570

08.11.2024

KULLATUT KEHYKSET – 16

Vastavihityt maailmalle! Kun silloisesta Varkauden periferiasta siirtyy Helsingin hulinaan, muutos huikaisee ja ahdistaaakin. Ystäväperheen tutun kaiman avustuksella löytyy pikkuruinen kerrostalokoti varsin korkeaan vuokraan. Yhdeksäs kerros ja 20 neliötä – Alppilasta. Oliko muuta hyvää kuin se, että oli yhteinen turvapaikka! Ullakkokerroksessa yläpuolellamme nukkuivat sisään iltaisin soluttautuneet kodittomat alkoholistit. Hissi oli usein pissin kuorruttama. Minua itketti: viedäänkö patjat. Kadulla piti oppia siihen, että huudeltiin perään ellei sitten joutunut hyppäämään sammuneen yli. Mutta kiitollisin mielin. Opinahjoni oli Sturenkadulla ja minä sain asua ihan vieressä. Kyllä helpotti arkea.

Nuori elämä. Näin jälkikäteen arvioiden oli siunaus, että vuorottelimme. Minä opiskelin ja Heikki palveli liikkuvassa poliisissa. Oli totuttava siihen, että puoliso kulkeee aseen kanssa ja on päivittäisessä vaarassa. Vuorotyö toi yksinäisiä iltoja ja pelottavia öitä. Voit vain kuvitella, mitä niinkin isoon kerrostaloon mahtuu ainakin äänimaailmassa.

Kotitalousopettajaksi opiskelin sen ajan halutuimmassa opinahjossa. Opiskelu oli hyvin vanhanaikaista, mutta tehokasta: ei juuri voinut pudota kelkasta, kun vaadittiin ja vahdittiin. Se oli hyvä juttu. Opintolainaa ja kodin avustuksia neljästä viiteen vuotta ja Heikin palkka. Heikin insinööriopinnot alkaisivat jo ennen valmistumistani Lahdessa. Siis vielä viikonloppuelämääkin. Ja kotiin Varkauteen ajeltiin pikkuruisella kuplalla, jos suinkin mahdollista lukemattomina viikonloppuina. Opettajaksi valmistuminen edellytti kaunista yleiskieltä. Mikkelin kohdalla elimistö otti lupaa kysymättä savolaiset sanat ja ilmaisut. Helsinkiin palatessa samassa kohtaa palautui hesalaisen puhe.

Minussa asuu perfektionisti ja sen kaveri: verraton laiskuus ja pähkähullu-uskallus. Tenttiarvosanat olivat hyviä, osasin kaiken ulkoa ymmärrystä myöten. En ole mitenkään erityisfiksu, mutta näilläkin taidoilla suoritin jotkut kasvatustieteen opinnot näkemättä edes koko tenttikirjaa. Tulta päin verbaalivirtuoosin kykyihin luottaen.Vaikka koulutus oli enemmänkin samanlaistava kuin persoonallisuuteen tähtäävä, erilaisuuteen innostava – opetustaitoani arvostettiin ja se palkittiin. Opiskeluelämää ei ollut. Oli avioelämä ja ammattiin valmistuminen. Tein aina töitä, kun suinkin mahdollista, opintojen ohessa: opettamista ja kirjoittamista.

Oli kaikki edellytykset vaikka mihin. Tavallista tuli. Tähän aikaan vaimoväki vielä kulki kulkunsa miehensä mukana. Meillä oli vanhempien kuljetuspakkaustehdäs Varkaudessa. Tietysti Heikki opintojensa jälkeen siirtyisi sinne. Ja Tuija tekisi, mitä eteen sattuisi saamaan ilman ihmeellisimpiä urapolkuja.

Oliko huippuarvosanoista todellista hyötyä! Oliko se kaikki paahtaminen vaivan väärti? Ei ollut. Moni keskiverto-opiskelija menestyi maailmassa paljon paremmin kuin minä. Tuskin kuitenkaan niin vauhdikkaasti ja monipuolisesti. Kun leivän syrjään on päästävä, teetättää se uskaliaita edesottamuksia. Ikimuistoisin työpaikkahaastattelu oli Lahdessa ammatillisen kurssikeskuksen ravintola-osaston johtajaksi. Jälkikäteen minulle kerrottiin, että kutsuivat vain viiihteeksi nähdäkseen, millainen epeli ja kummajainen oli tulossa. Sain paikan ja arvostetun työn niin pitkäksi aikaa, kun Varkauteen muuttaminen antoi mahdollisuuden. Parasta työtä oli opettaa omassa opinahjossa valmistuvia opettajia opetustyössään. Sitä minä olisin halunnut tehdä! Ja kirjoittaa!