Terve! Paljon onnea ja eläköön! Elämäni ensimmäinen ja ihan itse multaan piilotettu leikkopavun siemen on nähnyt päivänvalon. Mikä riemu ja sisäinen riehu! Pois alta risut ja männynkävyt, kun Suistomailla laitetaan ruokahuoltoa kuntoon. Ei niin, ettenkö totisesti myöntäisi, että yksin Jumala voi siitä pitää huolta – tällä maailmanmenolla ja näillä eläkkeillä ja muutenkin kaikin puolin; mutta olen varma, että Herrani ja Vapahtajani ei pane pahakseen lapsensa puuhastelun riemua. Yhdessä nauretaan rakkaudellisesti ja siunataan sato. Kerron kyllä, montako kappaletta tai kiloa syksyn saalis sitten on! Ja voitteko kuvitella, riemastuin niin, että jouduin ottamaan jarrua sydämen tykytykseen. Nyt on perustettu yhdistys maataloustuottajien tueksi. Jos olen ymmärtänyt oikein, voin tehdä avustusostoksia samalla tavalla, kun jouluna erilainen lahja- kampanjassa vuohia tai kanoja kehitysmaihin! Muutkin innostuivat, koskapa sivut olivat jo tukossa. Tutkitaan yhdessä suomiruokaa.fi! Ja pidetään maatalousyrittäjät hengissä!
Ja kaiken politiikan jompailun keskellä nostan presidentillemme hattua, korkealle, koko käsivarren mitalta. Jope Ruonansuu kuoli ennen kuin ehti presidentin kanssa käydä entisessä koulussaan koulukiusaamista selättämässä. Mutta Niinistöpä menee yksin ja tekee sen, mitä yhdessä sovittiin tehtäväksi. Tulen ihan uudelle riehutuulelle, kun ajattelen Jopea mummoksi puettuna kiikkutuolissaan taivaan viihdytysosastolla: voi pakanan pakana, jopa teki Sauli soman teon; mitä minun nyt pitikään sanoa, niin, että tulee sitten presidentti kahville – voi pakanan pakana, kun taivaassa tavataan.
Vauhti paljastaa, että kirjoittajaa viedään kuin pässiä narusta. Ei taida jarru auttaa! Siirryn nyt vaatehuollon puolelle. En ole ikinä oikein hyväksynyt koulupukujen käyttöä. Ymmärrän, että ne vähentävät eriarvoisuutta, mutta toisaalta saattavat estää köyhän perheen nuorisoa osallistumasta opetukseen, koska koulupuku on pakollinen ja kallis ja hankala hoitaa ainakin savimajaolosuhteissa valkoisine puseroineen ja paitoineen. Mutta nyt emmin kahden vaiheilla. Auttaisiko asu kuitenkin väkivaltaa vastaan. Kun kuulin uutisen, että merkkivaatteet varastetaan suoraan lasten päältä olipa tuuli tai sade tai pyry – ja trendikengät myös – siis meillä täällä Suomessa, saatan kallistua pakollisen tuulipuvun kannalle. Kenkiä vielä mietin. Minulla on surkuhupaisa kokemus. Yläasteikäinen oppilaani, ihastuttava poika, osallistui opetuskeskusteluun havainnollisen esimerkin avulla. Poika kohottautui penkistään ja sanoi: kato nyt Kylli (opettajalempinimeni) – Kuomat, yläasteella ja äiti pakottaa kulkemaan KUOMISSA! Voi rakas lapsi, vastahan ne olivat merkkijalkineet, kun leikit hiekkalaatikolla. Vanhempien on joskus vaikea käsittää, että lapsoset kasvavat, että pitäisi olla niittikengät ja sitä rataa … mutta kuule, jalat ovat ainakin lämpöiset, eikös se ole koko jutun funktio! On Kylli! Ja sitä paitsi koko luokka voi nyt tässä vakuuttaa sinulle, että nuo kengät ovat oikeat karjukuomat – eikä yhtään naurettavat sellaiset!
Jollen nyt mene tekemään pullataikinaa, saan hyvän tekosyyn olla vaivaamatta, vaikka kysymys onkin taikinasta! Hellurei hellät tunteet! Korvapuusteja rapisee ihan ilman kynsiä … Sitä minä aina vaan mietin, että miten isoja taikinoita ne tuolla Valloissa tekevät, kun saarekkeiden pitää olla meikäläisen keittiön kokoisia. Minulle riittää pöydän kantti hellan ja kaatoaltaan välissä. Hyvää tulee, vaikka itse sanonkin! Mutta pelotuspullia en enää tee. Piti tekemäni pikkupullia sokerikuorrutteella. No kuorrute teki yllätyksen olemalla valkoisen sijasta sinistä. Niin hirveitä sätöksi en ole ennen tehnyt. Syötiin kyllä nekin – pimeällä!
Jaa tämä sivu