20.04.2023

KOTIKOOMIKKO

Ainakin täällä Savossa sanotaa, että naama on kuin tupalampaan ahteri tai petolinnun peppu! Silloin ei arviota vastaanottavan naamassa näy hymyn häivettä. Kokemuksesta tiedän, että kenen tahansa hymy päivässä pitää matalan mielen loitolla. Siksipä iloitsenkin vanhasta kylkiäisestä – kotikoomikosta eli nauravasta pastakauhasta. Jos ei itseä hymyilytä, voi heiluttaa pastakauhaa kaikille hymyä norkoaville. Ja itsellenikin se aina antaa parastaan, verraton vehje kaikenlaisissa kuumuuden koettelemuksissa!

Jos naama alkaa käydä liian tutuksi, voi kyllä tulla kovempia kierroksia kauhallekin. Mistä se juohtui mieleen, että kirjaimen vaihdolla pastasta tulee ihan muuta ja kevätsiivous ajankohtaiseksi. No kauhaapa kauhaa siihenkin tarvitaan. Kevätauringon harmillisimpia piirteitä on näyttää pimeän aikaansaannokset: hirvittävä pöly ja pinttymät tasoilla ja nurkissa. Kauho tässä nyt sitten naureskellen – kauho ite!

Hämmentäessä ja hämmennyksissä tuli kauhalle juteltuakin. Taitaa olla niin, että tällä haavaa kaikkien kansalaisten sietokyky kieltoihin on kovalla koetuksella. Ei kohtaa meitä joka paikassa. Et voi ostaa, et saa aikaa, et pääse ilman … ei, ei ja vielä kerran ei. Kotona sitä ei siis saa tulla. Kun puhutaan turhautumien sietokyvystä, niistä frustraatioista – haluan ohittaa opitun ymmärtämisen ja toteen laittamisen. Kieltäminen on ihan liian lopullista, niitti orastavan toivon niskaan. Tiedän kyllä, että aikuisen pitää sietää ja kestää, mutta rajansa kaikella. Pyysinkin Heikkiä harkitsemaan seuraavaa. Jospa et sanoisi ei, vaikka se onkin oletetuin ratkaisu. Sano, että katsotaan, mitä asialle voidaan tehdä. Silloin toivo voi jäädä elämään. Voin hyvällä syyllä sanoa, että ethän sinä kieltänyt. Minulle jäi sellainen luulo, että kyllä kultaseni voidaan, voidaan, voidaan. Soisin siis sovittelevamman sävyn, että sittenkin tehdään niin kuin minä haluan. Osasinko, vai jäikö minulta jotakin huomaamatta!