520

23.08.2024

RAAKKUTAAN

Suomessa on tapahtunut käsittämättömän mittaluokan rikos! Raskas työkone jyräsi suojeltavat raakut edestakaisin ja toivotti tutkijan rintaliivittömäksi. Tältä se kulttuurisiirtymä alkaa näyttää noin alkusoittoja ajatellen: työkoneen kuljetta ei tunnista raakkuja, mielessä ovat muut kummut ja simpukat. Kulttuuri versoaa siitä, mistä ihmiset puhuvat ja mitä he kokevat. Seksistä ei ole pulaa sen missään olomuodossa eikä puhetta ole enää ollut aikoihin siitä, mistä on puute. Mutta lapsikin sen tietää. Muistattehan: esikasvatuksen hedelmä teki ostoksia äitinsä kanssa, sisko ajeli ostoskärryssä. Teki mieli maistaa irtonamuja niitä ohitettaessa. Siihen vieras täti, että noin ei saa tehdä. Isompi epeli vastasi kuuluvasti ostoskoria työntävän äitinsä kuullen, että haista sinä akka v---u! Ja sitten kulttuuriperimän alkio: niin juttiinsa, niin juttiinsa. Mitä tästä siis pahimmillaan seuraa? Tietysti se, että oppikirjan vinkkilaatikossa opetetaan, että tissiä ei saa sotkea simpukkaan. Mutta isomummopa väläytti oikein yhdeksänkymppisen arvovallalla. Raakkuja hoidetaan ja huolletaan varoista tinkimättä ja lapset ovat miten kuten. Meidänhän pitääkin rauhoittaa lapset tilanteen korjaantumiseksi!

Uhanalaiset ja kaltoin kohdellut raakut jäivät lähes syrjään tämän järisyttävän surun myötä: koko maailman lemmikki – homopingviini kuoli. Sytytettiinkö teillä muistokynttilä? Meillä ei. Meillä raapaistiin korvallista ja toivotettiin maailman pingviineille rauhaa siinä missä raakuillekin. Olen jotenkin elänyt siinä harhaluulossa, että homous ja heterous käsitteet liitetään ihmiseen ja hänen seksuaaliseen suuntautumiseensä, jossa järki ja tunne-elämä määräävät kumppanuuksia. Olen vallan holtittomasti elänyt siinä luulossa, että eroan edes jotenkin eläinmaailman menosta. Käsittääseni eläinten meno ja meininki on niin monimuotoista, että toiminnan selittäminen näin yksinkertaisesti on arveluttavaa. Ajatelkaa, pienimmät yksiköt lisääntyvät jopa kuroutumalla tai jakautumalla. Ja joissakin olosuhteissa käy omalle lemmikkikoirallekin hömpelö, alkaa nyt jylkyttää kaverin koipea. Kumpi heistä leimataan homoksi: koira vai miesystävä. Tolkkua vaan kaikille ja maailmanlaajuiselle surulle.

Tällä viikolla on ollut kiitettävää mediapuhetta perhearvoista. Orpo pani perheen edelle ja sisäministeri rakastaa lastaan enemmän kuin työtään eduskunnassa. Tähän sanon yksiselitteisen: HYVÄ! Jos työnantajat käsittäisivät perheen tulosta tekevän arvon, muuttuisi työelämä miellyttävämmäksi ja tuottavammaksi. Jokainen työntekijä, jolla on perhe, ammentaa voimansa turvallisesta ja seesteisestä perhe-elämästä.

Koska tässä maailmassa merkilliset asiat ovat arvokkaita, laitan alkukuvaksi taas kultapalloja – kun en löytänyt sitä isoa raakatimanttia. Katselen kultapalloja ja odotan, että se mikä kiusaa ja vaivaa menee ohi, tullakseen taas takaisin erilaisina ja ihmeellisinä ilmiöinä ja ihmettelyn aiheina. Ja tasan tarkasti jätän miettimättä sitä, miten kukat pölyttävät itsensä. En ainakaan halua kuulla homokultapalloista!