Lastenlapset saivat akvaarion ja siihen taistelukalan. Kun uljaan siniselle ja valtavat pyrstön ja evät omaavalle yksilölle keksittiin nimeä, ehdotin Kalax: kala kalasta ja kalaksi galaxista. Tyrmäsivät! Mummolla on aina noita maailmaa syleileviä keksintöjä. Pöh!
Koiran hankkiminen on kova sana, mutta vielä on odoteltavan huolenpidon kasvukysymyksiä: hauveli kun on lenkitettävä rankkasateella ja paukkupakkasellakin. Kasvua ja asiallisessa aiheessa pysymistä taitavat tarvita aikuisetkin. Uutiset irtokoirien steriloimisesta ja vanhainkotien järjestämisestä eläinasiakkaille saavat mielipiteet erkanemaan. Lisääntyminen on jo ylittänyt yhteiskunnan mahdollisuuksien rajat hoitaa jokaista hylättyä ja heitteille jätettyä eläintä. Ihminen on ainut luomakunnassa, joka pelkästään oman mukavuudenhalun ja vallan ja ahneuden ajamana tappaa lajitovereitaan sumeilematta. Samoilla luomakunnan kruunuilla on myös hallitsematon tarve ja kyky sekoittaa ihmisen osa eläimen osaan. Kun alamme inhimillistää kaiken elävän ja teddykarhut päälle, joidumme elämää suurenpien kysymysten äärelle ja kommunikaatiotaitojen puuttuessa lajinomaiseen käyttäytymiseen, se on kunnon tappeluun.
Nostan hattua ja kunnioitan kaikkia niitä ihmisiä, jotka pyrkivät korjaamaan toisten loputtomia sotkuja. He eivät huuda valtionapujen perään vaan perustavat kodin kaikille niille elämille, joista kuvittelevat voivansa pitää huolta. Kiitos. En katso pahalla myöskään niitä, jotka yrittävät tehdä asiasta liiketoimen: pelastettu koira, jos osoittaudut sovivaksi, osta ja maksa koiran pelastamisesta koituvat kulut. Loistavaa kaikille kolmelle osapuolelle, siis myös koiralle!
Mutta jos yhteiskuntaa vaaditaan vaalimaan kaikkea kärsivää elämää, pyydän, että aloittaisimme ihmisistä. Ihmisellä on iankaikkinen sielu, eläimellä ei. Ihminen on saanut Luojaltaan oikeuden nimetä ja löytää kaikenlaista elämää. Meillä on vakava vastuu varjella, mutta ei ylireagoida. Ja tässä yhteydessä usein kysytäänkin: että pääsevätkö eläimet taivaaseen. En ole käynyt siellä, mutta koska olen maistanut Jumalan rakkautta, voin vahvistaa, että joissakin tapauksissa saatamme kohdata oman ystävämme siellä. Kun kummitätini itki silmät päästään kahta häntä suojellutta beduiinikoiraansa, Jumala lohdutti häntä ja näytti, miten koirakaksikko kirmasi pitkin vihreitä niittyjä Taivaan avaruuksissa. Älä itke Irja! Ja siitä olen varma, että Taivaassa on eläimiä: muuten Sanaan ei oltaisi voitu kirjoittaa, että siellä imeväinen leikkii kyykäärmeen kololla ja lammas märehtii leijonan kainalossa.
Auttamisessa on aina inhottava rajanvedon kysymys. Jos pyrimme auttamaan kaikkia koiria ja kissoja, noita parhaita kavereitamme, mitä muita pitäisi muistaa. Saako cityeläimiä karsia? Voiko minkkejä metsästää vieraslajina? Meillä maaseutukodissa useamman talon pihapiiriin pesiytyi villiintynyt kesäkissa. Niin vaarallista loikkijaa ja sähisijää en ole ennen nähnyt. Kissasta tuli tosi vaara pihan pienille leikkijöille. Se oli pakko eliminoida. Emme itkeneet sen haudalla, mutta samalla sytytimme kynttilät kuolleelle pihasammakolle. Itse olen syyllistynyt pilaamaan aikuisten matkan Norjaan vaatimalla kenkälaatikossa asuvaa tukkimiehentäitä mukaan matkalle. Ellei tunturituuli olisi leuhauttanut laatikon kantta ilmaan, olisi sen varmaankin tehnyt äiti! Mieheni on ansioitunut rottien metsästyksessä. Hänen nuoruudessaan tuholaistorjunnassa käytettiin lapsityövoimaa. Kun poliisilaitokselle toimitti rotan hännät ja varisten jalat, luettiin tili kouraan. Ei kun kitkalle penninnalleja ostamaan. Kerrassaan raadollista. Ja ihmisen rajaton ahneus: pojat piankin huomasivat, että hännät ja jalat vietiin läheiselle kaatopaikalle poliisivoimin. Mikä helpotus. Seuraavan tilin saattoi kuitata viemällä poliiseille jo kertaalleen maksetut ruumiinosat. Eivät olleet tyhmiä. Jossakin vaiheessa tilipussin tekijät alkoivat haista!
Minulla on norsukaveri. Jostakin syystä intialainen työnorsu tunsi hengenheimolaisuutta kanssani. Norsun omistaja varoitti, että eläin on salavihainen, mutta minut hän kutsui norsun lähelle. Sain katsoa eläimen kultaisiin silmiin ja painaa pään sen kylkeä vasten ja kuunnella ikiaikaisia ultramatalia jorinoita. Siinä seistessämme tuo ikiaikainen jätti jutteli minulle pyhiä asioita ja nosti kuuman kyynelvirran silmäkulmaan. Mutta tunnelmoimatta enempää, miten lie toimisin jos sama kaveri tallaisi ainoan pienen elantoni peltopläntin ohikulkumatkallaan. Saattaisi olla, että kalistelisin muutakin kuin vanhan säilykepurkin pohjaa!
Kissat ja koirat saavat perintörahastoja! Minulta eivät saa, koska ei ole mitään perittävää. Olen kuitenkin ajatellut asiaa pienemmässä mittakaavasssa. Hiivalle voisin jättää viimeiset kolikot kiitokseksi kaikista hyvistä leivistä ja pullista elämäni varrella.
Jaa tämä sivu