11.01.2024

RUUSUNPUNAA

Panitteko merkille? Huomasitteko? Presidenttitenteissä on käynyt ilmi, miten paljon päättäjät turvautuvatkaan virkavallan hankkimaan ja analysoimaan tietoon. Kuka siis itse asiassa päättää. No virkamiehet tai ainakin heillä on mahdollisuus vaikuttaa päätökseen merkittävällä tavalla! Heillä on päättäjien luottamus. Kannattaisiko siis kisata korkean tason virkavallasta sen sijaan, että pyrkii presidentiksi – jos vaikuttamiseen on mieli!


Kiitos Hanna Wass! Sinäpä sen sanoit, mitä muut eivät ole uskaltaneet tai ehkä edes huomanneet. Hanna Wass totesi, että muualla isossa maailmassa uskonnollisuus ja hengellinen suuntautuneisuus on saamassa yhä suurempaa huomiota ja vaikuttamisvaltaa päivän politiikan asioita käsiteltäessä – vaikka meillä täällä siitä ei juuri puhutakaan! Kun meillä ignoorataan, muualla hengellinen asioiden hoitamisen taso on maailmanpoliittista arkipäivää. Suomessa eletään yhä tuiki tutussa virheajattelussa. Meille on syntynyt kulttuuri, joka väittää, että uskonnollisuus on yksityisasia. Tai ainakin on niin, että viittaus hengelliseen elämään arjen asioissa antaa aihetta epäillä, että puhuja on ruuvien kiristämisen tarpeessa. Miksi emme näe, että ison maailman isossa kuvassa moni on halukas lentämään ilmaan paratiisipaikan saamiseksi. Yksikään suomalainen tuskin tekisi pommi-itsemurhaa sen vuoksi, että kurottaisi jotakin sellaista kohti, joka ei näy. Koko kuvan tarkentamiseksi pitäisi myös hoksata kysyä, että mihin tarvitaan yhtä ja samaa maailmanuskontoa, johon kaikki voivat ainakin jollakin tavalla samaistua ja sitoutua. Uskonto ja siitä kumpuava usko ovat yksilön pelastamiseksi tarkoitettuja asioita. Vallan kahvaa kääntävät osaavat tehdä tästäkin vallan välineen!


Näinkö on siis nähtävä? Monet kätkevät uskonnollisen vakaumuksensa siitä syystä, että eivät tulisi naurunalaisiksi. Kristillisyys on leimattu vanhanaikaiseksi, jopa pelottavaksi fundamentalismiksi. Mutta koska ihmisen sisin tarvitsee näkyviä suurempia elämänsisältöjä, yhä useampi päätyy kulkemaan onnenamuletti tai voimaannuttava kristalli kaulassaan. Kadotamme elävän Jumalan ja yritämme puristaa ulos tarvitsemaamme käsin tehdyistä uskonkappaleista. Voi sentään! Tämä harha ja tarkoitusperä on mitä tarkoituksenmukaisinta. Katso, näe, koe ja ymmärrä viisautta. Juuri uskonnot tulevat kamppailemaan loppusuoralla maailmanvallasta ja ihmisten sieluista. Kirjauskonnot kamppailevat isoilla rintamilla, uususkonnollisuudella ja sen valheellisilla voimilla tehdään bisnestä ja pikkuraa yksittäisiä sieluja harhauttamalla ja kadottamalla.


Raamattumme opettaa yksiselitteisesti, että pelastukseksemme ei ole annettu mitään muuta nimeä kuin Jeesus Kristus. Muslimi kumartaa ja rukoilee Allahia täyssydämisesti. Juutalainen arvostaa Tooraa ja muita pyhiä kirjoituksia ja odottaa hänkin Messiaan ilmestymistä. Antikristus sen jo nyt monissa ilmenemisen muodoissaan antaa ymmärtää, että hän on itse jumala. Näissä kuvioissa se juurisyy maailman järkkymiseen on! Näitä asioita meidän pitäisi ymmärtää ja kohdata silloinkin, kun suuri massa on jämähtänyt öljyn maailmanmarkkinahintaan, vihreään vallankumoukseen tai rahatalouden korkotason nousuun ja laskuun. Vaikka käymme näkyvää sotaa monilla rintamilla, varsinainen sotien sota jatkaa rintamalinjojen liikuttelua näkymättömissä. Suut huutavat ”rauha, rauha” ja odotusarvo on suuressa pamauksessa. Kaukana ruusunpunainen maailma!