28.03.2023
KUOLEMA SAATTAA KULKEA OHI, JOS SINÄ PYSÄHDYT!
Masennus ja kaikella tapaa väsyneet mielemme ovat päivän toistuva puheenaihe. Ammattiauttajista on huutava pula. Hoitopaikkoja ei ole eikä vielä pitkään aikaan tule tarpeeksi. Näyttää väistämättömältä, että kuolema kaataa saalista entistä enemmän. Vaan eikö sittenkään? Se hetki, kun ihmisen arvottomuuden ja yksinäisyyden tila alkaa vehnästellä kyltymättömän kuoleman kanssa, on yksi kriittisimmästä. Itsemurha houkuttelee helpotuksen tilaan, että kaikki tämä raskas ja vaikea vain loppuisi. Jos osut kohdalle, älä kulje ohi. Muussa tapauksessa pysy amatööriauttajana kulkemalla vain lähimmäisen rinnalla kampeamalla väsähtänyttä elämän puolelle!
Oltiin Saarenmaan raitilla, kun puhelin soi. Kuule, mä oon päättäny tappaa itteni! Istun tässä laiturin nokassa hemmetinmoisessa kaatokännissä. Haulikko on ladattuna polvilla, paukauttamista vaille. Tää loppuu nyt! Voi hyvä Jumala … Jaksatko jutella hetkisen? Ei tää juttelemalla parane. Jos vain voisin ja saisin sinua jotenkin auttaa. Ei tässä mitään autettavaa ole! Kuule nyt. Et voi tehdä sitä. Ja miksi muka en. Me ei pärjätä ilman sinua. Olet meille niin hirmuisen tärkeä ja rakas. Kuka meitä auttaa kaikissa olleissa ja tulevissa kiperissä tilanteissa. Me tarvitaan sinua, oikeasti. Sano kuule, rakastatko sä mua. Voi hyvä ystävä. Minä olen naimisissa oleva nainen, minulla ei ole lupa vastata tuohon kysymykseen. Mutta kaikella luvallisella ja sopivalla rakkaudella kyllä rakastan. Kohta tullaan kotiin ja sitten halataan ja rutistetaan molemmin käsin! Heikkikin halaa! Kyllä mä taidan sittenkin tappaa. Et takuulla tapa. Et pilaa ihanaa mökkirantaa ruumistelemalla. Missä me sitten uidaan ja paistetaan makkaraa! Tuskin kuultava tyrskähdys, sekoitus itkua ja esiin pursuavaa, hoitavaa naurua. Mä meen nyt! Lemmenloman käänne oli ilmeinen.Minne meni, mökkirannan aallokkoonko vai tupaan nukkumaan päätään selväksi. Kuolema kulki kuin kulkikin ohi. Yhdestä koetuksesta kun selviää, toinen on jo ovella kärkkymässä. Ystävä sai uuden elämänkumppanin, mutta niin mustasukkaisen, että tuo samainen haulikko on nyt asekaapissa – minua varten.
Siihen aikaan kouluissa itsemurhakandidaateille ylin apu oli terveydenhoitajan lisäksi kuraattori. Luokanvalvojat tekivät, minkä osasivat ja muut opettajat toivoivat hiljaa, että eivät tarvitsisi sekaantua noin hankalaan asiaan. Unkarilainen paprikamuhennos on enemmän osaamiseni alaa kuin ahdistuneen lapsen itsemurha-aikeet. Auta nyt ja juttele kuule sinäkin tuon tytön kanssa. Voi hyvä Jumala … Ateriayhteys, siinäpä se. Sinulla on ihania pennin nalleja. Minkä pennin? Ai, juu. Minun lapsuudessani noita sanottiin pennin nalleiksi ja te kai kutsutte niitä nyt nallekarkeiksi. Saanko minäkin maistaa? No, ota tosta, mutta vaan yks. Istutaanko tähän? Annatko luvan kysyä, minkä takia sinun on niin paha olla. Tää elämä on kuule yhtä paskaa. Mä oon koulussa huono, poikakaveri jätti ja on nyt mun parhaan kaverin kanssa. Kotona ei mee hyvin, kun mä en niiden mielestä tee tarpeeksi, että menestyisin. En mä kuule enää jaksa. Tuttuja tunteita. Ai sulleko muka? Niin. Jokainen joutuu vuorollaan kiperiin tilanteisiin. Arvaa, mitä minä tuollaisessa tilanteessa tein. Ai mitä muka? Minä jatkoajattelin. Kuvittelin huomisen. Jos minä nyt tapan itseni, just huomenna olisi eteeni ilmestynyt elämäni rakkaus. Lottovoitto myös olisi ehkä ollut kohtaloni. Ja se pieni tylleröinen, olisiko minulla joskus ollut oma pieni tytär. Jos tapan itseni, kaikki tuo arvokas ja kaunis jäisi toisille poimittavaksi. Ei tule mitään. Minä halusin avata aarrearkkuni ihan itse. Vaakakupissa oli siis elmän ja kuoleman kysymys. Minä valitsin ruumisarkun sijasta aarrearkun!
Ja kulkihan se kuolema ohi. Nallekarkitkin jätti koskemattomiksi.
Ei kuljeta ohi. Siinä, missä viikatemies hioo terää, toimii myös Jumala ihmeellisellä tavalla. Ei tällä koko Suomen terveydenhuollon ongelmia korjata, mutta saatetaan pelasta yksi elämä.