putipuhtaiksi hammastahnalla hankaamalla. Sitä aion koettaa! Jos eivät nyt ihan liikkumisesta likaannukaan, niin kai se päivetyskin poistuu ja valkaistuu ihan niin kuin hampaistakin. Metka ajatus: kellastuneet hampaat ovatkin siis vain päivettyneitä paljosta suu auki nauramisesta!


Yöuni ei ottanut tullakseen. Siinä pyöriessäni aloin kuin huomaamatta kiittää Herraani kaikesta hyvästä. Tuli mieleen myös monia asioita itselläni ja toisilla, joille pyysin paikkatarpeita ja kokonaisvaltaista korjaantumista. Kiitos pulpahteli aihe toisensa perästä. Kiittämisellä oli voimaannuttava vaikutus: kuin olisin puhunut Jeesuksen kanssa kasvoista kasvoihin. Luottamus lisääntyi ja hyvä olo. Minusta pidetään huolta, ja kaikista rakkaistani! Kiittäkää siis joka tilassa, silloinkin, kun elämän taistojen tie ei tahdo millään löytää eikä keksiä kiitosaiheita.


Meille on annettu mahtava pelastuspaketti. Luoja Jumala, rakas Taivaallinen Isämme on Kaikkivaltias, joka pitää koko maailmankaikkeuden rattaat ja tapahtumat käsissään. Jeesus on syntiemme sovittaja ja sairauksiemme kantaja – suuri Pelastajamme kärsimyksen ja kuoleman otteesta. Ja Pyhä Henki, Jumalan Henki, joka lähetettiin meille Taivaasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen – Puolustajaksi ja sinetiksi taivasväkeen kuulumisesta. Uskovat puhuvat Herrasta tarkoittaen kaikkea tätä. Tätä totuutta ei voi turhentaa, verottaa, vahingoittaa, hävittää! Jumala sanoo nimekseen MINÄ OLEN. Ja totta totisesti Hän on meille ja meissä kaikki, mitä tarvitsemme.


Yhteyttä Jumalaan ei voi kukaan katkaista. Hän on aina valmiina kuulemaan ja auttamaan. Välttämättä ei tarvita sanojakaan – huokaisu ja avuttomuus riittävät avun ja turvan takaamiseksi.


Toista se on näiden maallisten kommunikaatiovälineiden kanssa. Kun soittelen tuonne itärajan pintaan siskolle, pätkii puhelin monia kertoja keskustelun aikana ihan poikka asti. Juuri, kun on menossa makea juttu, hiljenee puhelin jommasta kummasta päästä. On sanottu ääneen ihan, että antakaa nyt meidän virkistyä rauhassa. Tässä ei ole kysymys valtiosalaisuuksista tai tiedustelutiedon vaihtamisesta. Taitaa tulkeilla olla hidas ajatus ja kankea kieli, kun eivät jätä meitä rauhaan. Mutta hyvät päivänjatkot ja iloiset kevätterveiset täältä meiltä sinne rajan taakse jonnekin. Me soitellaan taas parin päivän päästä. Kuulumisiin!