Suloisen karvaanmakeat naurut! Nauru on herkkua, jota ei rahalla saa eikä voi pakottaa. Jaan siis tämän sisareni lähettämän naurulähetyksen kanssasi. Älä ystävä hyvä kanna huonoa omaatuntoa syntyneistä myötähäpeän tunteista. En minäkään! Vedet silmissä nauran – ja kiitän lahjasta nauraa itselleni!

Katsot siis taulua, etten sanoisi maalausta, joka roikkuu nyt sisareni parvekkeen seinällä valoporopään paikalla kesää houkuttelemassa. Kun sain kuvan puhelimeeni, herätyskellot alkoivat soida kesäaikaan siirtymisestä huolimatta. Tuttu käsiala, halvimmat mahdolliset kehykset … Ei kai vain Tuijan ikivanhaa tuotantoa? Kyllä, totta totisesti! No entäpä aihe? Riikinkukko? Pinaattikakka kokonaisilla puolukoilla? Mikä ja mitä ihmettä! Lähettäjä vastasi: se on kaktus vuodelta 1997.

Katsokaahan! Minulla ei ole koskaan ollut varaa ammattiauttajiin. Ehkä siihen kätkeytyy mitä suurin siunaus. Mutta kun pahaa mieltä oli jotenkin purettava ja käsiteltävä – päätin ryhtyä maalaamaan. Kun lähetin kuvan tyttärelleni, kommentit eivät olleet kovin rohkaisevia. Juu äiti, niitä syntyi koko ajan oikein rynnäköllä. Älä huoli, oli hyviäkin – niin kuin se kukkaketo, johon pappa teki kehykset heinäseipäistä. Minullakin on se sitruuna-marenkipaistostaulu vielä tallella!!

Jospa osaisin pitää hyvät ja pahat itselläni, muta ei. Näitä tauluja on koko suvulla ja tuttavapiirillä. Monet ovat kesävessat, jossa ne taitojensa ja aihepiiriensä takia ovat tervetulluta vessataidetta ja peittävätkin suuren osan seinästä. Kohtuullinen valikoima on myös postikorttitaiteena. Ovat lähimmäiseni saaneet tuta Tuijan sielun sorteerauksesta ja silloisesta pakomatkasta. Siitä iloitsen, että aiheet ovat kauniita, kaikki – siveltimen vedot vain korkeintaan alkunaivismia parhaimmillaan. Tyttäreni riemastui! Kerätään ne kuule kaikki ja laitetaan Kiasmaan. Vastahan siellä oli kakkanäyttelykin …

En siis ollut selvillä, että itseohjautuvasti harjoitin taideterapiaa! Perhe on aina ollut rohkaisevasti tukena. Ehkä noin viisi vuotta sitten löysin yhden taulukätkön ja sujautin sen roskiin. Ei ehkä olisi pitänyt tehdä sitä. Meni yhtä monta hyvää suloisenkarvasta naurunremakkaa hukkaan.

Parhaan lohdun laittoi sisareni! ”Taulut ovat hyvä muistutus siitä, miten pahasta voi syntyä jotakin kaunista. Ja sinä selvisit!”

Jaa tämä sivu