567

05.11.2024

KULLATUT KEHYKSET – 13

Uusioperheen naiset: Maija-äiti, tytär-Tuija ja uusi sisko Raili-Artturin tytär. Minulla on tästä kolmikosta pelkkää hyvää sanottavaa. Raili toi turvattoman tyttösen elämään ison asian – rinnallakulkijan, ystävän ja kasvukumppanin. Raili on aina ollut turva ja naurukaveri. Olen tosin tehnyt hänen elämästään myös vaikeaa. Kaikki ymmärtävät, jos kokemuksesta tietävät, että on nuorempia sisaruksia ja samalla yrittää seurustella vaikutusta tehden poikakaverinsa kanssa. Yritin aina osille!

Olen Raili-siskosta kirjoittanut blogeissakin ja kiittänyt häntä tavattoman monesta asiasta ihan julkisesti. Tämä ihmissuhde on vertaansa vailla, sillä se teki yksinäisestä kaksinaisen juuri merkityksellisimpinä kasvuvuosina. Yhteinen tälläys meikeillä ja hajuvesillä ja vaatteilla! Radio, joka potkaisemalla antoi musiikkia. Iskelmävihkot ja matkanteko pienellä kuplavolkkarilla. Turva, kun äiti oli jossakin asioillaan. Yhteisen huoneen jakaminen, että ei tarvinnut pelätä mörköjä. Ja Railin kaverit, ne isommat tytöt, joiden puuhia ja juttuja oli soma olla todistamassa. Yhden lapsen politiikasta olisi yhteiskunnallisestikin hyvä päästä. Lapset kasvattavat toisiaan ja antavat ensimmäisen mahdollisuuden oppia sosiaalisia suhteita. Perheyhteys ja sisaryhteys tasaavat rintamia silloin, kun erimielisyydet satunnaisesti kohtaavat perheyhteisöä. Kun kokeneempi kulkee edellä, on nuorempien hyvä kuulla kokeneen rintaääntä: onko se sittenkään niin huono juttu, jos tässä asiassa ei saa tahtoaan lävitse.

Niin kuin olette lukeneet, olen panostanut suuren osan pienestä elämästäni isän hankkimiseen. Äidille se on aiheuttanut hullunkurisia tilanteita – joista siis nyt todistettavasti tiedätte, että lopulta osuin maaliin. Isäpuolesta minulla oli haavekuva, että saan häneltä viikkorahaa. Niin ei käynyt. Kävi paremmin. Taloudellinen tilanteemme kehittyi wolkkarin maksamisen ja asuntolainan lyhentämisen vuosien jälkeen niin hyväksi, että koin olevani prinsessa ilman kruunua. Minulta ei puuttunut yhtään mitään. Työllistämisestäkin minua voi kiittää: minulla oli kotiompelija, joka suolsi koneeltaan milloin minkinlaisia luomuksia. Hyvä oli koulutytön tehdä opiskelutyötään ilman huolen häivää!

Uusioperheessä jokainen kasvaa ja joustaa. Nyt aikuisena käsitän, että isäpuoli ei aina välttämättä ollut mukavuusalueellaan uuden perillisensä kanssa. Isäpuolen lapsuuden ja nuoruuden traagisia elämänkokemuksia vasten ei oikeastaan voinut edes odottaa, että elämästä tulisi itsestäänselvyyksiä ja helppoa. Mutta yritystä oli. Tekikö äiti perusvirheen sanomalla, että juu, perustetaan vain perhe, mutta Tuija menee aina edelle. Tarkoitus oli ilmaista, että vaikka rakkaus roihuaisi valtoimenaan, pidän lapsestani aina huolta niin, että kenelläkään ei ole nokan koputtamista. Tämä huolenpito ei kuitenkaan tarkoittanut muuta kuin isoja elämän asioita. Sen ei ollut tarkoitus viedä mitään pois myöskään uusioperheen toiselta nuorelta. Miten paljon isäpuolella oli viisautta – oli varmasti. Mutta nuorehkon miehen tyttöjen käsittelytaidoissa oli puutteita. Äiti joutui yllättäen koulupäivän aikana sairaalaan ja kyselin, missä hän on. Isäpuoli mietti hetken ja vastasi oman lapsuutensa tapaan kyselevälle mukulalle: no, se söi saipotta ja halkesi.

Isäpuolen kunniaksi ja Artturin kiitokseksi kerron nyt ikimuistoisesta kiitollisuudesta, jota tunsin hänen antamaansa apua kohtaan. Äidin hermo tahtoi kiristyä aina läksyjen tekemisen aikana. Nyt olikin kysymyksessä huikea haaste. En taipunut kuperkeikkaan ja se pelotti minua ihan kamalasti. Pienen kotimme lattiamatolle laitettiin vanhanaikainen satiinitäkki. Sitten äidin selitys ja käsien viuhtominen. Olin kauhun lamaannuttama! Yritys toisensa perästä, huutoa äidiltä ja räkää kyynelten kanssa minulta. Kaikki osaavat kuperkeikan. Tee se nyt. Äiti itse ei tehnyt, mutta Artturi yritti päälakeaan pidellen. Häntä onnisti, minua ei. Täkki käärittiin ilman tulosta ja minut jätettiin toivottomuuden suohon. Tässä tilanteessa Artturi kiitettävästi yritti hillitä epätoivoon joutunutta äitiä ja lasta, joka yritti löytää pyörähtämisen ilon suhteettoman tärkeäksi tehdyn voimisteluhaasteen kanssa. Kun ei taivu, ei taivu. Tahtoa oli, mutta taipuisuutta puuttui – niin kuin niin monessa asiassa tulevinakin vuosina.