03.10.2023

ÄLYVAPAA

Älyvapaa päivä meni ohi, mutta uuniomenat eivät. Tosin älylaitteiden sijasta meille sattui ihan muuta älyvapaata. Siitä tuonnempana. Nyt voi herkkujen himon korvata omenoiden kulta-ajalla.

Otitpa paistettavat kotimaisista tai ulkolaisista hävikeistä – hyvää on, älyttömän hyvää. Halkaise, vähän sokeria ja kanelia ja vuokaan tippa vettä. Omenat kohoavat kuin muffinit kypsyessään ja vievät kielen ja ajattelun terävyyden mennessään. Ne kannattaa syödä rapujen tapaan. Lusikalla kapsutetaan ja karamellisoitunut siemenkota imeskellään. Voisikohan älylaitteiden sivuun laittamista ja uuniomenia juhlia molempia samana vuosipäivänä!


Tuttavat olivat Helsingissa asioimassa. Etsivät sopivaa ruokapaikkaa, kun keskustassa kajahti ja parahti huuto: puhuuko täällä kukaan suomea. Keskellä Helsinkiä etsitään yhtä ihmistä, joka puhuisi suomea ja voisi ehkä auttaa. Tästä älyttömästä tilanteesta selvittyään matkalaiset löysivät makoisan ravintolan. Merkillepantavaa oli erityisesti se, että henkilökunnassa ei työskennellyt yhtään syntysuomalaista. Helpointa oli siis sielläkin asioida yleisenglanniksi! Niin maailma muuttuu Eskoseni! Itse kamppailin yhtä aikaa robottien kanssa. Vastaanottoajan muuttaminen hyvinvointikeskuksissa on ähmä-älytöntä. Sinut yhdistetään, mihin sattuu. Odottelet robotin kirjainluetteloja ja painantaohjeita. Kesken kaiken kaikki alkaa kuulua saksankielellä ja totuuden hetki paljastuu, että olet ihan toisessa hyvinvointiyksikössä satojen kilometrien päässä omastasi. Entä jos en olisi ollut hyvinvoiva ja hädissäni apua etsimässä. Jonoissa kuulkaa karsitaan jyvät akanoista. Niille roboteille ei voi edes motkottaa. Ihan älytöntä!


Pariisi täyttyy syöpäläisistä: luteet, täit ja torakat! Ne mokomat ovat älyttömän demokraattisia: tarttuvat ihan kaikkiin ihmisiin sosio-ekonomista asemaa tarkastelematta. Onko nyt niin, että maailmastamme on tullut likainen, ruma ja kammottavan väkivaltainen. Ei kokonaan. Minäpä kerron. Serkkuni lähti kyläilystä pimeän selkään kotimatkalle. Auton rengas puhkesi juuri siinä kohdassa tietä, kun valot loppuivat. Naisihminen pimeässä pusikossa. Jumalan lapsen saattueeseen kuuluvat aina enkelit! Samalla tiellä ajava Motonetin mies hiljensi hirven takia, joka juoksi auton rinnalla. Siinä hän samalla tuli havainneeksi serkkuni ahdingon. Kun me tulimme paikalle, rengas oli melkein vaihdettu ja nauru raikui pientareen lepikosta. Että on vielä ihmisiä, jotka pysähtyvät auttamaan. Helposti olisi serkkua voitu vahingoittaa ja varastaa irtain lompakkoa myöten. Nyt siis taivaallisiin joukkoihin on kirjattu motonet-enkelit. Kiitos heistä!


Ja kyllä luteet ja täit jäivät mielestä, kun koko päivän saldoon saatiin vielä itsekin apu Taivaasta.

Jumala yllättää! Saatiin iso maistiainen Hänen rakkaudestaan lapsiaan kohtaan. Aamu oli aloitettu psalmin sanoin: tässä on kurjat, jotka huutavat. Iltapäivällä jo jatkettiin: ja Herra kuuli ja pelasti meidät kaikista peljätyksistämme. Jos nyt joku ei ole älytöntä – se on usko Kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja Hänen apuunsa!