Nyt ovat senat sakaisin! Vai pitäisikö puhua salasanoista. Kehitystä se on kai sekin, että tuhmista sanoista saa sanoa edes alkukirjaimen, ennen vanhaan ei lausuttu ensimmäistäkään kirjainta! Tai suu pestiin suovalla!
N-sanasta en lausu lainkaan. En yhtikäs mitään. Niin on kuumaksi tavaraksi muuttunut vajaa ämmä. Sitä paitsi minullakin on nöyryyttäviä kokemuksia N-sanoista. Tyttäreni ällyytti minua kysymällä, että missäs verbissä on kaksi kirjainta ja toinen niistä on N? Kuka sitä heti hoksaa, mutta voi aina ikään kuin kysähdellen, että no …
Koululaisten kanssa minulla on kana kynittävänä tai paremminkin lyhenteiden käyttö valvomatta. Aikani taistelin tätä ikiaikaista ja vihattavaa tapaa vastaan, vaan ei muutu käytäntö, ei sitten niin millään. Jostakin ihmeteltävästä syystä, kun nuori haluaa puhua oikein vakuuttavasti ja varsinkin yleisön edessä, alkaa hän käyttää kirjoitusilmaisuja. Olettehan kuulleet, että joku juttu on esim. Mikä esim? Hyvätapaisessa yleisilmaisussa sanotaan, että esimerkiksi! Olen mielestäni löytänyt käytäntöön yhden syyn: mitä nopeammin puhuu sitä kiireemmin pääsee paikalleen yleisön tutkivien katseiden ristitulesta! Esim. kirjasta pidettävät esitelmät tuovat tämän haitan hyvin huomioitavaksi.
R-sana on brutaali. Sivistynyt ihminen ei puhu siitä ainakaan kahvipöydässä eikä myöskään sen synonyymista, E-sanasta. Anteeksi kuinka? Pitääkö vääntää rautalangasta? No, lue huulilta ( ra-has-ta tai eu-ros-ta). Taloudellinen ylemmyys tai alemmuus, köyhyys tai rikkaus saa kuule näkyä, mutta siitä ei saa puhua. Tulee vaivaantnut olo! Jos esimerkiksi sanon, että en voi ostaa uutta pyykkäriä kuin osamaksulla, punastuu toinen ja vetää kahvin väärään kurkkuun. Ihmeellinen R-sana. Sitä ei tarvitse edes käyttää ja keskustelu on pilalla!
Äitini ei ole koskaan käyttänyt V-sanaa ainakaan minun kuulteni. Olisin varmaan pyörtynyt! Mutta sattuu sitä kokeneemmallekin konkarille. Virossa oltiin ja äiti halusi opettaa iloista asiointia. Nauru siitä syntyikin! Pää kallellaan ja hymyssä suin hän lierihatttu notkahdellen pyysi myyjättäreltä neljä viineriä kahvin kanssa, yksi kullekin, ei kupposelle vaan pöydän ympärillä istuvalle. Hetken häkeltyminen ja jo toinen kulmakarva nousi äidin kasvoissa: sanoin neljä viineriä, yksi jokaiselle. Myyjä ei enempää empinyt vaan kietaisi neljä yhtä pitkää nakkia pakettiin ja paukautti sen tiskille. Hyvää päivänjatkoa. Äimistynyt äiti-ihminen ja kippurassa nauravat seuralaiset – pitäisi kerrata sanasto ennen kuin alkaa ylpistellä: virolaiset sanovat nakkia viineriksi. Olisi pitänyt pyytää tavallisesti vaan, että pullaa pöytään!
Ehdotan seuraavaksi salasanaksi S-sanaa. Arvaatkos mikä se on? No, lue huulilta (so-ke-ri)! Sokeri on viettelijä. Se on makeaa menoa, kunnon kielenviejä ensimmäisestä suupalasta asti. Se aiheuttaa riippuvuutta ja pilaa kunnollista peltoalaa, kun kauran sijasta kasvatetaan sokeriruokoa tai kotoisammin juurikasta. Hirveet hiilet, eikä niitä voi korvata millään, koska kysymyksessä on turhake, sata prosenttinen hiilari! Sirkku on pirtsakka nimi ja Pulmu muistuttaa pulmusesta, viattomasta asiasta. Eipäs mennä halpaan. Parasta olla mainitsematta koko asiaa, että ei herää mieletön mieliteko.
Minulle sanat ovat rakkaita ja mahdollisuus vivahteikkaaseen kielenkäyttöön puhuttuna, kuultuna tai kirjoitettuna. Yritän laittaa mutkat suoriksi. Koska ainakin jonkinlaisena savolaisena elän viäntämisen ja kiäntämisen alueilla, tunnustan, että ei paikallinen puhe ole synti, mutta suuri häpeä kumminkin. Joskus annan palaa ja pistän Kalle Viänäsen tulille! Miten sitä Savossa puhuttaisiin nykyisin ilmastotermein? Olisiko sananielu tai puhheen putki … Ja jos putkeen tulloo tukko, tarvitaan korvoovoo … olisko se sitten mykkäkoulu?
Jaa tämä sivu