487

12.06.2024

KUJANJUOKSU

Elämään kuuluvat ällötyksetkin! Kohta kerron, mistä meikäläiselle sellainen löytyi. Ensin kuitenkin ihmettelen, miksi harmit, vaivat ja ällötykset kasaantuvat pieneen aikaotokseen. Ei niin, että laaki ja vainaa – vaan sarjatulituksena tulevat yllätttäen ja äkillisesti. Juokse siinä sitten mutkille, kun tulitus ei ota kuuleviin korviinsakaan, että kiitti, mulle riitti.

Heikki ei ole keittiömiehiä, vaikka palveluhaluinen onkin. Silloin tällöin päästän hänet keittiöön hyvällä syyllä. Jos tielle osuu kuluneita astioita, Heikki särkee ne varmasti. Runo: Heikki keittiössä häärää, ei ole sirpaleilla määrää – on totisinta totta jo vuosikymmenten ajan. Ja siitähän se sitten alkoi. Olin juuri sanonut, että nuo särkymättömät lasit ovat samentuneet ja joutaisivat tulla uusituksi. Räiskis ja pam! Sirpaleet tuottavat onnea muualla, mutta ei meillä. Olisin yhtä hyvin voinut kulkea tikapuiden takaa elleivät ne olisi seinään kiinnitettyä mallia. Mustaa kissaa ei näkynyt, en siis sylkenyt, enkä toisestakaan syystä. Kun on elämänsä opettanut kasvavia poikia ja pyytänyt heitä olemaan syljeskelemättä – menee omakin elämä nielemisen puolelle.

Sirpaleet eivät siis tulleet onni kainalossa. Toivat kihdin. Meillä syödään niin säästeliäästi punaista lihaa ja kalaa, että kihti ei kerta kaikkiaan voi tulla. Ei olutta eikä kaljaa! Ei papuja eikä herneitä eikä edes soijajogurttia. Mistä ihmeestä sitten. No jotkut nestettä poistavat verenpainelääkkeet kyllä kiusaavat, mutta nekin on vaihdettu. Mutta ilmiselvä kihti. Mahtuuko pottuvarvas crocsiin. Juu - vielä! Koskee kovasti ja on pakko nilkuttaa.

Kaikkien tekee mieli suolaista sateellakin. Kuule, haetaan poikkeussyistä ranskikset kurkkumajoneesilla. Hyvä idea ja runsas suola. Ideassa ei ollut vikaa, hampaassa kylläkin. Ensimmäinen nautinnonhaluinen suupala ja pikainen pökellys. Kivi? Ei vaan poskihampaan palanen! Onneksi minulla on hammaslääkäriini vuosikymmenten suhde. Nuori valmistunut hammaslääkäri ja vanheneva nainen. Siinä on hyvä alku hyvälle ja pitkälle suhteelle. Kuule Tuija, on niin pieni palanen, että jospa yritettäisiin ilman puudutusta, sipaisisin vain. Yritetään, joo. Sipaisu oli totta viimeistä ujellusta vaille.  Tuli sellainen tälli, että henkilökunta sai kaapia minut katosta. Potilas, joka ei puudu, kun puudutetaan kuin hevosta ja jolla on hermoja sinne tänne heiteltynä yllätykseksi lääkärillekin on haaste osaavallekin ihmiselle. Selvittiinhän tästä tälläkin kertaa ystäväiseni. Kiitos Janne, että et kesän kunniaksi soittanut, että ei itkeä saa eikä meluta saa, suurempi lasku voi tulla oven taa …

Tähän väliin ei tule majoneesia. Tulee parisuhdetta. Ajeltiin kotiin hammashoidosta. Käytin penkinlämmitintä lämpöisen ilmapiirin ylläpitämiseksi. Vastaan tuli kuorma-autonrumilus. Heikki oikein hihkaisi ilosta. Katso, siinä lukee – vien romusi! Mulkaisin ja vedin henkeä. Turha toive. Miten niin romusi? Minulla on nyt korjattu hammaskin!

Ja lopulta, mitä ruuaksi kihtiselle miehelle ja korjatulle hampaalle. Pinaatttikeitto on hyvää. Ei ihan nappivalinta kihtiä ajatellen, mutta vaihtoehtoja keitetyn perunan jälkeen ei ole kovin monta. Selvän teki. Teki totisesti. Viemäri söi ja me vikisimme. Pinaattikeitosta löytyi ällöä, vaikka valinta oli vanha, varma ja hyväksi havaittu tuttu. Blogin kuva-aihe antaa viitteitä: hyvin keitetty ötökkä, valkeaksi kuumennettu puhaherukan kuori vai kuumuudessa liestynyt siemen. Kuluttajapalvelu kertokoon. Laitettiin pienen mikroskoopin suurentama kuva. Ällöjä oli useita, ainakin kymmenen. Soppakattilan viimeistä tilkkaa en enää pahoinvoinnilta voinut tarkistaa. Onneksi otettiin leipomosta päiväkahvipullat. Miten niin onneksi. Isomummo ei osannut päättää, miten suuren siivun ottaa possumunkista tai mummonpalasta. Lopulta tarjolla oli sekalaista pappilan hätävaraa lusikalla kauhottavaksi. Jos olisi ollut kermavaahdon kanssa, olisin ollut iloisempi.