Joukossamme on tähti! Ei tarvitse olla erityisesti jouluihminen. Siitä huolimatta joulunaika silittää sielujamme ja hoitaa kaikkia aistejamme. Jossakin vaiheessa on varaa hellittää hetkeksi – ja juuri silloin saattaa joulun ilo, valo ja rauha sipaista mielenlaitaa ohi kiitävän hetken.

Joulun Lapsi puhuttelee viattomuudellaan ja kauneudellaan. Saakoon muutkin joulun lapset osansa ihmisestä kumpuavasta kiitollisuudesta. Harvinaista herkkua, joka näkyy teoissa asti. Yritetään antaa kaikille lapsille peloton joulu!

Erityisesti tänä jouluna, kun koko maailma on mullin mallin – tahtoisin tähdentää, että joulun Kapaloisen aika on ollutta ja mennyttä! Joulutradition seimi yhtä hyvin kuin pääsiäisen hautakin – ovat tyhjiä. Pienestä juhlitusta joulun Lapsesta on kaunis muisto, onneksi, sillä tänä päivänä meillä on keskuudessamme Maailmankaikkeuden Herra! Fiilistellessämme joulupuuhien keskellä unohdamme tyystin, että Joulun Lapsi on kasvanut aikuiseksi – aikuisten asioihin! Jouluna jämähdämme kuin vanhan perhealbumin äärelle katselemaan ja muistelemaan. Sitäkin on lupa tehdä, mutta kamalaa olisi, jollemme käsittäisi ajan vierineen kokonaan toiseen todellisuuteen.

Anteeksi nyt vallan kauhiasti, jos realistinen perspektiivi raastaa sinut pois tavoitelluista tunnetiloista! Aikuisten on velvollisuus tietää ja kertoa sitä suurinta ilosanomaa, että me emme elä Lapsen varassa vaan aikuiseksi kasvaneen ja tehtävänsä täyttäneen Jumalan Pojan varassa. Ihminen ja ihmisen osa kaikkine kärsimyksineen yhdistettynä Jumaluuden sisältämään kaikkivaltiuteen on joulun suurin mysteeri ja sala. Kunnia Jumalalle korkeudessa – ja maassa rauha ihmisille, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto.

Tämän joulun aikuisten asioihin kohdallani kuuluu ymmärrykseni tarkentaminen aina uudelleen ja uudelleen. Sielujamme ei hipaise vain hyvät fiilikset – vaan lukemattomat pelot ja huolet. Kun pelkojen ja kauhujen ketju lähenee päätepistettään, katsoo kuolema silmästä silmään ja kysyy, että meinaatkos selvitä tällä kertaa. Sain ohjausta! Tässä kammotuksen tilassa istun yksinäisyyteen ja otan aikaa katsoa elämän albumia taakse päin. Montako kertaa kuolema on ollut lähiliipasimella niin, että itse olen ollut siitä tietoinen. Montako kertaa olen jättänyt kiittämättä läheltä piti tilanteista, koska minut on varjeltu vahingolta silloinkin, kun en itse ole älynnyt olla huolissani. Jos elämä on kulkenut vuosikymmeniä tätä rataa, on kovapäisimmänkin käsitettävä tämä: minulle ei tapahdu mitään muuta kuin minkä Jumala on tarkoittanut ja suunnitellut tapahtuvaksi kohdalleni. Huolehtiminen ja hätäily on ollut ajan ja voimavarojen hukkaamista. Olisin yhtä hyvin voinut nauttia joka hetkestä ja mieluiten vielä kiittämällä Herraa. Nyt alkaa tuntua todelliselta rauhalta ja levolta – ehkäpä ihan tavoitellulta lapsenmieliseltä jouluilolta. Minun Herrani ja Vapahtajani. Hän elää ja vaikuttaa: tekee työtä elämämme pelastamiseksi niin täällä maailmassa kuin sitten iankaikkisuudessakin. Herraa hyvää kiittäkää, iloiten ylistäkää, luodut kaikki laulakaa, Luojan suurta kunniaa!

Jaa tämä sivu