445

30.03.2024

AUKOTON ARMO

Parahin serkkuni toi meille pääsiäistervehdyksen. Jos en tuntisi narsissin nuppujen saloja, olisin kyllä ajatellut, että tässäkö kaikki, mitä meistä ajattelet. Kuivat, nyrkkiin puserretut nuppukimput näyttävät kyllä siltä, että ne eivät lupaa eivätkä anna mitään. Ja kuitenkin, kun ne laitetaan elävän veden äärelle – syntyy jotakin tavattoman kaunista. On kuin aurinko olisi painautunut tuttuun maljakkoon. Hyvää pääsiäistä koko perheelle! Ja kiitos sen kauneudesta ja valosta.


Koetan aina muistaa pienten alkujen tärkeyden täydellisyyttä tavoiteltaessa. Kenenkään ei pitäisi jäädä keskeneräisyyteen päivittelemään ja ihmettelemään. Aika ja sen kuluminen on aina osa ihmettä! Samalla tavalla on syntiinsä syventyneen ihmiskunnan kanssa, kun se kurkottaa armoa kohti. Armo on aukoton ja kaikille tarkoitettu. Miten vaikeata on kuitenkin nöyrtyä pelkästään vastaanottamaan ilman kaupankäyntiä ja neuvotteluita. Ihminen ei saa kunniaa itselleen armon olemuksesta. Ota tai jätä! Jumalan tarjoama helpotus kaikkeen on ansaitsemattomissa. Yksikään hyvä työ tai teko ei tee armoa saatavammaksi tai suuremmaksi. Se yksinkertaisesti on! Ja sitä tarjotaan kaikille.


Armon olemus on ensisijaisesti iankaikkinen, mutta me opettelemme ja tutkimme armon olemusta maallistenkin asioiden kautta. Elämme aikaa, jolloin perintäfirmatkin menevät konkurssiin. Armoton rahan jahti ja mahti joutuvat katsomaan armottomuutta suoraan silmiin. Eikö valuuttavarantomme kannakaan meitä aina voittosaatossa! Tarvitsemmeko mekin armoa? Onko ihan pakko käydä armoa oppimaan? Yksityinen ihminen tai yhteisö; armoa se on sekin, että armo kertoo meille kaikille, miten paljon sitä itse asiassa tarvitsemme. Pääsiäinen muistuttaa, tyhjä hauta kertoo ja sanallinen ja kirjallinen perimätieto ja tämän päivän kokemus todistavat, että armosta me olemme pelastetut ja parannetut. Armo työskentelee aukottomasti, jos annamme sille mahdollisuuden ja kiitoksen hyvästä työstä. Armo ei lakkoile eikä takkuile: Jeesuksen ristinkuolema on voitto kuolemasta kaikkien hyväksi ja takia. Armahda meitä!


Armotonta konkurssia välttääkseen Trump kuulema myy omaa Raamattuaankin. Suosittelisin kyllä ennemminkin sen lukemista. Mutta teko kertoo kuitenkin Raamatun arvosta. Jos sillä kuitataan miljardivelat, on Sana painavaa vaikutuksiltaan. Lienee kysymys kuitenkin mediakikasta ja positiivisesta huomion hankkimisesta. Sama se, kunhan Sana leviää ja saa sen arvon, joka sille kuuluu. On kuitenkin murheellista, että Trump ei ole oppinut Sanan perusteita. Sanaa maistanut, siis itseään Kaikkivaltiasta kohdannut ihminen ei kyllä luovu kokemuksestaan miljardienkaan toivossa. Raamatun polttaminen tai sen myyminen ei millään tavalla tee sen tehoa pienemmäksi. Jumala on Sana ja Sana on myös meissä, Hänen seuraajissaan. Hyvin sanottu.