Vappu on saapunut! Jos ei sitä voi säästä päätellä, turvaudutaan ilmapalloihin ja serpentiineihin. Ja Markus Kajo- maisesti: voi sitä vappua päätellä siitäkin, että puutarhafanit juoksuttavat kukkiaan sisään ja ulos, sisään ja ulos päivänpaisteelle ja pakoon yöpakkasia. No, tällä kertaa en puhu lapsuuden vappumarsseista. Eikä niistä juuri paljon ole puhumistakaan. Loppuivat lyhyeen aikuiskasvattajien toimesta. Eivät ymmärrä aikuiset, eivät, torvisoiton tenhoa! Oli vastustamatonta ja ihan pakko päästä mukaan.

Laitoin siskolle tuon vappukortin: somasti siinä vuohi puhaltaa moneen vappupilliin yhtä aikaa. Ajattelin muistuttaa, että meillä ei ole tapana tanssia kenenkään pillin mukaan, eihän. Me sitä vastoin tanssitamme pillejä. Puhkutaan ja puhalletaan – ja jos ei tanssijoita näy, syntyypähän ääntä ainakin!

Vaan kyllä ovat pillit nyt trendipuheenaihe, kyllä ovat! Hamelnin pillipiipari on ajankohtaisempi kuin koskaan! Muistattehan tuon saksalaissadun ja sen salaperäisen pillimiehen. Kylä kärsi rotista. Mies puhalsi pilliinsä, jonka vinkaisuja rottien oli mahdotonta vastustaa. Kiltisti ne seurasivat soitantaa ja putosivat jokeen. Vaivasta päästiin, mutta kyläläiset eivät halunneet palkita pelastajaansa. Kostoksi kiittämättömyydestä mies alkoi soittaa lapsille. Ja niin lapset seurasivat vastustamatonta ääntä marssiakseen pimeän vuoren uumeniin.

Voi pojat, mitkä pillit ja mikä soitanta! Miettikääpä vain koronasairaanhoitajia, jos alkavat puhkua ja puhaltaa kiittämättömyytemme takia. Ja entäs Nato-keskustelu! Sanovat, että kaikki saavat keskustella ja tuoda mielipiteensä julki – kunhan tanssivat vain sopivan soitannan tahdissa. Ja saahan sitä huutaa eriäviä mielipiteitä ilmaan, kun ei ole yhtään informaatiokanavaa, joka uskaltaisi julkaista ne. Itse edustan moniarvoisia ääniä, mutta lopullisen kannan otan Jumalan neuvonpidon jälkeen. Taivas on ainoa taho, jolla ei ole omanvoitonpyyntiä. Maallisessa menossa pitää aina kysyä, kuka puhaltaa ja ketkä tanssivat ja mihin ollaan menossa. Kyseisestä sadusta on monta muunnosta. Milloin soi viulu, milloin rumpu – mutta aina on tasatahdista kysymys. Harva matkalla muistaa pysähtyä ja tarkistaa määränpään suuntaa.

Haudon koston ajatuksia. Muistan joulun, jolloin sisko sai melodikan ja minä nokkahuilun – nokkahuilun. Voiko vihatumpaa soitinta olla lapselle, jonka pitää puhaltaa peliin koulussa, pakosta ja toisten puhaltajien kuivunutta sylkeä niellen. Yököttävä vehje kerta kaikkiaan! Kosto on kehittymättömyyden symboli. Mutta jotakin on voitava tehdä. Valitsin siis seireenit ja laulan aina kun vain voin. Kaikilla ei käy säkä. Meikäläisen laulu karkoittaa ja saa vanhatkin kintut karkuun juoksemaan. Mutta nythän mä vasta hokasin. Seuraavissa triathloneissa tarjoan kauhulaulua matkanteon edistämistarkoituksiin! Hyvä! Jokaiselle löytyy paikka, kun aikansa ajattelee. Huomasitteko muuten: tuhmat sanat poistetaan piip -näkyvistä. Kyllä on pilli metka peli – kerta kaikkiaan!

Jaa tämä sivu