18.01.2023

KUVAKERTOMUS!

Olen opettanut kuvan tulkintaa lapsosille vaikka kuinka kauan. Nyt oheinen kuva löi kuin hjärtaslaagilla. Kuolinsanoma selvästi. Matkaaja on poissa. Vain rollaatori on jäänyt yksin keskelle korpitaivalta. Ei kai! No, miten ihmeessä. En kai voi saada kuvaviestiä, jos kuolo, karhu tai turmio muu on vienyt siskoseni.

Rakas hevoskastanjoiden keskellä asuva siskoni. Sitä en varmaankaan ole muistanut kertoa, että hän

viettää ihan vapaaehtoisesti aikaa korpihotellissaan rajan pinnassa. Kuvan metsätie tai kinttupolku, miten vain, on tullut minullekin kovin tutuksi ja rakkaaksi. Korpitaipaleen kuvia tulee solkenaan pitkin vuotta. Niistä seuraamme luonnon ihmeitä ensisilmuista umpihankeen, korpitien kulkijat. Tämä kuva jää arkistoihin tammikuun tulvien muistona – ja poikkeuksellisen lämpimän sään ja yllättävän siitehölyhyökkäyksen takia, ätshsiii. Ja tietysti sen aiheuttaman tunnemylläkän takia.

Teen tarkistussoiton tai pumppu pettää. Sanoma ei ollut hyvästi sisko, vaan ihan kaikkea muuta. Hyvästi sekin, hirmuisen hyvästi. Korpitielle tälläydytään yhtä huolellisesti kuin kastanjoidenkin keskelle, tietysti. Et kuule usko, miten kiva oli. No pipo tietysti, mutta muuten. Tukka tällingissä, huulipunaa ja kynnet juuri lakattuina. Hajuvettäkin laitoin! Kuului kamala pörinä ja pauke. Rajavartioiden komeat pojathan sieltä tulivat. Tutut merkit rinnassa; ei tarvitse pelätä. Ja leveät hymyt huulilla. Tietäisikö rouva syvää ojaa tässä ihan lähellä. Tietää, tietää! Minäpä näytän. Siihen jäi rollaatori, kun mummoa vietiin. Ei tuntunut selän kankeus eikä polven klenkka. Ojalle pojat, ojalle. Kaikki ei siis todistettavasti ole aina sitä, miltä näyttää. Annetaan korpitaipaleen yllättää!