tuija.suistomaa@live.fi
Uusin teksti ensimmäisenä tervetuloa-jälkeen!
23.03.2023
KULTTUURIKUMMAJAINEN
Puolueiden puheenjohtajien tentissä nousi esiin kulttuurin asema maassamme. Riikka Purra totesi kulttuurin olevan luksuspalvelua! Tarvittaisiin vielä se rohkea, joka uskaltaisi sanoa, että kaikella kulttuurilla ei ole kamppeita. Pitäisi osata tehdä ero kansankulttuurin ja korkeakulttuurin välillä. Harrastaminen on hienoa, mutta aina se ei yllä muulle tasolle kuin harrastelijakulttuurin kategoriaan. Ja loppujen lopuksi kai pitäisi määritellä se, mitä taloudellisesti tuettavalla kulttuurilla oikein tarkoitamme ja milloin sitä on pönkitettävä yhteisin varoin koko kansan parhaaksi.
Kulttuurinkin pitäisi kai pystyä toimimaan kvartaalitaloudessa markkinaehdoin! Kulttuurin kuluttajat päättänevät sen, mikä on tasokasta ja arvokasta. Loput kultturellit jäävät kamppailemaan omasta paikastaan auringossa. Ajatellaanpa kahvilakulttuuria. Jos kahvila tarjoaa painunutta juomaa ja kuivaa pullaa, se ei menesty. Pitäisikö sitä sitten tukea. Harva vastaa myöntävästi. Meistä on itsestäänselvää, että ellei kahvila panosta laatuun, se saa kuolla ja antaa asiakkaansa toiselle yrittäjälle. Ja merkillepantavaa on, että tuskin alamme puhua kuolevien kuppiloiden kulttuurista!
Riikka Purra on oikeassa siinä, että kansainvälisesti huomiota saanut kulttuuriosaamisemme on kyllä luksusta. Olen käynyt vuosia Savonlinnan oopperajuhlilla – jos mummo maksoi ainakin melkein kaikkien perheenjäsenten liput. Kulttuuri maksaa maltaita ja mansikoita, ihan liian paljon monen tavallisen suomalaisen kukkarolle. Näinä korkeiden hintojen päivinä on taastusti mahdotonta päästä yleisöön, vaikka sydän rallattelisi oopperasäveliä villiin tahtiin. Niinpä olen vaihtanut kulutuskohdetta. Täällä kartanoiden seassa voi vallan hyvin käyttää agriculturea. Samoin kieli- ja ruokakulttuuri tarjoavat mahdollisuuksiaan paikallisten turistien ja maahanmuuttajien kohtaamisessa. Kumpikaan eivät tarvitse valtion verotuloja. Oopperan pitää pärjätä lipputuloilla ja kanslaisten kulttuuricockteilien samalla tavalla.
Kaupan pidettävän kulttuurin pitää tulla toimeen omillaan. Jos nähty, kuultu tai koettu ei kiinnosta tarpeeksi, se ei merkitse sitä, että tarjonta olisi välttämättä huonoa. Populaarikulttuuria ymmärretään vain paremmin. Kulttuurityökin tarvitsee näyttöjä. Kun katsotaan eri sukupolvien työnäytteitä, hyvä ja laadukas on aina jäänyt henkiin uusien ihasteltavaksi vuosikymmenten takaa. Valtiona en levittelisi rahaa vaan ilmaisia näytteille panon ja osaamisen esittelyn tiloja vaikkapa neljännesvuosittain. Monet museotkin palvelisivat mielellään tässä tarkoituksessa. Esille pääsemisen ongelma ei saisi olla este uran etenemisellä. Sananvapauteen kuuluu myös oman kulttuurisen identiteetin esillä pitäminen ja sen jakaminen!