563

30.10.2024

KULLATUT KEHYKSET – 12

Kuvassa ovat Liisa-mummoni ja ukkini Rufolf. Lasten olisi jo varsin varhaisessa vaiheessa hyvä kuulla, millaisesta perimästä heidät isovanhempien avustuksella on tehty. Omenat eivät putoa kauaksi puusta, siis sukupuustakaan.

Liisa-mummoani en ole koskaan tavannut. Hänen kuolemansahan osui samoille kulmille kuin isänikin kuolema – olin vain pari vuotias taapero. Mutta olen kuullut hänestä paljon. Päällimmäiseksi on jäänyt tietoisuus kiltteydestä ja ystävällisyydestä, sydämen sivistyksestä. Kaupunkilaistyttö päätyi lopulta maalle Könönpeltoon rintamamiestalon emännäksi. Sotavuodet olivat opettaneet käden taitoja kehruusta keitoksiin lähes tulkoon tyhjästä. Sitkeys ja peräänantamattomuus lienevät sota- ja pula-aikojen perua. Huippukomea ja sulavakäytöksinen Rufolf palaa rintamalta sadan prosentin aivoinvalidina. Oli siinä taas uusi elämänvaihe opeteltavaksi. Perheeseen kuului viisi eri-ikäistä lasta. Vanhin veljeksistä soti siinä missä miehetkin. Liisa-mummo muistetaan luovuudesta ja kekseliäisyydestä. Vanha pomppa muuttui koulutytön takiksi ja itse kehrätystä lampaanvillasta kudottiin kutittavat damaskit. Kun koulusta kotiin tuleville ei juuri ollut tarjottavaa, paistettiin sipulia laardissa pahimman nälän taltuttamiseksi. Koulusta tultua kammattiin pois myös täit täikammalla valkealle paperille, koska siitä ne erottuivat tapettaviksi. Olisi sitä kai helpommallakin voinut päästä. Liisa-mummon terveys päänsärkyineen ja selkäkivun myötä vaikeuttivat arkea ja askareiden tekemistä. Mutta Liisa-mummo tiesi, mitä rakkaus tarkoittaa sen syvimmässä merkityksessä olipa lähimmäisenä oma perhe tai vain satunnaiset ohikulkijat.

Ukki Rudolf matkasi koko komeutensa kanssa Saarenmaalta Viipuriin ja sieltä Varkauteen. Komea ja sulava mies, jota naisväki haaveksien katsoi ja ihmetteli. Kuka saisi kukkasia tai laulun Tulipunaisesta tällä kertaa. Ukin kaikki seitsemän veljeä olivat leipureita. Sieltä siis luihin ja ytimiin asti ihastuttava taikinajuuren lumoava tuoksu. Nuuh! Könönpellon mukulat: omat ja vieraaat istuivat keittiön pöydän alla katselemassa, kun Ruti leipoi. Ei siinä astioita tarvittu. Jauhokoperoon vain eri aineksia ja vaivaamaan. Olen kokeillut sitä itsekin. Joskus harvoin, kun jäätelöä tehtiin - sitä ei osannut valmistaa alueella kukaan muu – oli pöydän alla hipihiljaista. Jospa vaikka lusikallisen saisi maistaa!

Yhdessä oleminen ja yhteen kokoontuminen on perintö vailla vertaa. Kitarat ja mandolinit soivat ja yhteislaulu raikui. Ei ihanampaa voinut olla. Päälle kahvit ja pullaa. Se, mikä elettiin Hiihtokadulla, toistettiin myös saaristossa hiekkarannoilla koko suvun läsnäolossa. Ukki oli itse tehnyt pellistä soudettavan kanootin. Kanootin täysi uistelluita haukia ja perhe sai ostaa maataloista tuoretta leipää ja voita. Hauki on hyvä ravinto. Kalalla kasvaneena äitini vietti juuri 90-vuotis päiviään.

Jos mummon perintöä on oma lempeyteni, on temperamentti ja tulisuus Rudolfilta. Asioiden pitää tapahtua: mitä tässä vatuloidaan. Sellaista ei olekaan, että ei voi eikä saa. Miksi ihmeessä muka! Kaikki on mahdollista. No, sen opin vasta, kun tiesin tekstin lopun: jos Jumala suo. En myöskään muista yhtään sellaista auktoriteettia, joka olisi hidastanut Rudolfin tekemisiä. Auktoriteettiasema on ansaittava, muuten kunnioitusta ei voi saada. Että, mitä perintötekijöihin tulee, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei voi välttää.

Kulttuuriopinnot ovat myös hämmentäviltä osiltaan ukkini silloista aikaansaannosta. Meillä ei koskaan kätelty, vaan halattiin. Slaavilaiseen tapaan ukki moiskautti tervehdyssuukon suoraan suulle, jos onnisti, osui poskelle. Älä Tuija kuivaa sitä kämmenselkään pois, se ei ole kaunista käytöstä ukkia kohtaan. Niinpä pusu kuivui ja aikansa kiristeli ellei sitten ollut mahdollisuus mennä nurkan taakse poskea puhdistamaan. Sodassa lienee hyödyllistä, että ukki meni aina tulta päin kaveria jättämättä. Niin hän toimi siviilissäkin täysin pelottomasti ja ennakkoluulottomasti. Ja ellei muuten, voi yrittää ainakin laululla ja silmäniskulla! Ja erilaisuus ei ollut sen ihmeellisempää. Jaffet Väre, rintamakaveri keitti kalasoppaa suomuineen ja suolineen päivineen. Venettä hän ei osannut soutaa, mutta huovata kylläkin. Ukki autteli ja opetti ja lohdutti. Antakaas Jaffetin olla, kyllä täällä selvitään.

Kirjoittaminen, musiikki ja urheilu sekä saaristossa vietettävä aika olivat ukkilan perheen elämän peruselementtejä. Rudolf toimi myös urheiluvalmentajana. Äitini juoksi siis kilpaa ja hiihti voitontahtoisesti sydämen läppäviasta huolimatta – valmentajan tytär selviää pitkillä miesten suksilla ja Amerikan tyllimekolla maaliviivalle asti. Ei pidä kompastua lilllukanvarsiin. Eteen päin, satoi tai paistoi.

Oma elämäni edustaa toden teolla myös uusioperhe-elämää. Joskus on helpompi sanoa, että älä kysy. Mutta yritän kuitenkin. Äidilleni osui sama ihminen äitipuoleksi ja anopiksi yhtä aikaa. Pentti-isäni äiti siis ehti piipahtaa Rudolfin puolisona ja siksi myös äitini äitipuolena. Elli-mummo poistui kuitenkin pian kuvioista ja tilalle tuli Eila Agatha; hänkin Helsingistä hyvän sydämen ja iloisen elämänhalun saattelemana. Eila oli myös minun mummoni, vaikka sitä nimitystä ei hänestä käytettykään.

Kun annan viimeisen kympin pyytäjälle tai pyytämättä, kuplii Liisa-mummo. Kun pakahtumaisillani haluaisin tanssia pöydällä, muistuttaa ukki olemassaolostaan. Hyvää ja huonoa, tasapuoliseti kaikille! Saisin itsekin pian isäpuolen.