466
02.04.2024
TAAS LEIVOSET
Taas on kyselty leivosilta, miksi lentävät tänne niin varhain kevähällä. Ja onpa kuultu myös leivosten leikin lyönti ylhäällä ilmanalassa. Vappu on taputeltu. Olikin oikein sähköinen vappu, mutta siitä vasta seuraavissa blogeissa.
Villi ja kesyttämätön luonto ottaa nyt elinalueistamme tilaa itselleen. Jos vain voisitte kurkistaa pienen koiran korvien väliin! Ei nukkuminen onnistu yöpuulle ei sitten niin millään. Levotonta liikehtimistä, pientä ääntelyä ja syliin yritystä. Kipuja? Nälkä? Mitä emme käsitä? Lopulta sitten emännän syliin – huh. Ja siitä ylös kuin ammuttuna pälyilemään ja pelkäämään. Iltayön hiljaiset hetket paljastivat kuitenkin kamaluuden syyn. Mitäs itse ajattelisit, jos ensimmäistä kertaa elämässäsi kuulisit itikan ininän. Koiran korvassa se on varmaankin hälytyssireeni. Kun kaksi kappaletta kyseenalaisia iloitikoita oli pyydystetty, laskeutui huoneeseen rauha ja suloinen uni. Villi luonto on kesytetty!
Kaivoin esiin vanhan lintukirjan ja kasvikirjankin. Trendityttö, joka pitää digivapaata nostalgisesti kansienväli- kirjallisuuden seurassa. Virkistävää vaihtelua! Tyttäreni neuvoi myös arjen ihanuuden – tuoksuvat roskapussit. Nenä notkolla nyt lajittelen ja nuuhkin. Miten ihanaa ja eksoottista. Kunpa en nyt vain innostuisi vaihtamaan pussia turhan tiheään. On tätä herkkua ollut joskus ennenkin, mutta nuukalla tuoksulla. Nyt ovea avatessa pelmahtaa ,,, ja nostaa nenän ylellisyyden ilmanalaa! Paljastan. Kysyin perheen lintuharrastajalta, että millainen se laulun leivonen oikein on. Siihen Heikki hämillään, että tavallinen kiuru! Niin kai tietysti. Ja sitten tietämättömyyden jälkien peittely: kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta … vai miten se nyt menikään.
Tämä maailma on niin kylmä kiuruineen ja leivosineenkin! Seuraan vanhan pariskunnan sote-elämää kauhulla ja surulla. Aviomies on hoitolaitoksessa eri paikkakunnalla kuin oma koti. Vaimo makaa sairaalassa kymmenien kilometrien päässä kodistaan ja miehestään ennen tuntemattomalla paikkakunnalla vieraiden ihmisten hoivattavana. Vanhojen elämänmatkan loppusuoran korpitaipaleen määrittää hyvinvointialueiden uudet tuulet. Eletään elämän viimeisiä päiviä ilman sitä rakkainta ihmistä, jonka kanssa on lasketeltu vasta- ja myötämäet. Ei ole oikein! Ei ole kaunista! Vaan minkäs voimaton voi mahdottoman edessä. Ovat taas tehneet sellaiset rätingit, että ei heillä voi olla ikävä! Ennen vanhaan eläydyttiin toisen osaan ja järjesteltiin niin, että elämisen laatu olisi parasta mahdollista. Ja olen varma, että nytkin voitaisiin tehdä niin!
Itse olin Pyhän Hengen rukouskoulussa. Oli paljon pyydettävää ja järjesteltävää asioiden ja ajatusten kanssa. Siinä Jumalalle esitemöidessäni hiljainen ääni sisälläni kehotti uudenlaiseen rukoukseen. Tuija, riittää, että käännyt puoleeni ja sanot, että anna Herra minulle ja meille kaikille sitä, mitä me tarvitsemme. Siinä rukouksessa on uskon syvyyttä; sanothan itse asiassa Herrallesi, että Sinähän kuitenkin tiedät tarpeet ja tarvittavan avun laadun paljon paremmin kuin minä itse. Opetellaan rukousta, joka lähtee levosta käsin!