13.12.2023

LOISTOHOTELLIN HUOLET

Perheenemäntien työt on nyt kirjattu ylös joulutwistillä! Muista, älä unohda, laita, tee, hanki ja niin edelleen. Hevoskastanjasisko on ottanut kaiken hyvin tosissaan. Tiedämmehän sen, että äitien sydämet vaalivat kaikkea, mitä aikuisetkin lapset tahtovat tai toivovat. Se on äitien onni ja osa! Hän oli juuri painanut pään yötyynylle, kun muistilista hälytti. Isolla loikalla ja topakalla tokaisulla pomppi sisko pystyyn yöpuultaan: no ne munat pois kylmästä! Kyllä karisi kumppanilta hiipivät unet silmistä, kun hän refleksinomaisesti otti tukevan kopraotteen, tiedätte mistä. Mikä helpotus, kun paapatuksen päätti lakoninen huomautus: minähän ajattelin tehdä sen englantilaisen hedelmäkakun huomenna – jääkaapille siis, lämpöisenä vatkautuvat paremmin. Meno on kuin loistohotellissa vain sillä erotuksella, että hotellihenkilökunta puuttuu.

Kynttilöiden polttelu ja tunnelmointi tuo aina mieleen lapsuuden kertomuksen rautatangosta ja kynttilästä. Rautatanko haastoi pelit ja vehkeet kilpasille, kuka saisi sen taipumaan. Oli siinä onnenonkijaa ja koettelijaa. Mikään niistä ei onnistunut. Pieni kynttilä oli viimeisenä vuorossa. Vaatimattomasti se alkoi lämmittää rehentelevää rautatankoa. Paloajan loppumetreillä kynttilä koetti onneaan. Ja uskokaa tai älkää: rautatanko taipui kuin taipuikin. Pieni, vaatimaton, suorastaan voimiltaan vähäinen kynttilänpätkä onnistui siinä missä voimahahmot olivat epäonnistuneet.

Kynttiläkertomusta voisi soveltaa tämän ajan ongelmiinkin. Menossa on uskomaton uho. Sovittelun sanat ja rauhantahto ovat olleet tipotiessään. Mekin heristelemme nyrkkiämme Putinille Naton selän takaa. Raukkamaista! Kuka koettaisi kohdata vihollisensa sovittelevana ilman uhkailua ja taistelutahtoa. Ei ole niin pahaa, että ei olisi jotakin hyvääkin. Nyt juuri pitäisi Putin kohdata isonkin vaikuttajayhteisön myötä ja puhua, mikä mättää ja mille voi tehdä jotakin. Meillä on rauhanajatukset, vaikka emme voikaan hyväksyä Ukrainan sotaa. Kuka uskaltaisi ryhtyä kynttiläksi!

Ihmiset ostavat herkkuja enemmän kuin koskaan! Ahdistus laittaa serotoniinijahtiin saamaan hetken helpotusta alati vaanivaan ahdistukseen. Sokeri on hyvä renki, mutta huono isäntä. Sodista selvittyämme mainoksissa luki, että kun syöt sokeria, saat kauniit ja pyöreät muodot. Yhtä aikaa asiantuntiataso hoputtaa meitä laittamaan kuntoon kotivaramme. Miten ihmeessä ihmiset, jotka jonottavat osaansa leipäjonosta, kykenevät hankkimaan vielä kotivarankin. Se on sama kuin sanoisi paljasjalkalaiselle, että ethän vain palelluta varpaitasi hangessa, kun sinulla ei näytä olevan jalkineitakaan. Missä ovat tolkun ihmiset, kun se viimeinenkin lähtee linnasta!

Ja että ei jäisi sanomatta. Täältä kotikoneen ääreltä on niin helppo huudella. Ja pakkohan se onkin, koska oma tietämykseni ja mediaviehätykseni ei koskaan ylety televisioon asti. Koska olen sitä mieltä, että professoritason ainakin kuuluu pitää yllä Suomen sivistystasoa hamosista haasteisiin – voisi kyllä edellyttää, että kangas riittää sekä poven että yläreisien peitteeksi. Jos päättää pukeutua talvipakkasella kesähepeniin, on mast peittää strategiset paikat loppuun asti, vaikka kauneus olisikin vaatetuksen lisävarusteena. Kohta joku koiranleuka keksiin otsikoida, että meille on syntymässä salapaljastelijoiden ja vähäpukeisten esiintyjäkunta. En minä muuten, mutta se, mikä vie katseen ja kuulon pois asiasta, on menetys ja turha työ. Tv-esiintyjät meikataan ja puuteroidaan. Voisiko joku järjestelijätaho sanoa, että katsopas kuvaa, nyt näkyy liian paljon paljasta pintaa. Mukava olisi, jos haastateltavaa armahdettaisiin ja autettaisiin, että asento ja kuvauskulma näyttäisivät parhaimman puolen esiintyjästä!