Tämä on vain elämää! Voi elämän kevät – se on ohi, mutta muuten mennään vauhdilla elämänkaaren alamäkeä pallon pyörähtelyssä. Koska nauru pidentää ikää, yritän sillä hidastaa väistämätöntä vanhenemista jota kypsymiseksi kutsutaan. Ihastuttava, edesmennyt ystävämme istui ruokaravintolassa sisarensa kanssa. Hienot rouvat olivat päättäneet juhlistaa yhdessäoloa ja syödä hyvin oikein palkitussa paikassa. Mukavaa oli ja juttua riitti lautasten tyhjentyessä. Kun on kiva, ajankulu unohtuu! Lopulta hovimestari tuli varovaisesti paikalle ja ilmoitti ystävällisesti: hyvät rouvat, miedän pitäisi sulkea tämä ravintola. Siihen naiset nauramaan, että oltaisiinhan tästä jo lähdetty aikoja sitten, mutta kun kumpikaan meistä ei tiedä, mihin meidän pitäisi mennä, missä koti on. Pienen paperisodan ja soittelun jälkeen hovimestari saatteli rouvat taksiin paperilapun kanssa. Eikä yhtään jäänyt paha mieli, kun hovimestarikin oli niin kohtelias, että!
Käkikelloon liittyy kivat muistot. Miten ilahduinkaan, kun näin nettikaupassa sisustukseen sopivan käkikellon coco! Lapsuuden käkikellossa oli käpypuntit ja lintu tuli ulos avautuvista luukuista. Mieheni muistaa, miten lapsuudenkodin lattialle kokoontuivat kaikki naapurinkin lapset mieluiten keskipäivän aikaa, koska silloin käki kukkui pisimpään. Se oli sen ajan digiviihdettä parhaimmillaan. Ja taatusti puhdashenkistä, ihan vaaratonta. Meillä kyllä kävi modernisoidun cocon kanssa vähän toisin. Kun kello oli viritelty seinälle, pettymykseksemme käki ulos tultuaan ei kukkunutkaan vaan tsir pii trits di tii , tidi tidi tii! Voihan nenä! Eivät nykyaikana tunne käkeä, vaikka sen pesästä puhuvatkin. Ja entäs sitten lintu, viattoman lumivalkea! Mieheni katse ei ole kuvailukelpoinen. Minä kyllä tiedän, mitä seuraavaksi hankitaan – haulikko.
Ei pidä ripustautua vanhaan tai entiseen. Lintujen talviruokintakin on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Kun vanhukselle haettiin hätäapupäivähoitajaa, valituksi tuli rouva, joka oli paikallisen eläinyhdistyksen sorsaryhmän ruokintavastaava. Tämä luottamustehtävä oli erikseen mainittu hakemuksessa. Jos hoitaa lintuja, ei jätä vanhustakaan heitteille. Ja toden totta, eipäs väheksytä asiaa. Sisareni aikoi syöttää sorsille ihan sitä varten hankittua leipää. Lapsenlapset siihen kiirehtivät asiaan puuttumaan, että ei mummo kuule sorsille saa syöttää tuollaista leipää: ihan liian paljon suolaa ja rasvaa. Mummon antoivat kuitenkin syödä leivän. Mitä siitä siis on pääteltävä? Miten näitä sattumuksia sorsien kanssa on kertynytkin. Suvun vanhinta rullattiin ulkoretkellä sorsien kokoontumispaikalle. Oli siis tarkoitus ruokkia ja katsella syksyn värjäämän rannan maalauksia. Kun perille päästiin, jäivät sorsat nopen osalle. Vanhus oli pistellyt leivät parempiin suihin kävelymatkan aikana! Vain elämää, ei sen enempää ...
Jaa tämä sivu