Lähetetty eduskuntaan 29.06.2023


PRO – OLJENKORSIA TALOUSAHDINGOSSA OLEVILLE

 

Arvoisa eduskunta, aloitteleva uusi hallitus ja kaikki kansanedustajat.

Eiköhän etsitä talkoilla ja tahdolla apua talousahdingossa oleville suomalasille!

Kansan karttuisa käsi on auttanut verovaroin pankkeja niiden kriiseissä. Voisitteko pyytää heitä

nyt vastavuoroisesti auttamaan kansalaisia – varsinkin, jos ne eivät menetä mitään. Ehdotan,

että pyydätte pankkeja antamaan velkaisille kansalaisille yhden tai kaksi ylimääräistä  maksuvapaata

kuukautta kuluvan vuoden aikana. Näillä varoilla perheet voisivat huolehtia ainakin välttämättömien lääkkeiden

hankkimisesta. Tällä tavalla tulee myös ruuhkautunut terveydenhuolto autetuksi pitkällä

tähtäimellä.

 

Voisiko Kela pyynnöstänne kerätä ja kartoittaa ihmisten kokemuksia talousahdingon ja

annettavan avun ristiriidoista niin, että pahimmat sudenkuopat tulisivat korjatuiksi välittömästi.

Kentältä kuuluu, että alaikäisten lasten ja nuorten kesätyöansiot pienentävät perheen  toimeentulotukea

vastaavalla euromäärällä. Näinkö siis kasvatamme tulevia veronmaksajia vastuun kantamiseen ja

yritteliäisyyteen! Mansikan poimintaan voisi olla kiinnostusta jos helteessä hankituilla euroilla

saisi jotakin itselleenkin talven pitkinä kuukausina.

 

Lehtitietojen mukaan mies joutui myymään omakotitalonsa muutaman tuhannen euron velan takia.

Näin ei voi eikä saa tapahtua nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Menettely on kaikkien eettisten periaatteiden

vastaista. Varmasti keksitte siis sellaisen säädöksen, että velka ja sen maksamiseen käytettävät varat ovat

sopusoinnussa eivätkä sotke ihmisen koko elämää. Kohtuullistamista!

 

Ahdingossa oleva osaa parhaiten itse kertoa, miten hän tulisi autetuksi. Säätäkää viranhaltioille luova

liikkumavara kuunnella, millaisin keinoin kukin on suunnitellut selviävänsä, jotta ongelmat saisivat

nopeasti ratkaisun.

 

Meillä on tahto huolehtia velvoitteista ja selvitä.

Pieni apu ei kuitenkaan olisi pahitteeksi!

 

Tuija Suistomaa

Mummo, äiti, puoliso, omaishoitaja ja lähimmäinen