Salainen portti satujen ja tarinoiden maailmaan! Kukapa ei muistaisi lapsuuden sadepäiviä ja ihania mielikuvitusmatkoja viisikoiden ja tyttökirjojen valloittavaan maailmaan. Sade ropisee, kirjan sivut kahisevat kutsuvasti ja tarina etenee vieden mennessään. Kiitän vieläkin siitä, että minut kasvatettiin ja ohjattiin kirjojen kiehtovaan maailmaan! Eivätkä kirjat vanhene. Nykylapset käpertyvät teknisten lämpökuitujen syliin riippumatoissaan, jotka voi suojata itikkaverkoilla … Omana aikanani oli tyytyminen raparperinlehteen ja vanhaan viltinraasuun. Kaikesta huolimatta – kokemus on kiistatta sama: oman kupla, jossa tapahtuu uskomattomia asioita ja juonenkäänteitä. Parhaimmillan kirja on viihdyttävä, mutta samalla se kylvää ikiajatuksia ja opetuksia lukijansa mieleen. Hyvä, puhdashenkinen kirja on kasvattaja vailla vertaa!

Ellei sade lakkaa tai aika tavalla vähene, jää totisesti aikaa ikiajatuksille. Mutta ei anneta apeuden valuttaa mieltä niin kuin Salvadorin kellojen. Ennen juhannusta sataa kuulema laariin. Ja sitä laarilajia totisesti tarvitaan tulevana talvena koko maailman ruokkimiseen. Meillä kylmää ja sateista, Keski-Euroopassa hirvittävä helle. Lukemat ovat sitä luokkaa, että mieleen nousevat Ikikirjan sanat ihmisistä, jotka kärventyvät auringon paahteen kuumuudessa ja siitä huolimatta vain pilkkaavat Jumalaa! Kunpa lukisitte Ikikirjaa, niin tietäisitte, miten tässä oikein käy. Ei tarvitse sysätä syrjään tieteen tietoa eikä eletyn elämän tilastoja. Ennen pitkää saamme huomata, että tiede ja tilastotkin taipuvat Ikikirjan juonenkäänteisiin. Jumala kutsuu meitä taivastielle ensisijaisesti hyvällä ja rakkaudella. Ihmisen omavoimaisuus ja pahan silotellut houkutukset ja vihon viimeisenä perisynti: ahneus vievät meitä niskalenkistä kohti paahdetta. Ja niin uppiniskaisia olemme, että ei tee mieli ei sitten niin millään nöyrtyä Jumalan väkevän avun alle. Ihminen peräänkuuluttaa vapautta ja vapaaehtoisesti kulkee pahan tiukassa pakko-otteessa. Jumala antaa kaikille vapaan tahdon valita. Jos apu ei kelpaa-halstrautukaa sitten. No Jumala ei ajattele niin, ihminen kyllä. Jumala suree jokaista sielua, joka haluamalla haluaa kulkea kohti itsensä ja maailman tuhoa.

Yksi ikiajatuksista ja opetuksista on tämä: kullekin päivälle riittää murheensa! Pois meistä vanhojen, selvitettyjen asioiden märehtiminen! Pois meistä huomisen ja tulevan vuoden murheet ja pelot! Meillä on kuulkaa vain tämä hetki! Eletään se eikä harmitella jälkikäteen elämätöntä elämää. Ja kun esteitä ilmaantuu … Tien varteen pysäköity kuljetuslavetti antoi syvällistä ajateltavaa. Lavetin päädyssä oli vankka verkkoportti salpoineen kaikkineen. Siitä ei kuljetakaan miten sattuu. Ja hip hei! Kun lakkasin porttiin tuojottamisen, huomasin, että lavetin kupeet olivat apposen avoimet. Voisin siis vaikka juosta ympyrää tuon raskasrakenteisen esteen ympärillä. Täysin vapaa pääsy! Ja omassa elämässä: mikä on tuskallinen portti ja mikä este huomata, että eipä se olekaan portti eikä mikään. On portitonkin tie – kun Jumala antaa ymmärrystä sen löytämiseen!

Jaa tämä sivu