Aina vaan on vastustamaton ruokalaji, mutta siitä vähän myöhemmin. Ensin on saatava ihmetellä sitä, mihin ei voi vaikuttaa. Tätä kai sanotaan jonkinasteiseksi kotiterapiaksi tai kahvipöytäkeskusteluksi. Suomi on kohta vanhusvaltio, jossa kukaan ei enää jaksa hoitaa ikääntyneitä! Suomi on siis kohta heitteillejätettyjen vanhusten – ja hoitajapulan takia myös sairaiden ihmisten valtio, jonne eivät edes työperäiset maahanmuuttajat tahdo tulla. Täällä on kylmä, kalseat katseet ja ihan liikaa työtä! Jotain yritetään kyllä tehdä: vihreäthän haluavat kannabiksen vapauttamista kaikista kahleista! Visioikaa vähän, jos uskallatte: miltä tuntuisi olla pöllyssä ja pilvilinnoissa kannabishöyryjä päästelevän ihmisen ulkoilutettavana. Saattaisi käydä kuin meillä ruokapöydässä. Mieheltäni karkasi ärhäkkä vichyvesiröyhtäys ja hän siihen lausumahan, että pääsipäs hyvä pieru karkuun! Vaimon merkittävä mulkaisu! Sitten isomummon ilonen kysymys, että no mihin sinä sen kadotit.Isomummo puhui edellisestä keskusteluaiheesta, mieheni ihmiskehon äänistä. Apua!

Jollen tuntisi sanaa integraatio, olisin huolissani myös koulunuorten kasvatuksesta. Totta on! Perheen kaksostytöt istuivat yhteisellä aterialla. Keskustelun keskiöön tulivat tietysti opiskeluun liittyvät päivän kysymykset. Toinen oli tehnyt terveystiedon opinnoissa tutkielman osteoporoosista ja toinen tupakkakasvatuksen näkökulmasta keuhkosyövästä oikein kuvien kanssa. Kesken kaiken toinen tytöistä kirmaisi juoksuun kiljuen, että voi kamalaa … Mitä nyt kultaseni? Minun pitää tehdä TESTAMENTTI! Yhteiskuntaopin opettaja oli antanut kotitehtäväksi laatia oman testamentin. Mikäs sen somempaa kuin oman lopullisen tahdon ilmaisu ennen keuhkosyöpään kuolemista. Siis mikä integraatio ja teemaopetuksen ihana voima!

Tässä hullunmyllyssä tarvitaan pieniä ihania tekoja, joista tietää, että on vielä olemassa ja asiat kuta kuinkin kunnossa. Lähimmäisten tekemiä tekoja ei voi väheksyä. Pienenä päiväkotilaisena kammoksuin meluavia lapsijoukkoja, jotka tahtoivat kuka mihinkin leikkimään. Ääniyliherkkänä keksin oman selviytymiskeinon: hiivin keittäjän luo työpöydän alle istumaan. Keittäjätäti ei paljastanut piilopaikkaani, antoipa palasen leipääkin järsittäväksi tähän suojan ja rauhan kehtoon. Siunataan niitä pienien tekojen tekijöitä, jotka keventävät pakollisten askelten ottamista. Ja kotona meillä on vieläkin ruoka, aina vaan ruoka, josta tietää vielä huomisenkin koittavan. Tämä ruoka on aina vaan salaatti: hedelmäsalaatti kaupan halvennushedelmistä. Säilyketölkkihedelmien sekaan sipelletään kaikkea, mitä saatavilla on; vähän sokeria ja sitruunamehua ja tilkka vettä. Liemeen voi lisäta hedelmäpalasia ihan niin pitkään, kun sörsseli ei vielä kupli ja haiskahda käyneeltä. Perheenäidin vitamiinipelastus vaniljajäätelön kanssa tarjottavaksi. Ihanaaaa... Ei pöllömpi juttu!

Paitsi, että istuimme aamiaispöydässä vieraiden kanssa. Mieheni etsi jäävesikannulle paikkaa ja kysyi, mihin minä tämän laitan. Laita vain tuohon törppöjen eteen!! Tarkoitin tuoremehu- ja maitopurkkeja, en vieraita!

Jaa tämä sivu