25.01.2023

JEESUSUSKO YLITTI YLEN UUTISKYNNYKSEN

Ylen uutiskynnys ylittyi! Uushenkisyydestä irtautuvat ihmiset ovat löytäneet uudelleen Jeesuksen.

Somepäivitykset täyttyvät kertomuksista ihmisistä, jotka ovat löytäneet ja valinneet Jeesususkon.

On julkkiksia ja muuta väkeä. New age kaikkine uskomuksineen on jäänyt taakse. Ihmiset luopuvat mielen ja kehon treenaamisesta, koska se jättää tyhjyyden. Aikansa tuntee tyydytystä siitä, että kaikenkarvaiset rituaalit ja riitit antavat mielelle ja keholle ponnistelemista ja tekemistä. Mutta tyhjän saa toki tekemättäkin. Kun on kahlannut kaikki pakanalliset temput lävitse, ahdistus on yhä.


Mistä tiedän, että nämä ihmiset ovat oikealla tiellä? Hedelmistä tietysti! Jeesukseen perheväkeen liittyminen on tuonut heidän elämäänsä Raamatulliset arvot. Elämä muuttui minä keskeisyydestä ja minun laatuaikani keskiöstä – perhekeskeisyyteen. Tuli aika kysellä, miten voin palvella ensin Jumalaa ja sitten perhettä ja muita lähimmäisiä. Rakkauden kaksoiskäsky sai lihaa luiden ympärille: tuli tarve rakastaa muita niin kuin itseäni.


Taivaalliseen talouteen kuuluvana kyselen, joko se nyt alkaa. Monet profetiat ovat antaneet ymmärtää, että vielä tulee Suomeenkin lyhyt, mutta kiivas aika taivastielle astumisesta. Ihmiset eivät itse asiassa löydä Jeesusta – vaan Jeesus löytää heidät. Ollaan kiitollisia siitä, että Jeesususko on nyt kovassa nousussa. Eikä yhtään liian myöhään; onhan Herramme ajoituksen mestari.Maailman tuomiopäivän kello on siirretty osoittamaan 90 sekuntiin maailmanlopusta. No paljon tapahtuu vielä ennen sitä. Ja tapahtumat ovat sen kaltaisia, että ilman Jeesusta emme selviydy emme sitten niin millään.


Uusien uskovien syntyminen on Jumalan ihme. Tämä tosiasia laittaa meidät vanhat taivaskansalaiset ajankohtaisen haasteen äärelle! Jeesus löytää syntisen ihmisen ja ottaa vastaan. Ja huomatkaa tämä: Hän on myös voimallinen saattamaan pelastustyönsä päätökseen jokaisen ihmisen kohdalla. Ei nyt pilata hienoa työtä aloittamalla uskoon tulleiden kalastaminen omaan leiriin. Eikä myöskään tuputeta heille ihmisen keksimiä seurakuntasäännöksiä ja tukahduteta ja turhauteta alkanutta kasvua. Jeesususko on minimalistista: katsomme vain Jeesukseen ja riipumme Hänen sovitustyössään. Tähän ei lisätä eikä tästä pois oteta mitään. Jokainen lisäehto ja käytösvaatimus on ihmisen teko eri kuppikuntien laatimiseksi. Jumalan Sana vakuuttaa, että jolla on Jeesus, sillä on Isä Jumalakin. Jolla ei ole Jeesusta, hänellä ei ole Isää Jumalaakaan. Tämä on Taivastie kaikessa yksinkertaisuudessaan! Ja mikä parasta: Jeeus tulee jokaisen luo, joka vain haluaa ottaa Hänet vastaan. Ja Jeesus itse tiesi jo ennen uskoon tulemistakin, mistä Hän löytää uudelle lapselleen turvallisen kodin ja kasvupaikan.