539
05.10.2024
OMAN ELÄMÄN LAMA
Lamasta noustaan ystäväiseni! Lamaa seuraa nousukausi samalla tavalla kuin sadetta auringonpaiste. Oman elämän lamatuntu ei ole lopullista, vaikka se siltä joskus tuntuukin. Nousta voi siiven tyngillekin. Tiedetäänhän tämä kanasta: se lentää päättömänäkin jonkin matkaa! Lämmintä nostetta ja yläkuloa vain kaikille meille. Kaikessa kurjassa on jotakin hyvää tai ainakin muutoksen siemen hyvään kurkoteltaessa.
Nallepuku oli parin kympin hoito selkävaivoihin. Miten hitaasti opimmekaan tuntemaan itseämme ja omaa kehoamme. Kohta pian 70 vuotta mittarissa ja vielä tämä vanha raato pääsee yllättämään. Selkäjumi: Heikki, tuletko antamaan alalaatikosta, voi Heikki, en saa ylös lattialta. Vaikka paljon sainkin. Varpaat ovat verrattomat. Kiitos niille. Monet roskat ja pikkutavarat saa selkävikainenkin nostettua varpailla polven korkeuteen; siitä jo vain selkäkin nuortuu sen verran, että käsi ylettyy ainakin ähkinnän säestyksellä. Mutta nyt! Kaksi päivää nallepuvun hirmuisessa lämmössä. Tapahtui täydellinen kehon lämpölaakin aiheuttama rentoutuminen ja jumi hävisi. Miten ihanaa! Suosittelen nallepukua kaikille. Pitäisi itsehoidossakin nousta tyvestä puuhun!
Oman elämän lamaa aiheuttavat myös periharmilliset ajatukset ja tunnetilat. Kohtalokas tapaturma ja ajatuksiin ei selviytymisen hetkellä hiivikään kiitollisuus, vaan toteamus, että tässäkö tämä nyt sitten oli – elämä. Arjen haasteet päättyvät monesti mietteisiin siitä, että tällaistako tämä on aina vaan. Yhtä ja samaa jaastamista ja rahjustamista. Sitten, kun se tavallinen on tapissaan, jäämme kaipaamaan koko arjen ankeudeksi luokittelemaamme työtä ja touhua. Mikään ei ole niin mutkatonta ja sujuvaa kuin kiitollisuuden välttäminen!
Ovat taas ottaneet otsikoihin työuupumuksen. Sitä ei aina voi välttää vaikka sille voi paljon. Miten se voi uupua tekemällä vain sitä ja tätä! Olemmepa vain niin erilaisia, että yksi väsyy yhdestä, toinen kestää kolme ja osan neljättäkin. Se on sama surujen suhteen. Ei pidä aliarvioida toisen tuskaa, jos se itsestä tuntuu helpolta nakilta – siis ainakaan ääneen. Kaikki alkaa todeksi eletystä tiedostamisesta, että kukaan ei ole korvaamaton. On parempi levätä päivä kuin tehdä paljon korjausta vaativia sutermullukoita. Väärä syyllisyys siitä, että ei aina vain yksinkertaisesti jaksa, joutaa romukoppaan – kierrätykseen sitä ei saa laittaa. Puolet uupumuksesta on jo hoidettu, kun tiedostaa, että on suorastaan suositeltavaa tasata höyryt. Viisas pääsee vähemmällä!
Tätä emme saisi unohtaa! Lapset kokevat myös uupumusta: päiväkotiuupumus, esikouluväsymys, koulupelko. Opiskelijat kohtaavat opiskelu – uupumuksen ja toimeentulohuolet samalla tavalla kuin työssä käyvätkin. Lisäksi raskaudumme virikeuupumuksen takia: kaikkialla liikkuu ja soi väreissä ja eri äänilajeissa ihmisistä muihin ihmetyksiin. Puhelimesta on tullut pomo ja somesta liian vaatelias ja kyltymätön ystävä. Apuva!
Joskus joku viisas sanoi, että hellitä hyvä ihminen. Älä pelkää äkkipysäystä äläkä vapaata pudotusta. Yleensä ne eivät tule. Elämä kantaa, jos annat sille luvan. Näin siis rohkaistuu aikuinen. Lapsille ja nuorille on vanhempien valmisteltava seestymis-ja lepoaikaa jokakodin ohjelmalla, jossa jää tilaa muullekin kuin säntäämiselle harrastuksesta toiseen. Toivotan tervetulleeksi tiedostoihin sen, että lepo auttaa muistamaan ja selkiyttämään päätä kaikin tavoin. Jos perustreenistä pitää palautua, miksi ihmeessä ei arjen äksönistä. Mutta kaikella rajansa. Lomalle jääminen on stressi sinänsä. Pienet arkipäivän askeleet lepoharjoittelussa sen sijaan eivät aiheuta lisätyötä vaan silkkaa ja pelkkää paremmin jaksamista.
Kuuletko? Tulkaa tänne kaikki raatajat, työn ja tuskien raskauttamat. Minä annan teille levon, kestävän levon. Taisi tuulla Taivaasta …
Tietskarin yläpuolella on tämä lapsen ensisiveltimenvetojen näkemys kilpikonnasta. Kun kierrokset alkavat tuntua, se kysyy, että mihin sinulle on taas kiire! Vastaan, että ei minulla ole kiire mihinkään, mutta joutua pitäisi. Ja sitten yllättääkin jo nauru!