KÄÄRÖJEN KÄTKÖISTÄ. Meillä avattiin jo lahjoja, vaikka niitä eivät aikuiset saakaan ja on vasta vaille kolmas adventti. No! Ajeltiin tavallisella kauppamatkalla kaupunkiin. Miten lie juttu lähti kulkemaankin kaikkiin niihin asioihin, josta olimme kiitollisia. Kaiveltiin kääröjä kätköistä nauraen ja kyynelehtien. Se oli tarpeellista ja terapeuttista se! Tulivat mainituiksi sellaiset asiat, miten ikikiitollisia voimme olla, että omat rakkaat ovat koossa ja terveinä. Suurin huoli hulmahtaa taloon, jos joku perheenjäsenistä voi huonosti, sairastaa esimerkiksi. Eipä tarvitse kuin kurkata uutisiin ja Ukrainaan, kun asiat ovat ihan eri tolalla. On lämpöinen ja kaunis koti. Jääkaapissa on muutakin kuin valo. Vaikka siitäkin sietää olla iloinen: ei siis ole kiertävä sähkökatko eikä energiaa ole maksamattoman laskun takia katkaistukaan. Niin se vaan maailma muuttuu! Perhe ja koti, riemukiitos niistä! Matkan jatkuessa ja nenää niistettäessä palautettiin mieleen, että Jumala itse on vakuuttanut meille, että Hän pitää huolen. Jumalan huolenpito on ensin hengellistä ja sitten maallista, kumpaakaan unohtamatta. Onneksi on ensin hengellistä, koska iankaikkisuudessa vietetään ikuisuus, täällä vain rahtunen siitä. Aikuiset uhittelevat atomiaseilla. Jeesuksen perheväellä on Hänen Verensä suoja ja turva. Voimallisempaa asiaa ei ole olemassa, sillä Jeesus kukisti vihollisista viimeisen, kuoleman. Aloitetaan aamu ja päätetään päivä aina itsemme ja omaistemme pyyntöön ja kiitoksen Veren suojasta ja voimasta. Sitten Heikki heitti pommin! Silmät vettä valuen hän ilmaisi kiitollisuutensa siitä, että meillä on niin hyvä yhdessä. Totisesti on! Vaan miten siihen on tultu? Kohta viisikymmentä vuotta yhteistä aviomatkaa ehtii pitää sisällään yhtä ja toista. Pakko myöntää, että yksiselitteisesti Jumalan armosta ja Hänen rakkautensa takia olemme nyt tässä hyvässä vanhenemisen hetkessä. Juu ja laitettiinhan me jälkisäädökseenkin, että meitä ei ihan pöllöinäkään saa erottaa toisistamme. Laittakoot sitten asumaan vaikka vanhaan latoon tai savusaunaan.

Kuulin nuoresta miehestä, joka teki yhteistyö- ja avunantosopimuksensa Jeesuksen kanssa. Mies meni vanhan saarnamiehen luo ja kysyi, mihin seurakuntaan tämä kehoittaisi tai suosittelisi liittymään. Saarnamies oli hetken hiljaa ja vastasi, että en mihinkään. On tultu siihen aikaan, että kaikilla seurakunnilla on parannuksen tekemisen paikka. Me emme saa kutsua ihmisiä seurakuntiin omine koukeroineen ja kommervenkkeineen – vaan ja ainoastaan Jeesuksen yhteyteen. Jeesusta seuraavia ihmisiä on joka paikassa. Siinä sinulle seurakunta! Pyydä Jeesusta antamaan itsellesi ne ihmiset ympärillesi, jossa voit turvallisesti kasvaa hengelliseen aikuisuuteen. Seurakunnat eivät pelasta. Jeesus pelastaa. Ja sama Jeesus on voimallinen tekemään sinussa koko sen työn, mitä taivaskansalta odotetaan. Seurakunta mutkistaa monesti matkaa omien ihmissääntöjensä takia. No, itse et osaa mitään etkä suurin surminkaan halua luopua paheistasi. Jeesus on nopein ja turvallisin tie taivaaseen. Hän kyllä neuvoo ja ohjaa: tässä on tie, sitä käy. Käydään yhdessä!

Siksi en itsekään tänä jouluna ryhdy sentimentaaliseksi ja kutsu ihmisiä seimen ääreen. Seimen Lapsi on historiallinen tosiasia. On on. Mutta lapsi on kasvanut aikuiseksi, Kaikkivaltiaaksi Jumalan Pojaksi, joka istuu kunnian kuninkaana Jumalan oikealla puolella. Häntä kutsumme kumartamaan. Hän on elävä Herra ja Kuningas, sama kuin eilen ja tänään ja huomenna. Hänelle kuuluu kunnian kumarrus kaikilta sukupolvilta, myös meiltä. Hetki vielä, ja kohtaamme Hänet kaikessa voimassaan.