Tämä ehdotus on lähetetty Maria Ohisalolle ja Heidi Hautalalle.


Arvoisat vaikuttajat!

 

Kuulun siihen sukupolveen, joka keräsi koululle ensimmäisen television kierrätyspaperilla. Lapsilla oli velvoite

tuoda kouluun sanomalehtipino joka viikko. Eniten paperia tuonut palkittiin! Opettajana muistan kertoneeni

oppilaille kehitysyhteistyön maitoprojektista: köyhä perhe lypsi päivittäin vuohensa. Osa maidosta käytettiin

itse ja suurin osa annettiin maitokeräilyyn päivittäin. Maidosta saaduilla rahoilla ostettiin riisi ja kasvikset.

 

Kun köyhät ja yhä köyhtyvä alempi keskiluokka lähtee kauppaan, kukkarossa saattaa olla seitsemän euroa ja

lisärahoituksena neljä isoa kivennäisvesipulloa. Näin toimitaan tiukassa paikassa ja rahoitetaan päivän

ruokaostokset.

 

Jos haluamme maapallon puhtaaksi muovisaasteesta, ehdotan näiden kahden vanhan hyväksi havaitun

keinon käyttämistä. Ja onhan meillä jo varma tieto, miten raaka-aineita hyödynnetään paperin ja pullojen

ja metallin suhteen!

 

Annetaan muoville käypä arvo. Ihmiset tuovat muovin keräilykohteeseen ja saavat korvauksen painon

perusteella. Kunnalliset ekokeskukset ovat valmis organisaatio tätä tehtävää varten. Ja mikä parasta,

sellainen osa muovijätteestä, joka ei mahdu kauppojen parkkipaikalla oleviin keräilykohteisiin, mahtuu

vastaanottokeskuksiin ( ämpärit ja muut muoviastiat ).

 

Ehdotan myös kansainvälistä EU-rahoitusta tätä toimintaa varten, vaikka vain määräaikaisenakin, että ihmiset

oppivat pienen porkkanan avulla irti muovin heitteillejätöstä.

 

Opitaan muurahaisista ja pienten purojen muodostamista virroista. Emme voi odottaa, että joku kehittää

ihmelaitteen vapauttamaan meidät itse aiheutetusta ongelmasta. Ja annetaan myös nuorille kiva taskurahan

ansaitsemismahdollisuus ja kokemus oikeasta suhteesta luontoon.