418

28.02.2024

YLEISANARKIAA

En ole elämäni varrella tavannut yhtään ihmistä, joka ei olisi pitänyt köyhistä ritareista – enkä myöskäänn yhtään ainakaan naisihmistä, joka ei arvostaisi ritarillisuutta. Ensimmäisiä vielä tarjotaan, jälkimmäinen on lähes kokonaan kadonnut käyttäytymisvoimavara. Kyllä ruoka-anarkia on yrittänyt tehdä ritareistakin jotakin ihan muuta kuin sen, mitä niiden on tarkoitus olla: kielen vievä herkkuhetki. Jos ritarin paistaa öljyssä vaikkapa ruisleivästä ja tarjoaa sen kanssa sokeritonta tekokermavaahtoa ja kuivaa hedelmäsilppua – on todettava, että kysymyksessä on ruuan valmistaja, joka ei voi sietää oikeata nautintoa. Terveysterroristit saavat iloa vain siitä, että kaikesta viedään kaikki ja korvataan toko- ja keinojutuilla. Olinpas epämukava, mutta kuitenkin oikea kannanottaja!

Arjen sankarit ovat luku sinänsä, niin myös arjen ritarit ja muut ansiomerkkiin oikeutetut ihmiset. Ylävitonen niille, jotka yhä vielä jaksavat jauhaa hygienian merkityksestä. Näemmehän toki, että monet epämieluisat vaivat ja riesat lisääntyvät sen takia, että puhtaudesta puuttuu. Käsi sydämelle! Pesetkö kätesi wc-käynnin jälkeen tai kun tulet kotiin kauppareissulta? Yllättävän harva pesee. Korona-ajan muistutukset, jotka kantoivat hedelmää, ovat taas muisto vain. Meillä on meneillään ääripääelämä: joku käy suihkussa kolmekin kertaa päivässä ja pitemmän päälle sairastuttaa suurimman elimensä: ihon. Mutta tapahtumatarkka ja tuiki tarpeellinen tilannehygienia jää hoitamatta. Aivastat käteen ja puristat tervehtiäksesi tuttavan kättä!

Olen kyllä nolo, kun edes puhun ja marmatan moisesta aiheesta – ikävä ihminen. Mutta helpottaa, kun saa ihmetellä ääneen. Piha-anarkia on jatkuvassa taistelutilanteessa. Olen ajatellut, että laitan pihalleni kyltin: Hei lymyilijä! Tässä kohtaa olet rikkonut kotirauhaa kulkemalla jo kahden yksityispihan lävitse. On se niin merkillistä, että ihminen oikaisee vaikka polvihangesta, jos sille päälle sattuu, vaikka vieressä kulkee aurattu tie ja jalkakäytävä. Olen suunnitellut keveitä aitaelementtejä katkaistakseni tämän epämiellyttävän tavan. On sillä tarkoituskin, hyvä sellainen. Kun hiippailevat makuuhuoneen ikkunan alta ihan vierestä, voi joku aamu tai ilta tulla karmea kokemus matkaa tekevälle. Vanhenevan ihmisen kehon kuva saattaa pelästyttää ja pahoinvoitatuttaa äkkiarvaamatonta tirkistelijää. Eipähän todellisuuden taju kapene! Jospa taisteluanarkiani laantuisi. Näen silmissäni kuvan Aku Ankasta ja myyrämaratonin aiheuttamasta väkivaltakierteestä. Olisiko sittenkin parempi tarjota makkarin ikkunasta paperimukikahvit ja huikata iloisesti, että huomenna taas tavataan!