519

22.08.2024

OHJAUSELÄMÄÄ

Ei ole kirjoitusvirhe! En puhu ohjuksista – vaan ohjauksesta. Tavallisesti ohjaamisella tarkoitetaan ohjausta hyvään ja kauniiseen, siis esimerkiksi koulussa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Julkinen ohjaaminen kulkee toisenlaisia polkuja. Ohjauksella on aina agenda, kuten ohjuksellakin. Toinen tömähtää, toinen vie asiaansa pikkuhiljaa härkäpäisesti, mutta varmasti omaan tarkoitukselliseen maaliinsa. Miten ohjauksen voi tunnistaa. No, kun jokaiseen ohjelmaan ja dogumenttiin ja julkaisuun ja puheeseen laitetaan yksi ja sama asia – aina, muodossa tai toisessa, on ohjaaminen käynnissä. Olemme puhuneet ohjelman sisällön pakollisista kiintiöistä, että kansa oppisi ajattelemaan oikein ja toimimaan ohjauksen mukaisesti. En jatka. Hölmö ei huomaa ja viisas tietää, milloin pitää vaikenemalla vaieta.

Ohjausta se on sekin, että toiset saavat puhua, kaikki eivät. Pitää olla samaa mieltä niiden kanssa, joille on annettu lupa käyttää ohjausääntään, jotta saisi äänensä kuuluviin … Mitä? Silloinhan pakotettuna puhuu niiden pussiin, joiden kanssa itse asiassa on ihan eri mieltä! Puhutaan median lukutaidosta. Olen itseohjautuvana pannut merkille, että pitäisi puhua myös valtion hallinnon lukutaidosta. Se on kyllä niin vaikea kieli, että hallitsemiseen mene koko ihmisikä. Menee, minkä tarvitsee. Käyhän tämä performancestakin: Orpo kaavailee kansankirkkojen rahoituksen leikkaamista. Jo vain älähtävät ja kovasti älähtävätkin. Miten henkilökohtainen usko ja kirkon rahat ovat riippuvaisia toisistaan. Eivät mitenkään. Ellei kirkko näy ja tunnu, se muuttuu instituutioksi, jota raharokotetaan lisätulojen toivossa siinä missä muitakin laitoslaivoja. Kirkolla instituutiona ei ole minusta perustuslaillista suojaa. Jos on, pitäisi kanalankin saada sama suoja: toinen tarjoaa hengenravintoa, toisen agenda on ruumiin hyvinvointi.

Sanna Ukkola se sanoa paukauttaa. Kunpa antaisivat tehdä työtään rauhassa. On vakava vaara, että sanojat ovat katoava luonnonvara, ne sanojat, jotka vielä saavat äänensä esille. Ja joita ei ylen määrin ohjata ja velvoiteta! Viimeisin teksti käsitteli Suomen elokuvasäätiön tuottajille ja ohjaajille ja käsikirjoittajille laatimia pakotteita ohjauksen uudesta suunnasta. Toivo meni! Suomalainen tuotanto on pitkään ollut pahoinvointia herättävä. Se ei anna ihmisen nauraa. Ohjaus vaatii pääsisällöksi, että pitää olla ankeaa ja ahdistavaa. Ihmekös sitten, että suomalaiset tunnetaan maailmalla alkoholin ja perheväkivallan leimasta ja jatkuvasta kiroilemisesta ja henkisestä pahoinvoinnista sen kaikissa olomuodoissa.

Valtiolta tuli rasisminvastainen linjaus. Samaan aikaan vähemmistölle päätetään olla myymättä vesipulloa paikallisesta ruokapaikasta. Aikuiset ovat taantuneet lapsiksi. Lapsille tulee jossakin vaiheessa aika, että pieru naurattaa ja puhututtaa. Kasvun myötä asia unohtuu sille kuuluvalle paikalle. Milloin lopetamme siis seksismin ja rasismin kaulinnan ja kääntelyn ilman, että tulee ihan oikeata tulosta.

Kestänköhän enää perässä. Ruotsalaisnuoret pukeutuvat luotiliiveihin kaduilla kulkiessaan, koska päähän ammuttuna kuolee varmasti eikä näin ollen vammaudu tai kärsi kovia kipuja. Hyvä tavaton. Mutta mallihan on tämä: joku päättää alkaa tappaa toisia. Toiset päättävät puolustautua samalla toimintamallilla. Kolmasosa ihmisistä syyllistyy, kun eivät kykene auttamaan kaikkia rytäkässä vauriutuneita. Aikuisten antama mallikasvatus toimii ja trendi vahvistuu, koska aina joukossa on joku, joka haluaa ottaa videon.