10.09.2023

METAMORFOOSIS

Tänä päivänä kuoriutui risaisesta kuormalavasta valmis jakkara kaikkine värisävyineen. Melkoinen metamorfoosis. Kun toukasta kuoriutuu perhonen, ihmettelemme luonnon kykyä, taitoa ja keksiliäisyyttä. Kyllä kuormalavallakin on potentiaalia – kun sen oikein oivaltaa. Aiemmin tehty penkki sai siis kaverin. Ei ole istuintenkaan hyvä olla yksin. Sitä paitsi yhdestä jakkarasta voi kahden kesken tulla riita! Olipa mukava juttu. Tavallisten kuormalavojen sekaan oli päätynyt sellaisia, joissa osa lautatavarasta on jalopuuta. Hiominen ja lakka saavat puun loistamaan eri sävyissä. Miten ihana! Minulle myös!

Jakkara piti puhuttelun. Jos jostakin arkisesta ja korkeintaan käytännöllisyyden takia tarpeellisesta voi pullahtaa jotakin näin kaunista – kiitos kuormalava. Onkin kysyttävä, miten oikein voimavarojamme käytämme. Taitaa olla niin, että useammalla kuin yhdellä meistä on tarve ryhtyä kuoriutumaan – enkä nyt tarkoita kasvojen kuorintaa. Mitä on vielä piilossa käyttämättä? Mikä estää aarteen ilmestymisen arkeeni ja elämääni? Millaisista tarpeista minut on tehty, että kaikki tulisi käytetyksi. Kaipaamme sitä, että voisimme loistaa ja kukoistaa omina itsenämme. Ja sitten varomme tarkasti siirtymistä pienellekin epämukavuusalueelle, josta juuri se perhonen pääsisi kuoriutumaan. Jos jostakin pitäisi olla huolissaan, niin tästä: kadoksissa olevien voimavarojen käyttämättä jättämisestä. Hävetään, että emme muista edes aina etsiä niitä. Ja sitten kiitämme onnea, kun vahingossa päädymme parempaan. Ei onnella ole mitään tekemistä asian kanssa. On vain käynyt niin, että hetkeksi herpaannuttiin turvallisen kiinni pitämisestä. Kun ei pantu hanakasti hanttiin, sai kaiken voimavaran Kaikkivaltias tilaisuuden timantin esiin ottamiseksi pimeyden peitosta. Kuka siis uskaltaa ajatella suuria ja nähdä uusia! Olen nyt langettanut ihmiskunnan tietoisuuten kuormalavasyndrooman. Hoitamaan ja heti paikalla!

Kirjallisuuden ja kaiken taiteen tekijät muuttavat luomisen voimavaraa yhä uusiksi perhosiksi tai kuormalavoista huonekaluiksi. Kaikki haluaisivat olla luovia jollakin tasolla ainakin, mutta tarinan toista puolta ei haluttaisi kuvioihin mukaan. On näet puhuttava kärsimyksestä – luomisen tuskasta.

Kaiken syntyminen vaatii ponnistusta, asialle omistautumista, jopa uhrautumista. Ja kaiken tämän kokemuksen ja vaivannäön jälkeen tulosta tehtäessä, saattaa kiitos ja ihailu jäädä saamatta. Moni taiteilija on kuuluisa ja kunnioitettu vasta kuoltuaan. Asian tekee ongelmalliseksi se, että vain välillä ei voi olla kuollut, ja herätä sitten taas jatkamaan työtä uusin luovin ponnistuksin. Luovuuden kanssa on joko tai, tai sitten se jää käyttämättä. Trendit ja virtaukset ovat muodin tekemä pikapeli luovuuden saavuttamiseksi. Hienoa sekin! Mutta se, että työni pysyy ihmisten ilona vuosikymmenestä toiseen – se on ihme! Luovuuden ihmeellinen ihme ja käyttäjälleen monesti kuormaakin raskaampi taakka. Luovuus on työtä, koettelevaa työtä. Jumala loi kaiken ja esimerkiksi meille Hänkin lepäsi ja nautti työnsä tuloksista.