14.03.2023
KOULUN TURVALLISUUSHAASTEITA – veitsi kurkulla
Vuosia vuosia sitten koetin jo huudella koulun turvallisuuden perään. Pyysin ajattelemaan vartioita, suljettuja koulun ovia, puhuin jopa turvarannekkeista opettajille kriittisiin paikkoihin ainakin. Katsottiin kummeksuen ja jatkettiin kahvin juomista. Antaa tuulen heilutella huulia … Kouluampumiset ja lapsisotilaidemme väkivaltaiset keskinäiset kamppailut ovat terävöittäneet asian tärkeyden tarvetta. Potkunyrkkeily kuuluu treeneihin, ei koulun pihalle. Onneksi enää ei kai ole käytänteitä, että pieni naisopettaja jätetään yksin kaksimetristen korstojen kanssa jälki-istuntoon. Nykyajan pojat taitaisivat keksiä opettajalle ihan toisenlaista käyttöä.
Kotitalousopettaja tarvitsee turvarannekkeen itsensä ja erityisesti lasten turvaamiseksi. Toinen paikka koulussa on teknisen työn tilat ja laboratoriot. Sakset saa helposti pyöreäkärkisinä, joten tekstiilitaide selvinnee omillaan. Jos avustajia on varmasti joka tunnille, rannekkeen tarvetta voi harkita. Kaikkea ei voi korjata eikä poistaa. Teräväksi vuoltu lyijykynäkin käy aseesta. Itse olen maistanut sitä kuin keihäänkärkeä käsivarressani. Onneksi ei tähdätty kasvoihin eikä silmään.
Ajatteele opettajaa, joka opettaa vaikkapa 12 oppilasta kotitalousluokassa, yksin. Lapsi voi oikein hyvin laittaa sähköön kytketyn vatkaimen astianpesuveteen ja puhdistaa konetta iloisesti ajellen.
Olen ollut tilanteessa, jossa poika pitää toista niskaotteessa ja veistä kurkun iholla. Yksi kaveri keksi, että sauvasekoitin käynnissä pelottaa kaveria, kun sitä työntää kasvoja kohti. Luokasta varastettiin leipäveitsi. Nuori heitti sen hätäpäissään koulun kolmannen kerroksen ikkunasta suoraan sujahtaen talkkarin nenän eteen koulun pihalle. Miten yhden vastuussa olevan opettajan on yksin mahdollista ylipäätään missään luokkatilanteessa tai urheilussa pärjätä lapsen ja oman turvallisuuden takaamiseksi? Pitäisi auttaa uhria ja yhtä aikaa hakea apua. Tässä on sataprosenttinen turvallisuusriski. Jos edelleen työskentelisin opetuskeittiössä, vaatisin leipäveitset pitkään ketjuun ja vaarallisille laitteille työskentelytilan niin, että vaikkapa juuri sauvasekoittajia ei laiteta muiden kokkaajien lähelle. En kerro enää tulikuumasta munkkipadasta ja vesisodasta, joka sattuu saamaan alkunsa ihan vain leikkimielellä: mulle se munkki tai täältä pesee.
Koulujen turvallisuus on ajateltava kautta linjan ihan kokonaan uusiksi. Opettajat ovat siinä ensisijaisia vaikuttajia. Älkääkä pelätkö sanoa, että en selviä yksin. Rahaan ja resurseihin vetoaminen eivät riitä, jos vaumautamme tai vammaudumme itse. Turvallista matkaa. Sitä mä oon aina halunnu!