Valoon ystävät! Valoon! Läpi tuulen, tuiskun ja jään. Otetaan oppia kevään krookuksista. Eivät valita kylmyyttä eivätkä korkeita energiakustannuksia. Niiden vastuulla on kevään ensikauneuden esiin nostaminen – ja vaivojaan valittamatta ne tekevät sen!

Oli taas siskon kanssa naurun paikka. Meillä viljellään mustaa huumoria. Mustaa magiaa emme tunne. Mutta musta makia kyllä maistuu lakritsina kummallekin. Pälpätykset seis. Kaikki alkoi siitä, että kerroin oman yksityisen sydänlääkärini vastaanottokuulumiset niin kuin tapana on. Vanhenevat puhuvat vaivoistaan: hiertävätkö hampaat ja toimiiko suoli. No, lääkärini yrittää kaikessa tähdätä elinkaareni pitenemiseen. Ovat taas keksineet tämmöisen lääkkeen ja tropin, että voivat luvata vuoden tai parin lisäpläjäyksen. Siitä sitten sukeutuikin hyvä kekskustelu tämän komistuksen kanssa. Tohtorirakas, älä huoli! Sinun on hyvä tietää sielunmaisemani tältä saralta. Ensinnäkin, ollenkaan ammattitaitoasi kyseenalaistamatta ajattelen näin: uskon vakaasti ja varmasti, että päivieni pituudesta ei päätä kukaan muu kuin Kaikkivaltias yksin. Niin kuin on isoon kirjaan präntätty, niin pitkään eletään ja ollaan harmiksi tai hyödyksi. Että jos saan viidestä seitsemään vuotta vielä palvella omille kaiken tarpeelliseksi katsomani, niin joudan kyllä lähtemään. Ei pituutta, mutta laatua kiitos kyllä! Noiden varmuusvuosien jälkeen isomummo on turvallisesti taivaassa ja lapsoset jaloillaan. Mitä muuta voisin toivoa. Siippani suree kyllä, mutta on varsin voimallinen jatkamaan eteenpäin – ja uusista matkatovereista taakaan, että ei ole puutetta. Kertovat yksin jääneet, että kiltit miehet revitään käsistä! Eipä silti! Kiitollisena kuljen Heikin ja koko muun perheen kanssa jäljelle annetun matkan. Sehän saattaa olla vielä vuosilla rikastettu ja rakastettu. Ja näin tohtorille tuli selväksi lääkityksen tarve ja laatu.

Tästä kuitenkin alkoi vasta varsinainen bodcääst! Vasta serkkunsa hautaan saattanut sisareni ( minulla ei aina ole samat serkut ) sukeutui puhumaan viimeisistä toiveistaan. Yksi niistä olisi musta, kiiltävä arkku valkeilla kukilla somistettuna. Voi veljet, oikea mersulähtö. Mikäs siinä, jos asuu Turun keskustassa kukkivien kastanjoiden alla – ei siis kassialmana, vaan eliitti-ihmisenä, voi lähteä mustalla yksityismersulla. Meikäläinen on enempi banaanilaatikkokansaa. Niitä kun somasti liittää yhteen horisontaalisesti ja vertikaalisesti – jo vain sopii yksi lähtijä matkaan, eikä maksa paljon. Ellet nyt sisar rakas suostu armeliaasti köyhän maalaissiskon ehdotukseen, että saisin minäkin mersulähdön! Sinut kun poltetaan, niin voisivat verhon takana nostaa pelkälle lavitsalle tulta päin menemään! Turhaa heti niin hienoa arkkua hehkuun heittämään. Minä voin ottaa sen arkun kierrätyselämän omakseni. Kotini on pikkuruinen, mutta keksiliäisyys suuri. Laitan arkun nurkkaan pystyy odottamaan omaa lähtöäni. Kaikki luulevat mustaksi katseenvangitsijaksi sisustuksessa. Arkuksi naamioitu kelpo komero. Saattaisivat Suomen kaunein koti ohjelmassakin hetken hämmästellä: tällä tyypillä on koti kodin sisällä tällä tavalla tuplana ikään! Pitäisikö meidän antaa pisteet molemmille asunnoille ja missä on muuten toisen punaisen maton paikka.

Jaa tämä sivu