Pöytä on katettu. Olisipa keliä istuskella siinä tai kanttia pyytää ystäviä mukaan viltti korvissa. Joka tapauksessa kuulutan puhdasta peliä! Ensimmäisenä tartun etikettiin. Sen mukaan ruokailijat ottavat aina santsiannoksen puhtaalle lautaselle puhtain ruokailuvälinein, kun on seisomapöydästä ja itseannostelusta kysymys. Tähän on perusteltu syy ja se on hygienia. Kas harva ruokailija osaa annostella ruokaa lautaselleen kolistelematta ottimilla lautasensa pintaa. Jos lautaselta on jo syöty, siirtyvät ruokailijan pöpöt muillekin maisteltavaksi. Ottimet kontaminoituvat ja pöpötarjoilu on kaikille katettu. Puhumattakaan siitä, että likaiselta lautaselta ottimien mukana otettavaan ruokaan siirtyneet mikrobit kasvavat ja vahvistuvat ja monilukuistuvat tarjolle jäävässä ruuassa. Näin on toimittu kautta vuosikymmenten ja pitää toimia edelleen. Poikkeamaa ei voi eikä saa perustella sillä, että ilmaston näkökulmasta säästämme tiskiä ja vesistöjä! Ellei ruokapaikalla ole käytettävissään tarpeeksi suurta astia-arsenaalia, se ei saa tarjoilla noutopöytäruokaa. Muistan nuoruudesta Tallinnan laivan kauhukokemukset: puolihumalaiset miehet hoitelivat suolaisen vinkaa ja kauhoivat valitsemiaan ruokia käsin suoraan suuhun! Niinpä! Henkilökunnan tulee ohjata ja opastaa ja laittaa rajat – jos muu ei auta. Ja ruokailijalle: käytettyjä astioita on lupa kerryttää pöytään niin paljon kuin nälkä ja maistuvuus edellyttävät. Tasopaikassa likaiset astiat on korjattu pöydästä pois ennen kuin ehdit uuden annoksesi kanssa istumaan. Myös juoma otetaan itseannosteltuna aina puhtaaseen lasiin – samasta syystä!

Kyllä minä niin – ja aiheesta mieleni pahoitan! Suomessa on oikea vieraskasvien karkoitusbuumi. Niinpä asutuskeskuksen pienelle viheralueelle, mutta vain alueen toiseen laitaan ilmestyi jo kolmantena vuonna myrkytysilmoitus! Älä koske äläkä vain missään tapauksdessa syö! Tämän hullunmyllyn aiheuttaja ei ole nyt kurtturuusu vaan jättibalsami. Ihmettelevänä ihmisenä mietin myrkkyjen määrää ja luonnontuhoa. Kyllä pikkuruiselta viheralueelta on biodiversiteetti tyystin hukassa, kun kunnan myrkkyhenkilöt jakavat balsamille voiteita. Harmillista on se, että lapsoset eivät osaa lukea lappuja, joita ei edes ole joko kolkassa – vaan leikkivät muina miehinä balsamien rinnalla. Eikö meillä olisi aikaa ja väkeä leikata ja kuihduttaa turvallisesti haittakasvit pois. Mitä mieltä on paasata luonnonsuojelusta ja pörriäispuutarhoista, kun samalla toimimme ihan tahallisesti ja tarkoituksella pähkähullulla tavalla. Ja taas, kun kerran pääsin alkuun … Älkää leikelkö tien varsia ja niiden ainutlaatuista ketokasvillisuutta liian aikaisin. Kerran vuodessa pitää leikata, mutta vain vasta sitten, kun kasvit ovat ehtineet kunnolla siementää. Kyllä hirvien ja kauriiden pomppimiset ja ryntäilyt näkyvät kukka- ja heinäkasvien seasta. Antakaa kasvaa – kiitos! Sillä nythän on niin, että jokaisen kissakellotyyppään kohdalla soisin tehtävän kunniaa aivan kuten harvinaista vierasta kohdattaessa.

Pidetään koululaisille runsas pöytä katettuna tulevanakin syksynä! Hintojen nousu näkyy kotienkin tarjoilussa. Jo monet vuodet on ollut tiedossa, että lapset ovat maanantaisin sudennälkäisiä, koska kotien ruokailussa on puutteita. Nyt pyytäisinkin kunnan luottamushenkilöitä huolehtimaan siitä, että keittiön ihanilla ruuanvalmistajilla on tolkun tukevaa valmistettavaa erityisesti perjantaisin ja maanantaisin. Näin kotien puuro- ja perunavelliköyhyys saisi hiljaista ja demokraattista tukea koko kunnassa. Ilmaston takia ei saa keventää kasvavien lasten ruokaa lihaa ja kalaa rajoittamalla. Ja paikkakunnan kaupat! Tietysti hävikkiruoka menee leipäjonojen jakoon. Hyvä niin. Joskus isompia eriä hedelmiä ja jogurtteja voisi antaa kouluillekin ikään kuin jälkiruuaksi tai välipalaksi jaettavaksi. En tiedä, onko vielä tänä päivänä laskupalat pehmoisen leivän suhteen. Leipäjonopaikkoihin jää yleensä jakamatta paljonkin leipää. Eikö sitä mitenkään saataisi myös kouluruokaa rikastuttamaan ja kustannuksia tasaamaan. Tulevina päivinä meidän on hyödyllistä oppia jakamaan ja tasaamaan ja huolehtimaan siitä, että jokaiselle riittää jotakin.

Itse olen yksinhuoltajaäidin ainokaisena syönyt palasen toisensa perästä Kautovaaran Ainotädin ihanaa ruisleipää. Ja kavereillekin annettiin, aina! Koskaan ei sanottu, että nyt riittää – vaan aina, että ottaisitkos vielä palasen! Voi sitä siunattua ja hiljaista hyvää työtä, jota lukemattomat sukupolvet ovat toisiltaan oppineet tekemään.

Jaa tämä sivu