04.12.2023

TÖLLÖNTÖITÄ

Kirein pakkaspäivä koko talvena ja tietysti taas linjatöitä, ei omien vaan sähkölinjojen. Lämmitin pöhisi ja kynttilät lepattivat. Olo rauhanmaassa kaipasi kuitenkin valoa. Kun sähköt palasivat, valaistui koti ja odottajan koko olemus. Jos näin käy maallisissa, mitä taivaallinen valo voikaan saada aikaan! Valo nauraa tai kauhistuu pimeyden töitä. Eiköhän astuta valoon.


Uutiset muovaavat mieliämme turmaan ja taistoon. Joka puolelta joku ilmaisee varoituksen tai varustelun kolmatta maailmansotaa varten. Uhon kumppani on lähes varmasti tuho! Jospa uutiskynnyksen ylittäisivätkin asiat, jolloin pannaan jäitä hattuun ja kohdataan vihollinen lähimmäisenä. Poliitikoilla on lupa tuppautua joka asiaan. Tämän takia heiltä edellytetään esimerkkiä. Jos johtavat ulkoministerit kiristelevät hampaitaan eivätkä voi kätellä toisiaan, ollaan jo enemmän kuin huonossa käyttäytymisessä. Alisteisuussuhteet voivat vaihtaa puolia milloin tahansa. Tämän takia viisas vastaa vähemmällä. Kättely on vanhastaan todiste siitä, että kohtaan sinut aseettomana samalta tasolta. Auttaisikohan tämä uhkakuvien liennyttämisessä. Ei tarvitse rakastaa vääriä tekoja, mutta ihmistä on aina arvostettava niin katala ja kamala kuin hän joskus voikin olla. Näin rakennetaan tulevaisuutta yhteisymmärrykseen ja tulevaisuuteen.


Viikonloppuna ajatuksiini annettiin psalmin sanat kuin puhuen toinen toiselle: avuksi huuda Minua hädän päivänä ja Minä tahdon auttaa sinua! Ja aamulauluksi sain tämän iki-ihanan: Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme täällä hiljaa kätketyt. Ja erityisesti tämä kohta: Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman! Ei täällä siis tarvitse selvitä ja kamppailla omine nokkineen väsymykseen ja toivottomuuteen asti. Jumala voi ja tekee, kun ihminen nöyrtyy pyytämään apua. Ei kannata lyödä vetoa, kun on mahdollisuus mennä voittajan puolelle.


Onko vaikeata päättää, mihin lahjoitat, ketä autat ja avustat tänä jouluna. Vai ohitatko koko homman. Yksi vaihtoehto on pyytää Jumalaa lähettämään ne ihmiset yhteyteesi, joille juuri sinun osasi on antaa jouluiloa. Hän kyllä tekee sen. Tulee tarve laittaa lanttiset tiettyyn kohteeseen, ja jos ovella tai kohtaamisessa sydäntäsi kosketetaan jollakin ihmisellä, toimi vaikka kuinka pienen muistamisen varassa. Ihminen tarvitsee ensisijaisesti näkyväksi tulemista ja sitten apua juuri oikeaan asiaan ja aikaan. Ei tarvitse riuhtoa joka suuntaan. Jumalalla on valmis avustussuunnitelma meitä jokaista varten. Tehdään vain oma osamme sen mukaan, mitä tulee tehtäväksi. Jos voit vaikuttaa siihen, että mahdollisimman moni lapsi saa ilosta tuikkivat silmät, tee se ihmeessä. Metkasti sanottu: ihmeessä. Jumalan kanssa elämme ihmeessä itsekin kaiken aikaa!