Näin vanhemmiten ihmisen vuodenkiertoon näyttävät kuuluvan myös alati samaan aikaan mieleen nousevat jutut ja anekdootit! Keltainen kalla on pääsiäiskukista kauneimpia. Mutta se juttu: Piikalikka oli lähetetty asialle. Niiata niksauttaen tyttö päätyi puhumaan talon emännälle. Äiti lähetti hakemaan sitä kukkoo! Niin, en minä sitä kukkoo tarkota vaan sitä kannoo … Lapsi kulta, ei meillä ole minkäänlaista siipikarjaa. No en minä sitä kukkoo enkä kannoo vaan sitä kukkoo, sitä kannoo. Lapsi yrittii pyytää emennältä kanna-nimistä kukkaa. Mutta, kun Savossa elettiin, aiheuttivat kielen kiäryleet ylipääsemättömän esteen ja vaivan.

Meillä ei käynyt näin, vaikka olisi voinut. Rakas, elä unoha sitä kalloo! Ei tässä kauppalistassa ole kalloo ollenkaan. En minä mittään kalloo tarkota, vaan sitä kalloo, sitä kukkoo!

Pääsiäinen lähestyy. Olkoon se totisesti pääsinpäivä kaikista vaivoista ja ahdistuksista! Kristus on ylösnoussut. Totisesti, Hän elää! Herra kohtasi Marian tyhjällä haudalla. Terve armoitettu! Minäkin haluan, haluan ja pyydän kohdata Herrani ja Vapahtajani.

Jaa tämä sivu