14.11.2023

LÄKSY

Läksy vai läpsy ylävitosena? Riippuu näkökulmasta, mutta molempia tarvitaan. Hevoskastanjasisko antoi kotitehtävän sarjaan kotikonstein. Etpä sitten kertonut, miten hintalapun saa pois soppakauhan pohjasta. Luulisi tuon jo tietävän pelkästä kokemuksesta: ei millään. Lappu on syötävä vuosien saatossa. Jotkut liimat ovat niin väkeviä, että ne voi siirtää kauhaperintönä äidiltä tyttärelle. Jos nyt liima onkin jo kulahtanut, jäljellä on varmasti siitä muistuttava harmaa tahra. Että hyvää ruokahalua! Tässä on kysymyksessä ikirikos ihmiskuntaa kohtaan. Läksy läksyn päälle ja lappu lapun päälle! Viisas jättää sellaiset asiat omaan arvoonsa, joille ei voi kerta kaikkiaan yhtään mitään.


Mutta minäpä olen ryhtynyt kotitehtäviin riittävän aikaisin, nimittäin tulevan presidenttimme suhteen. Ei kuulkaas ole turha vaiva miettiä tarkkaan, millaisen miehen kelkkaan hyppäämme. Miten niin miehen? No siitä syystä, että tiedotusvälineet ovat jo selvästi päättäneet, että mitä ehdolla oleviin naisiin tulee, niin täytetyttöjä ovat. Ei heistä kuulla eikä heitä näy. Hupiohjelmat kyllä piilomainostavat omaa ehdokastaan ja sillä lailla, kun pitävät katsojia ihan tyhminä. Andersson, terävä ja viisas, mutta liian nuori. Essayah, sopiva maan äidiksi, mutta että niin pienestä puolueesta. Ja Jutta, onko se nyt vai eikö ole. En minäkään osaa sanoa. No, miehet pönöttävät puvuissaan ja yrittävät olla rentoja ja cool – cansainvälisesti cool. Mitä pitäisi ajatella miehistä mustissa tai ainakin tummissa?


Arvostan Halla-ahon älykkyyttä yli äyräiden. On viisas ja tarkkanäköinen mies. Mutta hänessä on joku salainen ja kovasti lukittu kammio, jota en ymmärrrä ja joka tekee minut epävarmaksi ja varovoiseksi. Stub! Italialaisen professorin romanttisuus ei riitä suomalaisille eikä äänestäjille, onhan äänensä antajista ainakin puolet miehiä. Tarvitaan jotakin muutakin. Kammoksun vaikuttajia, jotka kulkevat globalistien agenda 2030 värikylläinen merkki rintapielissään. Kulkeeko Stub? Täytyypä tarkkailla. Globalistit viekoittelevat hyvällä ja kauniilla kohti totalitaarista maailmankaikkeutta – jossa jokaisesta meistä kasvaa käyttötavara erilaisia tarkoituksia varten. No Aaltola on kuin TTK:n mainos: yksi askel eteen ja kaksi taakse, sitten vaihtoaskel ja hyppy. Hei, mihin se mies katosi? Suomalaisten presidentti on luotettava ja jämäkkä ja pitää jalat maassa! Rehnin Olli on kuin Suomisen Olli. On niin perussuomalainen, että perussuomalaisetkin kadehtivat. Vakaa, hillitty ja perinteitä noudattava. Ja tämähän tarkoittaa luotettavuutta. Ei tule yllätyksiä eikä niitä kyllä kaivatakaan. Että varman päälle mies! Haavisto meinasi unohtua. En voi äänestää, koska en hyväksy hänen poliittista katsantokantaansa. Ei miehen sydämen kutsumus muutu, vaikka hänelle yhtä äkkiä sanottaisiin, että nyt olet neutraali ja presidentti. Ei miehessä mitään vikaa ole, mutta aatteessa on. Eikä kuulkaa pidä unohtaa Niinistöä. Olen seurannut profeetallisia ilmoituksia ja niiden esille tuomia häkellyttäviä asioita. Jotkut ovat sanoneet, että Niinistön on pakko siirtyä kolmanne kaudelle eduskunnan pyynnöstä. Miksi? No siksipä tietenkin, että hän on ainut ja riittävän kokenut hoitelemaan tulevat sotkut tulevassa maailmanpolitiikassa. Kylläpä meillä on jännitysnäytelmä!


Rajansa se on meikäläisenkin vaikutusmahdollisuuksilla. Presidintille olen kirjoittanut, mutta mille kansainväliselle kauhafirmalle kirjoitan niistä hintalapuista! Kun on kiusattu kylliksi, pitäisi ymmärtää sanoa, että nyt minulle riittää. Vihreille sopisi perunaliima, mutta kuivuessaan se ei kysy lupaa irtoamiseen. Raps vain ja voisin joutua maksamaan kauhasta kaulaliinan hinnan. Mitä tästä opimme? Että kyllä kaikella on hintansa ja että se pärjää ja muistetaan, joka jättää pysyvimmän jäljen jälkeensä. Ja mikä siinä muka niin naurattaa, että vahingossa kulkee uusi vaate päälle pakattuna hintalappu takaraivosta roikkuen … Hintansa väärti, ainakin minun mielestäni!


Mutta nythän mä vasta hokasin! Mistä tuotteesta joutuu maksamaan aina puolitoistakertaisen hinnan, vaikka hintalappuun on kirjattu toisin? Kivennäisvedestä tietysti. Kun hyrskit sen kotiin kauppakassissa ja sitten päätät kaataa puolilasillisen – hups, kuohu on koltulla ja parketilla ja loppu puolessa välissä pulloa. En millään muista, että tämä janojuoma on seesteytettävä ennen käyttöä. Kohta osaan kertoa, miten kivennäisvesipesu toistuvasti tehtynä vaikuttaa tammiparkettiin. Kokenut kaiken tietää.