562

29.10.2024

KULLATUT KEHYKSET – 11

Vähän aikaa sitten muistelimme hevoskastanjasiskon kanssa lapsuutta ja nuoruutta. Toiset nuoret lähtivät tanssimaan, me pakkasimme reput ja painelimme taas kerran ulos luontoretkeilemään. Elämä oli tältä osin esimerkillistä, saivathan kaverit ja myöhemmin ilmestyvät poikaystävät tulla mukaan. Pieni harja- tai soputeltta täyttyi viidellä tai kuudella hengellä. Siveää ja suojattua. Ainut asia, jonka ehkä kaikki naurulla muistavat: äiti, ethän hävitä pinniä. Pinni oli tärkeä otsatukan paikoillaan pitämisen laite. Miksi niitä piti olla huoleen saakka niin vähän – en tiedä, mutta aamu alkoi ilolla, jos pinni löytyi.

Vuosien kuluessa saaristosta löytyi paikka, jonka myöhemmin hankimme omaksi mökkisaareksi. Ristiluoto törötti laivareitin vierellä Mustikkaselän Kangaslammin puoleisessa päässä. Ensin vanha vilja-aitta. Kautovaaran Tapio oli työaikanaan löytänyt juuri tästä siirretystä aitasta museon vitriinissä nähtävät noidan työkalut. Yksi nurkka oli jätetty pölyn peittoon, lakaistu vain pyöreäksi ympäriltä. Kun tavaroihin koskettiin, täyttyi talon piha valtaisalla parvella harakoita ja variksia. No, Jeesukseen turvaavassa mökkikodissakin tämä kaikki oli vain historiallista tosiasiaa. Makeat ja turvaisat unet siellä aina sai! Uusi pyöröhirsirakennus nousi sitten, kun aitta lopulta lahosi ja jäi pieneksi suurille sukulaisvisiiteille. Äiti palveli väkeä villasukat jalassa. Se johtui siitä, että mökin edustalla oli suuri kallio. Aurinko kuumensi kallion varpaita polttelevaksi. Villasukat toimittivat patalappujen tehtävää varpaiden ympärillä. Aurinkoisena kesänä kului kaksi paria.

Olen melonut, hiihtänyt hirmuisia määriä, polkenut pyörää ja rämpinyt metsiä. Luonto on siis toinen koti, vaikka hyttysiä, paarmoja ja hirvikärpäsiä inhoankin. Luontoa ei saanut roskata eikä vahingoittaa. Kerran tuli tiukka käden vääntö sammaleista. Retkeilimme suuressa saaressa suurella kalliolla. Sitä peittivät paksut sammalkerrokset. Minusta sammaleen kanssa oli mukava leikkiä lihakauppaa: ja millainen palanen teille saa olla. Se tarkoitti kuitenkin kasvuston sotkemista. Sain tyytyä määräalaan lihatoimituksia. Kaisloja ja risuja sai käyttää mielin määrin. Istuin kanootissa tai veneen kokassa ja myin matkalippuja kyytiin tulleille, tietysti näkymättömille matkustajille. Ja minne matka! Lepänlehteen tehtiin tikulla sopiva määrä reikiä ja matkustaja ohjattiin istumaan. Isäpuolen tai ainakin jo melkein sellaisen pää puisti: kanootin jälkeen jäi veteen jono risuja ja matkalippuja ja kanootin pohja oli kasvisilpun peitossa. Turvallista matkaa!

Lukioaikaan sain viettää myös muutaman kuukauden Lontoossa. Asuin Varkaudessa työtä tekevän yksityisen englannin opettajani kodissa. Yksin valtavilla lentokentillä. Virkailijan kuulustelut siitä, oliko minulla tarpeeksi rahaa ja mitä aioin tehdä Lontoossa. Ensimmäinen kielikoe tuli siis yllättäen. Kauniissa jakkupuvussa lierihatun alta levautin matkashekit virkailijan eteen ja selitin minkä taisin. Virkailijaa nauratti ja hymyssä suin hän ohjasi minut eteen päin. Alaikäisenä osallistuin pubielämään aikuisten tavoin. Huomasin, että joka iltainen pubireissu vaatii tulla tehdyksi, jos se joskus jää väliin. Alkoholiin tottuu ja elimistö tahtoo lisää, vaikka humalahakuisesta juomisesta ei olisikaan kysymys.

Kodin alkoholiesimerkillä on merkittävä vaikutus nuoren elämään. Meillä ei kaljoteltu eikä viinan takia tarvinnut koskaan pelätä tai kärsiä. Sitä oli harvoin lasten nähden tai ylipäätään muutenkaan tarjolla. Vasta lukiotyttönä meillä oli isäpuolen alkoholikaappi. Kuukautiskipujen aikaan otin sieltä milloin minkin makuisen viski- tai konjakkipaukun. Kun opiskeluaikana jouduin alkoholijuomien sokkokokeeseen maistelemaan, sai erityiskiitoksen merkkitietoisuudestani!

Voi aikoja, voi tapoja. Olisinko antanut tyttäreni toimia samoin. Ilman pelastusliivejä melottiin Markan kanssa suurta Mustikkaselkää ristiin rastiin. Aallokko oli joskus tosi kova. Ohje oli, että jos kaadut, pidä kanootista kiinni, se ei uppoa ilmasäiliöidensä takia. Kun rantauduimme, piti kyyt ensin tarkistaa ja tappaa, että eivät ihan kinttuun käyneet! Tehtiin tulet ja syötiin eväät samalla tavalla kuin olimme aikuistenkin nähneet tekevän.

Nuorelle opetetaan elämällä myös rahan käyttämistä. Ensimmäinen säästöpossu pääsi hengestään, kun koti siirtyi kitkan lähelle. Elämä opettaa! Lapsuuden köyhyys ja pikku hiljaa lisääntyvä taloudellinen liikkumavara on tullut tutuksi. Voisin sanoa kuin Paavali, että olen elänyt sekä köyhyydesssä että rikkaudessa tai ainakin varallisuudessa. Ilmeisesti hyvä juttu, koska rahaan suhtautuminen on ollut aina kulutuksen puolella: saan käytetyksi sekä omat että toisten.

Muistan joulun, kun äiti osti juhlaa varten 25 g voita. Se käärittiin voipaperiin ja kuljetettiin riemusaatossa joulupöytään. Pienestä on siis silloin juhla tehty. Mutta lahjapaketista löytyi juuri se karvainen ja punakielinen, valkea koira, jota olin nenä litteänä katsonut kaupan näyteikkunasta. Olen painanut mieleen ja yrittänyt itsekin järjestää samanlaisia yllätyksiä!