KUNPA USKOISIMME! Tavan takaa kuulee, että olet mitä syöt. Jos näin ihan tosissaan olisi, olisin peruna, isomummo sokeritoppa ja Heikki kinkku. Ei siis pidä paikkaansa, vaikka hyvät koko aterian osat muodostuvatkin jo meistä kolmesta. Tämä ei ole joulunajan ylensyömisen haasteluhetki, sillä tänä jouluna ovat ne, joilla on jotakin ja sitten tulevat ne, jotka istuvat kotonaan toppatakeissa peruutetun joulun kanssa. Voi miten kovasti kaipaamme aineelliseksi muuntuvaa rakkautta! Monelle yhteiskunnan tuki on se vihonviimeinen tuki, mutta sielläkin vaan tehdään taas hartiavoimin töitä. Missään muualla en ole tavannut niin hitaita hartioita. Mutta jos toista kolottaakin, ei se satu omaan nilkkaan.


Kannan huonoa sosiaalista omaatuntoa. Nyt tulee joulu ja kuuluu hymistellä ja hipistellä itsensä joulufiilikseen. Itse taas jäsähdin uutisantiin sen kaikkine kauheuksineen. Se on kai vika. En siedä jouluruokamainoksia, koska monella on nälkä. Sama koskee muitakin asioita. En kestä turhaa päivittelyä enkä jaarittelua joululiinan kuosista tai valitusta jälkiruokajuustosta. Täällä koskee niin moneen ihmiseen. Eikö löytyisi vaikka vain hitaitakin hartioita!


Tänä jouluna löytyy ruumiita asunnoista ja autoista. Hirvittävää kuultavaa, vielä hirveämpää elettävää asianosaisille. Ja sitten tulevat miksi kysymykset. Ullanlinnan tapaus ajaa otsikoihin, koska kysymyksessä oli arvostettu ja etuoikeutettu ihminen. Kaikkea on ja rahaakin riittää. Tuskallista tietää, että näillä asioilla ei kuitenkaan voi auttaa itseään kovinkaan monella tavalla.


Toisin kuin keho ihmisen sielu on sitä, mitä sille syötetään. Ajattele ihmistä, joka päivästä toiseen elää ja lopun ajan tutkii väkivaltaa sen kaikissa kauheuksissaan tapahtuneina tosiasioina. Jos sielusta puuttuu saastan vastavoima, voi käydä niin, että sielun mitta tulee täyteen ja valmistuva väitöskirja saakin väkivallan loppuhuipennuksen omassa elämässä. Sama tapahtumakulku nuorten parissa. He katselevat kovaa pornoa ja väkivaltaa ja ihannoivat kangsteri- ja koviselämää. Riittävän monta toistoa – ja sielun sisällössä napsahtaa. Ja useamman yhtäaikaisen sielunpimennyksen kohdalla joukkoväkivalta voi saada ennennäkemättömät mittasuhteet.


Kaiken väkivallan takana on sielunvihollinen, jonka tärkein työ on saada ihmisestä henki niin, että ihminen ei ole saanut tai voinut tutustua sielunelämän valovoimaan Jeesukseen. Tinahattu tai ei!

Tämä on henkivaltojen taistelua meistä ja meidän iankaikkisista sieluistamme. Ilman vastavoimaa jäämme tuuliajolle pahan riepoteltavaksi. Ihminen on luotu sellaiseksi, että hän tarvitsee suojavarustuksen selvitäkseen täällä pahan melskeessä. Ja tuo suojavarustus on Jeesus ja Jumalan Sana Pyhän Hengen puolustuksen kanssa. Ja tämän suojavarustuksen paholainen tahtoo joka hetki hävittää ja piilottaa, poistaa kerta kaikkiaan kaikkien ihmisten ajatusmaailmasta. Olemme tainneet auttaa häntä luvattoman monella tavalla! Tehdään muutosliike. Lasketaan kivet ja lähdetään Jumalan luo!