Huomasitteko uutiskevennyksen variksista, jotka oli ehdollistettu keräämään roskia, lähinnä tupakantumppeja? Varis tiputtaa roskan tunnistimeen ja saa palkkioksi pähkinän! Tätä minä sanoisin yhteisöllisyydeksi. Variksessa on kaikki kohdallaan. Mutta laulaa se ei osaa!
Ihan pistää harmiksi, kun tähän maailmanaikaan minullakin olisi ollut mahdollisuus artistiksi. Ennen vanhaan taso oli niin korkealla, että koulun kuoro oli ainut mahdollisuus musiikilliseen esiintymiseen. Opettaja antoi karkit kaikille niille, jotka kuorossa lauloivat vierelläni niin kovaa, että riitasointuni eivät päässeet esille. Pääasia, että kaikki saivat osallistua ja osansa taputuksista!
Näihin aatoksiin päädyin, kun kuuntelin sievän pikku neitosen kissamaista vikinää uuden musiikin ehdokasesittelyssä. Mitä vikinöistä! Sanat pysäyttivät minut kuin halolla otsaan. Neitonen toistaa tavan takaa englannin kielellä, että Kiitos Jumalan, olen ateisti! Miten ihmeessä hän kiittää Jumalaa, jonka olemassaolon hän kiistää? Onko sanoittajan taidoissa vikaa vai kuullun ymmärtämisessä? Tai jospa tämä onkin juuri se juju – paradoksi. Oikeassahan laulaja on! Hän ei pääse Luojaansa pakoon vaikka turhentaisi Kaikkivaltiaan olemassaolon oman egonsa ja erinomaisuutensa pönkittämiseksi.
Sanat ovat kärsineet inflaation. Niitä saa puputtaa missä järjestyksessä ja miten paljon tahansa. Todistan tämän sillä, että rap-artistit ovat julkisesti sanoneet, että ei sanoja tarvitse ymmärtää eikä kuulla – pääasia on laulun tunnelma ja fiilis! Onko nykymusiikille käymässä köpelösti? Musikaalisuuden ja lauluäänen puutteen voi korvata kovalla metelillä. Jos ei keksi sanoja, voi koristella itsensä ja ympäristönsä korvaamaan nuo puutteet ja harhauttaa kuulijansa pelkkien tunnetilojen vietäväksi. Onpa kollaasi! Taidetta totta tosiaan! Löperöksi muutuu kaikki. Ennen sanottiin, että sanasta miestä, sarvista härkää. Nyt miehellä ei ole kuin pelkkiä ääntelyjä ja härältä on sarvet viety vaarallisina aikaa sitten.
Nyt mä vasta hokasin! En aikoinani älynnyt tehdä singlejä enkä äänittää muutakaan. Nyt voisin tehdä nykymusiikkia. Laitan talteen kaikki päivän ähkeet, voit ja ähinät. Kun löytyy joku, joka laittaa sopivaa taustamelua, pelmahtelen harson takana milloin flanelisessa, milloin kylpyyn menossa. Jo vain käy uudesta musiikista ja performansesta! Kyllä räppimummon rinnalle yksi mutanttimummo mahtuu, vai mitä!
Se on mies, joka on sanansa mittainen mies. Sanojen tarkoitus on ollut olla tärkeitä, jopa pyhiä kanssakäymisen välineitä. Sananvapaudesta ei ole tarvinnut mittelöidä, kun sanoja on käytetty harvakseltaan ja oikein. Jos jokaisesta turhasta sanasta joutuu tilille, olen vaikeuksissa, ollut jo syntymäni alkumetreiltä. Sanat ovat niin kallisarvoisia ja rakkaita, että niiden seurassa voi viihtyä vaikka kuinka. Minulla onkin nyt työsarkaa siinä, onko tuo turha sana käännösvirhe vai totisinta totta. Lienee totta, sillä Jumalan Sanassa arvostetaan niitä, jotka eivät puhu toista pyörryksiin vaan mielummin kuuntelevat ja antavat suunvuoron toisille, vaikka jäisivät itse nuolemaan ilmaisun näppejään.
Tämä on tärkeintä! Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä! Kaikkivaltiasta Jumalaa sanotaan siis myös Sanaksi. Sana pelastaa, virvoittaa ja tekee terveeksi! Siksi sitä pitäisi lukea ahmimalla! Ja kuulkaapa tätä: jokaista Jumalan lupausta, Sanoiksi kirjoitettua, seuraa Sanan aamen eli Sanan toteutuminen. Saitko sanoista selvää? Jos Jumala lupaa terveyttä, se toteutuu. Kun Jumala antaa pelastuksen, sekin toteutuu! Ihmeellistä! Sana muuttuu kirjaimista todellisuudeksi, kun Jumalan kanssa puhellaan.
Jaa tämä sivu