Lähtikö lapasesta? Taisipa tehdä niin! Kasvulaatikot ovat melkein aiheuttaneet kolarin ja muutama niska on niukahtanut! Vanhemmiten ei enää jaksa eikä voi kykkiä maan rajassa... Siksi päätin kyseinalaistaa koko viljelyprosessin. Normaalisti herneet kasvavat maasta keppejä pitkin ylös. Meillä on päinvastoi. Tiheä hernekasvusto on ohjelmoitu kasvamaan korkeajalkaisista laatikoista alaspäin. Onpa helppo hoitaa ja poimia! Mullan tuoksu sieraimissa ja hyvin kuviteltu sokeriherneen maku suussa unelmoin maailman perintökohteesta: roikkuvat hernepuutarhat!! Liittyy näihin yhä lisääntyviin laatikoihin myös opetus: olen alkanut huomata, mikä ero on mieltymyksellä, intohimolla ja himolla. En ole päättänyt, mihin vaiheeseen päädyin. Onneksi loppui tila! Ja siinä vaiheessa, kun ajattelin ääneen, että räystäskouruista ne vasta hyvin roikkuisivat … lukkiutui pihavarasto ja hävisivät tikkaat …

Tämän kesän kokeiluihin kuuluvat myös tynnyrissä kasvavat karviaiset ja jalkojen päällä multaa maistelevat perunat. Miksi lavakauluksiin ei saa ostaa jalkoja ja pohjaa: siitähän valmistaja saisi sievoiset lisäansiot. Tämä menee nyt kehumisen puolelle, mutta uskokaa tai älkää, näin lähiomakotitalon pihassa ensimmäisen, samanlaisen vanhasta laudasta laitellun kasvulaatikon ja komiasti keskellä pihaa...

Kasvun ja kauneuden ihme! Ei ole samantekevää, mistä silmä kertoilee sielulle. Kauneus kasvattaa kauneutta, hyvyyden sielunruokaa. Siksi kotonakin pitäisi aina olla kukkanen ruukussa tai vaasissa. Vuosikymmenet olen pullanhimon orjana jättänyt korvapuustin ostamatta ja vaihtanut sen reilun kaupan kukkapuskaan. Siitäpä tulikin mieleeni: älkää hyvät ihmiset ripustako amppeleita niin korkealle, että silmä näkee ruukun, mutta ei juuri yhtään kukkasta kattoparrujen seasta. Kukkien pitäisi olla silmän korkeudella suloisuuttaan esittelemässä!

Yksi lapsosistamme vieraili ensimmäistä kertaa isolla puutarhalla. Toistaan komeampia kukkahuoneita, ja yhä vain lisää … Lopulta sielun liikutus oli jo niin suuri, että hän kädet levällään ilmassa hihkaisi: katsokaa nyt, Jumala on luonut kaiken tämän. Katsahdetaan mekin!

Iloitsen jokaisesta pörriäisestä ja perhosesta. Niitä on vain luvattoman vähän! Tuokoon jokainen kukkiva kukka niille iloisen pirtelöbaarikokemuksen. Muistelen ihmeystävääni parin vuoden takaa. Kokonaista neljä vuotta, uskon, että sama kultakuoriainen tervehti minua patiolla samaan kellonaikaan puolen päivän tietämillä. Tohkeissani kutsuin koko perheen todistamaan näitä vierailuja. Kuoriainen lensi ensin ympyrää pääni päällä ja lopulta se pudottautui iholle. Katsokaa nyt, se tuntee minut. Huokauksia ja silmien pyörittelyä. Eikös kultakuoriaiset elä lannassa... kiitos vaan kiitos, kovasti paljon...

Jaa tämä sivu