Onkos kuvassa uutispommi, hirvittävän iso itikanpurema vai vain valtava kukkaan puhkeava hirviönuppu. Se on raparperin kukkanuppu! Ja raparperipiirakka on ulkomaalaisten suomenkielen kielikoesana! Mutta jos tuon kasvin, jonka lehden alla on sammakon koti kultainen, identiteetti on noin epäselvä – eipä hätää, ei se ole ihmiselläkään itsestäänselvää. Muistattehan tavoitteeni lapsuudesta saakka: Elisabeth Taylorin habitus! No, laitoin kuvatervehdyksen sisarelleni ja palaute oli: ihan Tanhupallon sisaren näköinen. Tukka solmimattomana minua luullaan Anita Hirvoseksi! Kuka minä siis oikein olen! Mene ja tiedä, kaukana tavoitteesta ainakin – ja elämänkaaren alamäki hulppeasti meneillään. En taida ehtiä Tayloriksi!

Ja kuulkaa, olen oppinut, että ahdistuksella saattaa olla asiaa! Ei ahdistus ole aina paha ja kartettava asia. Kannattaa kysyä siltä ennen pillereitä, että mitä tahdot sanoa ja ilmoittaa. Mikä on vialla, mutta korjattavissa? Kannattaisia antaa ahdistuksenkin tehdä oma tehtävänsä. Se vain vaatii pientä pysähdystä ja pohdiskelua. Jos pahan mielen aina painaa pois menolla ja meiningillä, kertyy korjattavaa painolastia ja pitempi prosessi.

Kiitollisuus on Jumalan ihme ihmisessä. Herra laulaa meille, että avaa sydämesi mulle, tahdon pelkkää hyvää sulle! Niin se on ahdistuksenkin ahjossa. Job jos kuka oli saanut ahdistuksen antia ihan yli äyräiden. Prosessin aikana hän oppi, että kiukuttelu vei kauemmas Jumalasta ja ahdistus lisääntyi. Jumalaan turvaaminen ja ahdistuksessakin Häneen luottaminen kevensivät taakkaa. Ja sitten se jymyjuttu. Kun Job vihdoin suostui rukoilemaan ystäviensä puolesta – käänsi Jumala Jobinkin kohtalon. Job sai vielä vanhoilla päivillään enemmän kuin osasi kuvitellakaan. Jumala on Sanansa mittainen! Hänhän opettaa, että siunatkaa, että siunauksen perisitte! Eikös kaikki alkanutkin kammottavasta ahdingosta? Sitä seurasi asioiden käsittely ja ymmärtäminen! Ja sitten Jumala antoi oman palautteensa: uuden alun!

Nuori äiti kuljetti pientä tytärtään pitkin jalkakäytävää. Lapsi rallatti taukoamatta ihan sieluun saakka sydämen sulattavalla tavalla. Lopulta alkoi kuulua puolukkalaulu. Äiti totesi, että nyt ei vielä ole puolukoita, on raparperin sesonkiaika. Ja minä lohduttamaan, että ehtivät kyllä oppia. Itse kirjoitin alakoulun tehtäväkirjaan heinäkuun kohdalle, että silloin ei enää ole lunta. Kyllä laulussa voi olla puolukkasesonki just nyt parhaimmillaan! enemmän itsestäsi.

Jaa tämä sivu