Vuoden viimeinen päivä! Mikä ettei. Uutta vuosilukua harjoitellessa on mukava ajatella, että kaksin aina kaunihimpi. Neljän suoraan on liian pitkä aika, joten kolmesta kaunihimmasta on otettava kaikki irti! Ja kunpa kävisikin niin, että olisi kovasti kaunihimpi!

Uuden vuoden lupaukset ovat vanhanaikaisia ja ahdistusta aiheuttavia juttuja. Ne eivät koskaan toteudu vaikka ihmispolo kantaa itseaiheutettua syyllisyyden taakkaansa niin kauan kuin suinkin jaksaa. Kun syyllisyyttä ei enää kestä, alkavat selittelyt. Onko siinä mitään järkeä, että ensin pettää itseään ja sitten yrittää tehdä sen saman muille! Suosittelen menetelmän uudelleenarviointia.

Lupausten sijasta voi hyvin tarkistaa arvopohjaansa. Mitä haluan ja toivon, mihin uskon, mitkä ovat ne tarkeimmät asiat elämässäni. Jos arvot ja elämisen meininki eivät kohtaa, on syytä tehdä jotakin tai sitten vain kärsiä huonoa omaatuntoa. Ja luulen, että selittelyt kannattaa tehdä vain itselleen, että ei saisi valehtelijan tai luuserin mainetta. Harva sinulle kuitenkaan nauraisi päin naamaa, sillä suomalaiset arvostavat pelkkää yrittämistäkin. Omalle itselleen nauraminen pitää kuitenkin kiitoksen sisällään: se rentouttaa hampaat pois irvestä ja tekee sinut muutenkin inhimillisemmäksi.

Maailma ei kärsi vain koronasta – vaan kokonaisvaltaisesta luottamuspulasta. Kansalaiset eivät enää luota päättäjiinsä eivätkä kansat toisiinsa. Luottamuspulasta syntyvät jännitteet ja jännitteistä vastakkainasettelu ja pelko. Kun lapsi pelkää, yritämme kaikin tavoin selittää tilannetta ja muuttaa olosuhteita sellaisiksi, että pelosta löytyy ulospääsytie. Me lohdutamme ja vakuutamme! Ei hätää mitään. Voisiko tästä yksinkertaisesta ja monesti hyväksi koetusta konstista olla apua myös rajanaapureiden ja suurvaltojen suhteen. Kummastelisimme kovasti vanhempia, jotka mörköä pelkäävän lapsen edessä korottaisivat äänensä ja esittelisivät vieläkin kamalampia kummajaisia. Ja anteeksiantamatonta olisi vaihtoehto, että vanhemmat sanoisivat, että kohta niitä tulee kaksi ellet uskalla kohdata yksin sitä ensimmäistä!

Vaihtuvat vuodet ovat osoittaneet, että kummasti ne kulkevat samaa rataa: iloitsemme syntymistä ja itkemme kuoleman äärellä. Sitä samaa lienee luvassa tänäkin vuonna. Mutta suuri on se lahja, että saamme elää tavallisen tappavaa ja ennakoitavaa elämää, arkielämää. Kohtuullinen terveys, leipää ja lämmintä ja omat rakkaat ihmiset lähellä. Jos koettelemukset ovat johonkin meistä tehneet hitusenkaan sydämellisyyttä – laitetaan kiertoon. Pandemia hioo elämäntaitoja: ulkomaanmatkan puutteeseen ei kuole eikä kapakkarajoitukset tee meistä toistaitoisia! Se, mikä on arvokasta, pysyy, ellemme tahdo sitä tieten tahtoen heittää tunkiolle. Arvot ja valinnat! Arvot ja valinnat! Melkein kaikesta- sinä päätät!

Jaa tämä sivu