Lähetetty Savon Sanomiin

12.09.2023

KOULUN KAMPPAILU VÄKIVALTAA VASTAAN

Turkulaiset vanhemmat eivät laita lapsiaan kouluun väkivallan vuoksi. Taputukset Turkuun. Meidän on jo aika havahtua siihen, että turvallinen koulu tarvitsee muutakin kuin prosessien kirjaamista ja loputtomia keskusteluja. Kouluväkivallan kanssa on käymässä kuin pikkurikollisuuden kanssa onsanaan: avuttomina katselemme vierestä samalla, kun toivomme  selvittelyihin varattujen voimavarojen lisääntyvän.

Tämä on hyväksyttävä: opettaja ei voi olla opettaja, sosiaalityöntekijä ja järjestyksenvalvoja yhtä aikaa. Tilanne on jo johtanut pisatulosten romahtamiseen. Ja samalla koulusta on tullut kauhun paikka kiusaamisen kohteeksi joutuneille lapsille ja sitä sivusta seuraaville tovereille. Ja aikuiset ovat löperöineet ja näennäispuuttuneet jo niin pitkän aikaa, että uskottavuus kiusaajien silmissä on ohitettu aikoja sitten. Kyllä voi kiusata, ei siitä kuitenkaan mitään merkittävää seuraa!

Koulupäivän lisäksi ongelmiksi muodostuvat koulumatkat ja digikiusaaminen. Vapaa aika ei enää kuulu koulun valvontavelvollisuuteen, mutta sieltäkin kumpuavat asiat monesti tulevat myös koulun käsiteltäviksi. Vanhemmat ovat usein voimattomia tai täysin tietämättömiä lastensa tekemisistä

.

Jämeröidytään ja näytetään lapsillemme, että meitä ei enää viedä kuin pässiä narusta. Opettajan puuttuminen on niin tarkkaan rajattu ja tyrehdytetty, että koulu tarvitsee lähes poliisin luvin toimivan vartijan tai valvojan. Kysymys ei ole kovista otteista – vaan tilanteen pysäyttämisestä. Kiusatulle annetaan rauha ja muillekin luokassa oleville, myös opettajille ja samalla paneudutaan kiusaajaa vaivaaviin ongelmiin. Opettajan ei ole turvallista opettaa kiusaajaa yksin lapsen omassa kodissa. Tämän takia koulupäivän kulku on suunniteltava kiusaajan kohdalla niin, että hänen on mahdotonta herättää pelkoa toisten joukossa. Kiusaaja voi jäädä kouluun vielä yhdeksi tunniksi, kun kotimatkalaiset tarvitsevan kulkurauhan. Hän voi myös aloittaa koulun eri aikaan toisten kanssa. Välitunnit sijoitetaan yksilöllisesti. Monesti tällainen väliaikainen eristäminen muista saa ihmeitä aikaan. Samalla on rauha tutkia, mistä mättää ja millainen on koti, mitä tukitoimenpiteitä tarvitaan. Etsitään kiusaajallekin onnistumisen kokemuksia ja annetaan vastuuta, jos vain suinkin voidaan. Osoitetaan, että hänestä välitetään ja, että kiusaaminen on kuin lika, jonka voi pestä pois! Ja ehkä tärkeintä on pitää huolta siitä, että laskun maksaja ei milloinkaan ole kiusattu. Hänen ei tarvitse vaihtaa koulua, kiusaajan pitää, ellei muuta enää ole tehtävissä. Murheellista, että koulun vaihtamisen vaatimus tai rikosilmoitus vasta herättävät vanhemmat vastuuseen.

Lapsi ja nuori etsii rakkauden ja hyväksymisen sieltä, mistä se on saatavissa. Jengiytyminenkin lähtee tästä: kuulumisesta joukkoon, sen antamasta kaveruudesta ja kiitoksesta. Jengin johtajakin voi olla asemassaan vain, jos muu joukko kunnioittaa häntä. Näitä elämän tykötarpeita kuuluisi tarjoilla ensin kodin, sitten koulun ja lopulta sen yhteisön, jossa elämme arkeamme. Meiltä on jäänyt jotakin merkityksellistä huomaamatta ja käyttämättä! Prosessit eivät saa enää jäädä papereille ja kesken!